Pitäskö ja pitäskö?

Minulla on iän myötä pahentunut ominaisuus, sanon tätä persoonallisuushäiriöksi, syystä että en tunne näitä termejä, jotka liittyvät ihmismielen liikkeisiin. Ennen, sanottakoon vaikka 30-40 vuotta sitten en muista tällaisia tempauksia ja tohotuksia, jotka nykyään ovat miltei päivittäisiä. Elämäni on muutunut älyttömän kiireiseksi, hektiseksi sanovat kai viisaammat, mutta miksi näin on? Olen eläkkeellä, sillä hyvin ansitulla ja silloin kun vielä olin työelämässä ja lapsetkin pyörivt kotona ajattelin, että sit`ku`eläkepaperit paukahtavat käteen on aikaa ja ei minnekään kiire! Lienetkö haaveillut samasta asiasta? Vauhtia ja vaarallisia tilanteita mahtuu miltei jokaiseen päivään. Ryntäilen milloin minkinlaiseen haasteeseen moottoripyöräreissuista mustikkametsään, savottatyömaalle omakotitontille ikäänkuin auttaakseni jälkikasvua, sukulaismummojakin pitää joskus käydä jututtamassa, kovasti kaipaavat seuraa! Huh, huh, huokasututtaa..

Pitää ja pitäisi-sanoja ei olisi hyvä käyttää tai ei saisi, ei .. ja ei.. miten sen muuten sanoisin (pitäisi) käyttää, koska tuon sanan merkityksiin liittyy kuulemma ikävä, pakonomainen tarkoitus, tämän olen kuullut joidenkin minua viisaampien sanovan. Siltikin käytän pitää-sanan eri muotoja monesti päivässä, kertooko se minusta jotakin?

Pitäisi mennä kauppaan, pitäisi siivota, pitäisi joutua keräämään viinimarjat. Kalaankin pitäisi ehtiä, samoin pitäisi kirjoittaa plogiin yksi juttu. En minä tiedä, mitä negatiivista tunnetta ja latausta noihin kahteen viimeiseen pitäisi-tekemiseen liittyy, ainakaan itseni kannalta? Eikä kolme aiempaakaan pitäsjutskaa välttämättä kovin vastenmielisiä ole, edellyttäen että ei ole tärkeämpää tekemistä, esimerkiksi keskeneräinen perho olohuoneen pöydällä sidontapenkissä, kaikkine sinne levitettyine fasaanin nahkoineen ja kukon niskoineen, erilaisista langoista ja karvoista puhumattakaan.

Meikäläisen päivittäiset tekemiset aamusta iltaan ovat hyvin saman kaltaisia, suorastaan rutiininomaisia. Aamulla ylös viimeistään kuuden maissa. Saijut ja pari palaa leipää huitaisen huiviini lehteä lukiessa, jonkin hedelmän puraisen ja tietenkin ne aamulääkkeet, kuten työaikaankin. Kotona ollessani polkaisen pyörälenkille noin tunniksi ja jos torille eksyn turisemaan, voi reissu venyä parituntiseksikin. Mökillä soutaen uistelu- tai verkkoreissu  kalanperkuineen korvaa edellä kerrotun. Palattuani venyttelen jos muistan, äärimmäisen tärkeää olisi, suorastaan pitäisi, jotta kroppa jatkossa edes jotenkin toimisi. Aamukahvit vasta sitten ja sen jälkeen pientä puuhastelua ennen ruoan laittoa, syömistä ja tiskiä. Nurmikon ajoa, aidanleikkuuta jne. Kun on puoliltapäivin ahtanut mahansa maksalaatikkoa täyteen, on ehdottomasti otettava päivätirsat, muuten ei jaksa iltapäivän rutistusta! Kello on rientänyt torkahdettua pitkälle iltapäivään ja on kahvin aika. Tunnin – kaksi ehtii harrastaa jotakin aktiviteettia tai tähellisempää ennen seuraavaa syömistä. Telkkaria harvemmin edes vilkaisen, ehkä yhdet uutiset illassa. Motskaa on korjailtava, autoa pestävä, jos vielä ehtisi naapuria hetken jututtaa, eikö muka eläkeläisellä kiirettä piisaa.

Pitäisikö tähän vielä ottaa vaikkapa lisäharrasteeksi politiikkaa tai yhdistystoimintaa, ei kuule mahdu millään 24 tuntiin päivässä tai sitten pitäisi lopettaa muu elämä. Edelleenkin ihmettelen, miten ennen ehdin moneen paikkaan, jopa tuntui että yhtäaikaa ja vielä taloremontitkin tekemään politikoinnin ja lastenkasvatuksen lisäksi? Vapaasti saivat lapsemme kasvaa isän ojennuksesta paitsi, onneksi eivät saaneet kuitenkaan sitä niin paljon parjattua vapaata kasvatusta.

Ehdin minä sentään heille joskus sanomaan, että mietitäänpä nyt vähän tekemisiänne, kun huomasin työskennellessäni sateenvarjolla katolta hyppivät nassikat tai pallo lensi piharakennuksessa olleen työhuoneen ikkunasta sisään. Niin siinä sivussa seurasin vielä muutamaa naapurinkin mukulaa, että sillai, niin ku! Mutta ne hermot, niitä en vielä silloin tiennyt itselläni olevankaan, löytyivät vasta varttuneemmalla iällä, johtunee tietyistä hormooneista tai niiden vähenemisestä .

Päivä päättyy eläkeläisellä kirjanlukuun kolmannen kerran sen tipahdettua naamalle yhdentoista kieppeissä, pimeys on jo hiipinyt ikkunan taa. Pitikö päivään vielä muuta mahduttaa? Pitääkö huomenna ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää heti aamusta tuulemaan, jotta jotakin tärkeää ja hyödyllistäkin saisi aikaan, vaikkapa punaiset viinimarjat pensaasta?

 

Jätä kommentti

*