Isäni nikkaroi minulle patruunavyön vanhoista saappaanvarsista. Samana syksynä hän osti pojalleen haulikon, elettiin vuotta 1968. Pari vuosikymmentä myöhemmin paikallislehden kalastus-aiheeseen liittyvän kirjoituskilpailun voitosta saadulla lahjakortilla hankittu, nyt jo perusteellisesti rispaantunut reppu kuuluu samaan välinevalikoimaan. Ainut palkinto, minkä olen tähän ikään kirjoittamalla hankkinut, lienee ensimmäinen ja viimeinenkin. Eikö mitä, puukon sain sijoituttuani kärkipäähän muutama vuosi sitten metsästys-aiheisella kirjoituksellani eräalan lehteen. Itseni kehumiset jääköön tällä kertaa tähän, mutta noilla välineillä on iso merkitys valmistautuessani parin päivän päästä alkavalle eräretkelle. Kerrottakoon, että panosvyössäni on paikat vain yhdeksälle patruunalle. Isä sanoi, että jos tällä paukkumäärällä ei metsästä tai vesiltä saalista tule, voi sieltä tulla pois.
Eräs kumma ominaisuus on iskenyt muiden vaatteiden lisäksi patruunavyöhönkin, se on kutistunut, vaikkei olekaan näitä nyky-materiaaleja!? Vyötä oli jatkettava parillakymmenellä sentillä, ilman jatkopalaa se ei yltäisi vatsakkeen ympäri ja puukonkin siihen vyölleni ripustan. Puukon paikka on ehdottomasti vyöllä, henkseleissä sille ei ole paikkaa, ei repussa, eikä missään takin taskussakaan!
Menneiltä vuosilta on säästynyt kuusi kappaletta laissa määrättyjä, lyijyn korvaavia rupulihaleja sisältäviä patruunoita ja loput kolme paikkaa täytän ennen kotimaisilla, punaisilla hylsyillä ja mustilla metsokukon kuvilla varustetuilla oikeilla paukuilla. Näillä mennään. On kyse sorsajahtiin lähdöstä.
Jos sinä metsästystä ja kaikkea tappamista vastustava lukijani olet vielä riveilläni, niin tahtoisin perustella sinulle haluani mennä erälle. Minussa elää vielä jokin primitiivinen, alkukantainen alkueläin vai mikä olio se onkaan, jonka ominaisuuksiin kuuluu pistää mies (nykyään jopa nainen) metsään ja vesille riistan ja kalan perään. Jossakin tapauksessa tapan luonnon eläimen ravinnokseni. En hyväksy edes pyydystä ja päästä-kalastusta periaatteessa, minkä saalistan, sen syön! Nämä erälliset toiminnot ovat minulle suorastaan elintärkeitä, vähintäin sielunelämälle välttämättömiä, sinun mielestäsi kai paheita ja tuomittavia tekoja? En halulleni mitään mahda, kuten et sinäkään metsästyksen ja tappamisen vastustamisellesi.
Oletko muuten koskaan ollut metsällä tai kalassa oikean eräihmisen kanssa? Tässä tapauksessa en tarkoita näitä nykyajan ramboja automaattiaseineen, jotka varaavat mukaansa repullisen panoksia. Tai siis vähintäin pari vyöllistä ristiin rinnan päälle, kuin sota- ja toimintaelokuvissa, syytävät hauleja ja luoteja miltei kaikkea mahdollista liikkuvaa kohti ampumamatkastakaan juuri välittämättä. Jättävät jopa mahdollisen saaliin ravinnokseen käyttämättä tai edes osaamatta valmistaa riistaruokaa. Riista- ja kalaruoka on yleensä luonnonmukaista, lähi ja kaikkea muutakin hyvää ja terveellistä, kun se on villistä luonnosta hankittua!
Anna minulle hyvä luonnonsuojelija ja viherpiipertäjä mahdollisuus lähteä erälle puhtaalla omallatunnolla, saithan jo osan metsästysalueistani napattua Etelä – Konneveden kansallispuistoksi, sinänsä kansallispuistosta olen todella hyvilläni, jopa innoissani, mutta että sieltä kielletään metsästys…? Saanhan nauttia luonnosta ja sen antimista edes silloin tällöin. Lupaan noudattaa laissa määrättyjä säännöksiä. Eettiset ja moraaliset arvot pyrin huomioimaan harrastuksissani parhaani mukaan. En tule puolustamaan oikeuksiani mihinkään mielenosoituksiin toreille, enkä öisille anarkisti-marsseille, tehkööt sitä ne, jotka katsovat sen oikeudekseen ja velvollisuudekseen.
Jos erästys joskus minun elinaikanani tullaan kokonaan kieltämään, metsiin ilmestynee yksi harmaantunut ja könkkäävä salakyttä ja yhtään en kanna huonoa omaatuntoa uudesta harrastuksestani, vaikka lainkuuliainen kansalainen muuten olenkin.
