Pojasta (ja tytöstä) polvi paranee

Perheemme kohdalla otsikon vanha sanonta pitää prikulleen paikkansa. Kuulen usein ”vanhojen” ihmisten valittavan, etteivät nuoret tee mitään tultuaan lomalle kotikunnailleen ja vanhempiensa syötettäviksi ja passattaviksi. Kuinka moni narisija on edes kysynyt apuja nuoremmilta? Onpa joidenkin ikäihmisten kohdalla sinne peräkamariin unohtunut aikamies-poika pidemmäksikin aikaa pahimmillaan tyttöystävän, jopa lapsiensa kanssa – äitikän hoiviin, vaikka silmät jo aikaa sitten ovat kasvaneet vanhempien silmien kokoisiksi, kuin sadussa pupujussin pojalla konsanaan.

Omalta kohdaltani on sanottava, että enpä juuri lomaillessani kotona rikkaa ristiin pannut silloin joskus nuorena, eikä minua edes pyydetty juuri avuksi, varsinkaan arkisiin kotiaskareisiin. Äiti hoiti silloisilla 60-luvun ”kodinkoneilla” ruoan valmistuksen, tiskit, siivoamisen ja pyykin pesun, toisin sanoen keittiön yleiskone oli äiti kaksine käsineen ja kaiken lisäksi päivätyö Haapakosken tehtaan palveluksessa. Menin valmiiseen pöytään ja petiin lomailemaan isommin miettimättä, mitä olisin voinut itse tehdä oman oloni ja vanhempieni eteen. Meitä silloisia nuoria oli kaiken kukkuraksi useampiakin lomalla ja viikonlopun vietossa. Talkoita isä kyllä järjesti loma-ajoiksi; joskus harmitti, nyt ymmärrän!

Ajat ovat muuttuneet. Omat lapsemme kysyvät, sopiiko tulla silloin ja silloin mummin ja ukin luo, jaksatteko meitä pari päivää ja voidaanko me mennä vaikka mökille yöksi? Saatte nukkua kahdestaan kotona rauhassa ja huilata. Käyvät kaupassa, valmistavat itse ostamistaan tarvikkeista ruoat koko poppoolle, vuodevaatteetkin ovat usein heillä omasta takaa. Kuten jo aiemmassa postauksessani kerroin, harvoin olemme koko sakilla yhtä aikaa koolla ja pidemmän päälle se voisikin käydä aika raskaaksi. Kuinkahan ennen vanhaan omat vanhempani ja appivanhemmat jaksoivat? Meitä kokoontui joulun tai juhannuksen viettoon paljon suurempikin sakki ja muistaakseni emme juuri omia eväitä mukanamme kantaneet, taisivat olla silloiset vanhukset sitkeämpää ja osaavampaa sakkia.

Olihan tietysti niin, että perunat kaivettiin lähipellosta ja kalaa saatiin järvestä, joskus liikaakin. Marjat poimittiin pensaista ja metsästä syksypuolella ja omppuja napsittiin suoraan puista. Ruoasta ja juomasta ei ronklattu, kuten nykyään tuntuu helposti käyvän, kenelle käy minkinlainen maito jne. Päiväkodeissa, miksei kotonakin pitkän päikkäri- ja työpäivän päälle on totuttu syömään valmisruokia ja helposti suussa sulavia ja maistuvia hamppareita, sämpylöitä, maksalaatikkoa ja neliskanttista, kuorrutettua ruodotonta kalaa ja sen semmoisia pika- ja herkkuruokia.

Uskokaa tai älkää, mutta kyllä maistui ukin mökillä muurikalla paistama hauki hyvälle koko sakille, kun ruodot etsittiin porukalla ja tarkasti vielä suussakin maisteltiin, ettei ruoto tarttuisi kurkkuun. Toki reilun kokoisessa hauessa ovat isot ruodot ja ne on helposti löydettävissä. Ukilta kun unohtui kalamylly kotiin, jolla olisi jauhettu tarpeet herkullisiin kalapihveihin ja -pulliin.

Nyt ovat lomalaiset lähteneet. Haukifileet odottavat pakkasesta sulamista keittiön pöydällä, pannulla voissa ja öljyssä paistamista, maistuvat edelleen ukille ja mummille. Pöydän jatkopala on otettu pois ja ylimääräiset tuolit kannettu komeroon. Hiljaiseksi on talo käynyt ja ikävä hiipii tyhjiä tuoleja katsoessa. Muutaman viikon päästä ollaan taas yhdessä, valmiiksi katetun pöydän ääressä, vietetään tupla-synttäreitä Pirkanmaan suunnalla. Reilun viikon verran päivittäinen leikkiminen ja lasten perään katsominen kulutti sen verran akkuja, että niiden lataaminen vie muutaman päivän. Mutta en vaihtaisi noita päiviä etelän reissuun, enkä muuhunkaan turhan päiväiseen rahan haaskuuseen.

Jätä kommentti

*