Pitääkö olla huolissaan?

Olenko pöljä kun en ymmärrä olla hirveän huolestunut pörssikurssien notkahteluista, bensan hintojen heilumisista, koronavirusuhasta, influenssavaarasta, ilmaston lämpenemisestä enkä edes moottoripyörällä ajelun vaaroista?

Olen ollut muutaman kerran vaarassa kuolla, joskus tiedostaen uhan, useimmin vaaraa tiedostamatta, onneksi. Seuraavana joku esimerkki tapauksista, jolloin olen luultavimmin ollut enemmän ja vähemmän vaaralle, jopa kuolemalle alttiina.

Keväällä jäälle menemisessä on aina omat riskinsä. Jokainen heikoille jäille menevä (aikuinen) ottaa tietoisen riskin jäälle hipsiessään, joko ahventen perässä, jääradalle tai -tielle autoilemaan mennessään tai ihan muuten vaan pöljyyttään. Minä menin noin 9-vuotiaana yksin pilkille ja putosin jäihin, pelastuin jotenkin ihmeellisesti, kai sitä varjelukseksikin voi sanoa, ihmiset eivät auttaneet.

Tietoisesti hakeuduin YK-rauhanturvatehtäviin sotatoimialueelle. Jo ensimmäisellä viikolla keskiraskaan kr-heittimen kranaatti osui niin lähelle, että huonommalla tuurilla sirpale olisi voinut tappaa kaksi-lapsisen perheenisän ennenkuin hänen rt-tehtävänsä ehti edes kunnolla alkaa. Toisen kerran saman vuoden aikana oma palveluskaveri uhkasi kännipäissään ampua minut ja muut kämpässä olleet toverini rynnäkkökiväärillä. Hän luuli tulleensa edellisenä iltana pieksetyksi omien taholta. Muistinsa menettäneenä edellisenä iltana viinan takia ja seuraavana päivänä kipeätä kroppaansa samalla litkulla turruttaneena ja oliko jotakin muutakin mömmöä ottanut, aikoi kostaa muka tapahtuneen vääryyden kohdallaan. Otin aseen häneltä jokseenkin uhkarohkeasti pois ja sanoin ihmisten tappamisen loppuvan tällä kertaa tähän.

Liikenteessä ja pahoissa maastoissa olen seikkaillut mm. moottoripyörällä yksin ympäri Suomea. Hirvi- ja porokolari on ollut lähellä monta kertaa, polvet lyövät tällaisen tapahtuman jälkeen setsuuria pitkän aikaa, mutta toivuttua matka taas jatkuu. Auton rattiin olen nukahtanut ainakin kahdesti, onneksi kummallakin kertaa niin lasti kuin kuskikin säilyivät hengissä.

En harrasta enkä ole harrastanut sellaisia urheilulajeja joissa olisi tietoinen hengenvaara, kuten moottoriurheilussa tai vaikkapa joissakin kamppailulajeissa, nyrkkeilyssä tai vapaaottelussa, jääkiekossa jne, näitä lajeja harrastavat lienevät vielä pöljempiä kuin minä tai sitten rahanahneempia, raha vai kunnianhimoko on motiivi ottaa tietoinen riski vammautua tai kuolla urheillessa?

Tupakoinnistani ja elämäntavoistani on kysytty viimeisten kuukausien aikana usein jouduttuani (päästessäni) sydänoperaatioon. Eikö tupakan, viinan ja huumeiden kanssa tuseeraavat vaaranna terveytensä monta kertaa enemmän kuin ne (me) jotka eivät kyseisiä nautintoaineita juurikaan käytä? Stressaavaa elämää olen viettänyt lähes koko myöhemmän elämäni, osin työn ja liian huolehtimisvammani takia. Viimeksi mainituista ensimmäisen, eli työnteon olen jättänyt niille, jotka sitä haluavat tehdä, minä enää vain harrastan ja stressaantumista pyrin välttämään mahdollisuuksien mukaan.

Siispä pyrin pysyttelemään hengissä ottamalla melko rennosti, jopa koronavirustartuntariskin. En kuitenkaan aio matkustaa mihinkään isompaan yleisötapahtumaan jonne ei ole pakko mennä tai lomailemaan Keski-Eurooppaan tai Lähi-Itään. Koetan pestä öljyiset käteni palatessani vanhan Ifa-moottripyöräni kimpusta motskatallistani. Yritän olla pärskimättä toisia päin kauppareissullani ja uimahallissa, jonne aion tänäänkin mennä saunomaan ja lillumaan terapia-altaaseen poistaakseni ylimääräistä stressiä katsottuani eilenillalla hälyttäviä uutisia puoli tuntia telkkarista ja sekin ihan turhan päiten.

Hyvää ja viruksetonta loppuviikkoa jokaiselle raskautetulle, työtä tekeville kuin jouten olevillekin, toivoo ariukki!

Jätä kommentti

*