Pari aamua sitten vaimon silmä sen tienpenkalta tavoitti. Ei se ollut koirankakka, niitä on kierrelty ja väistelty jo useamman viikon ajan. Joka kerta ulko-ovella on kengänpohjain tarkastus, ettei porraskäytävään kuljetettaisi noita tyypillisiä kevään merkkejä siistijän murheeksi. Olen koiraihminen ja sanon silti koirankuljettajien olevan aika välinpitämätöntä väkeä, suhteessa koirattomiin, en ole itse omistanut koiraa enää kymmeneen vuoteen. Jos pussiin vielä viitsivät jätökset keskeltä jalkakäytävää kerätä, pussit koristavat nyt lähiseudun puiden oksia, ei samperi. Koiria tällä nykyisellä asuma-alueellani Nokialla lienee suhteessa ihmisiin ainakin yhtä paljon kuin Vilhulan kylällä Pieksämäellä hevosia, niitä oli kai lähes yhtä monta kuin ihmisasukkaitakin.
Hiekan ja roskien seasta tienpenkasta pilkisti kevään ensimmäinen leskenlehti, Tussilago farfara, Compositae-heimoon (mykerökukkais-kasvit) kuuluva kevään airut. Joka kevät ensimmäisen leskenlehden näkeminen herättää toivon; kyllä ne onki- ja motskarikelit ovat tulollaan, sitä eivät estä takatalvet eikä korona. Näillä latinankielisillä kasvien nimillä olen elvistellyt ennenkin, ne ovat kai ainoat asiat oppikouluajalta, jotka opettelin kunnolla ja muistan ulkoa suurimman osan keräämistäni kasveista edelleen. Olisiko biologia sittenkin ollut minun omin alani, se jäi kokeilematta? Monta muuta alaa kokeilin, omaani löytämättä. Kaverista tuli biologi, hän lienee ihminen, joka tietää ehkä aika paljon ahvenen lisääntymisestä ja kasvamisesta erilaisissa olosuhteissa, niihin me tutustuimme hänen opissaan jo kossina onki- ja virvelireissuilla 60-luvulla muunmuassa Suurellajärvellä, kotikylälläni Haapakoskella.
Kohta täällä Pirkanmaalla ei ole lunta muualla kuin laskettelukeskuksessa, ellei se takatalvi taas kerran yllätä. Kesärenkaitakin jo mietin autoon vaihtaa. Ellivuoressa piipahdettiin vilkaisemassa jälkikasvun laskettelua ja hyvin olivat turvavälit ja varovaisuus mielessä. Eväät syötiin omassa porukassa ja hissiin mennessä oli pitkät välit seuraaviin nousijoihin. Hyvää vaihtelua ja ulkoilmaa myös vanhemmille kotona tehtävän etätyön vastapainoksi. Jokohan ukki ensitalvena lainaisi myös sukset rinteeseen parinkymmenen vuoden laskettulutauon jälkeen? Kovasti mieli teki kokeilla, mutta vielä pysyin tukevasti rinteen alla katsellen toisten ilottelua.
Pitkäperjantai alkaa olla takana ja Pieksämäen Vanhassa kirkossa kävin eilenillalla, kiirastorstaina kuten tapoihini on kuulunut jo vuosikymmenet, usein työn merkeissä, nyt livestriimauksen avulla ilman ehtoollisen viettoa. Toivotaan että vuoden päästä saadaan juhlia pääsiäistä jo ihan vanhaan tapaan, ehkä suvun ja ystävien kanssa. Pasha on nyt tehty ja se syödään huomenna jälkiruoaksi tyttären perheen pihamaalla, tulee se pääsiäisen riemu tällä tavoinkin!
Hyvää pääsiäistä kaikille toivoo ariukki!
