Eläkeläiskiireet, avioliittoleiri

Kuvittelin ennen työstä vapaaseen olotilaan siirtymistäni, että sitten kun olen eläkkeellä, minulla on aikaa harrastaa vaikka mitä ja ainakin sitä tai niitä, mihin työssäoloaikana en ehtinyt. Nyt nämä kuvitelmat ovat alkaneet rapista yksi toisensa jälkeen. Tunnen itseni ajoittain sangen pettyneeksi, koska moni toive tälle “joutoajalle” on toteutumatta ja taitaa siksi jäädäkin. Syitä pohdiskelen tässä. Ovatko toiveeni olleet edes tolkullisia, kysyn sitä itseltäni.

Ensinnäkin suurin osa toiveista ennen eläköitymisen ihanuutta kohdistui omiin harrastuksiini ja mieluisiin tekemisiin. Toiseksi, olen ihan eri ukko kuin silloin työssäoloaikana, jolloin pystyin vielä tekemään jotakin, vaikkapa voimaa, ketteryyttä ja yleensä terveyttä vaativia asioita, muutos kymmenen vuoden taakse on suorastaan dramaattinen.

En ole eläkkeellä yksin pelkästään harrastusteni ja tekemisieni kanssa. Minulla on vaimo, myös hän nauttii samasta ihanuudesta olla menemättä joka päivä töihin. Muitakin, tosin hienoja ja toivottuja velvollisuuksia ajankäyttöön sisältyy. Omien lasten luo vierailut ja päinvastoin, pienten ukin ja mummin piiperoittenkin kanssa aikaa kuluu melkoisesti ja se asetetaan ajankäytön prioriteeteissa ykkössijalle. Omat Lapin kalareissut ja moottoripyöräkerhon kokoontumiset kuuluvat luokkaan, jos jää aikaa ja rahaa.

Muunmuassa avioliittoleirillä oppii huomaamaan ja muistamaan, vaimokin tarvitsee huomiota ja ajan jakamista hänen kanssaan. Pienet yhteiset tekemiset puolison kanssa, kuten kävelylenkit metsäpoluilla ja vaikkapa naapurikaupunkeihin suuntautuneet yhdistetyt “lomamatkat” ja shoppailureissut olisivat parisuhteelle hyväksi. Häntä ei ole pakko kyyditä sinne vesisateessa rakastamallaan moottoripyörällä, vaan ihan kaikessa rauhassa autolla ajellen. Kävisitte jossakin rantakuppilassa kahvilla, miksei nauttimassa ulkona vaikka lounaan. Ei olisi ihan pakko miettiä, miten hyvä kuhan syöntikeli menee hukkaan, nautittaessa päivällistä jossakin ravintolan ulkoterassilla ilta-auringon paisteessa entisen tyttöystävän kanssa. Onko viimeisestä yhdessä ulkona nautitusta kunnon aterioinnista kulunut jo vuosia?

Elämä urautuu avioliitossa helposti vanhoihin tuttuihin kaavoihin, joissa kumpikin kuvittelee tietävänsä mitä kumppani haluaa ja toivoo. Usein arvaus ja tieto osuvat näiltä osin pieleen. Pienikin keskustelu molempien toiveista piristää kummasti ja tulee niitä hyviä kuhakelejä jatkossakin. Ei avioliittoleirille kannata hakeutua vasta sitten, kun mitään ei ole enää parisuhteen kannalta tehtävissä. Kuunnellessa luentoja ja yhdessä tehden ryhmätöitä osaavien ryhmänohjaajien ja toisten parien kanssa huomaa, samassa veneessä ollaan ja syöttiä kannatta heittää vesiin jos jonkinlaista. Sen jos tekee vielä yhdessä puolison kanssa, niin aina parempi.

 

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Ari, on varmaan hyvä että avioliittoleirillä huomaa ettei ole puolison ajatuksenlukija. Itsestäni tuntuu välillä etten osaa tulkita omiakaan ajatuksia.
    Sitä monesti pohdin mikä on tarpeellista ja mikä taas ei.

  • Sanna Lukkarinen

    Avioliittoleiri on hyvä juttu, itsellänikin niistä kokemusta. Ihan suhteen alkuvaiheessakin oli tosi tärkeää, vähän kuin ennakoiden. Jälkikäteen moni juttu on muistunut mieleen sieltä. Taas voisi olla ajankohtaista, kun edellisestä leiristä on vierähtänyt jo monta vuotta.

Jätä kommentti

*