Pyydän anteeksi jos ja kun..?

Ennenkuin joku antaa minut ilmi naisten ahdistelusta tai hyväksikäytöstä, haluaisin pyytää  omasta puolestani anteeksi. Panen käytökseni ja töllöyteni osittain kasvuympäristöni sekä rahvaanomaisen työpaikkakulttuurin syyksi. Otan vastaan nöyrimmin raipat, haukut, mielenilmaukset ja muut rangaistukset, jotka kohdistuvat epäsopivaan käyttäytymiseeni naissukupuolta kohtaan, kielenkäyttööni ja/tai aiheuttamaani mielipahaan.

Olen käyttänyt naisväestä ainakin seuraavia kiellettyjä ilmaisuja ja loukkaavia sanoja. Olen kutsunut heitä akoiksi ja eukoiksi, jopa murrosiän ylittäneitä ladyja tytöiksi, niin ei olisi saanut tehdä. Vaimoni ja tyttäreni ovat näistä minua monesti moittineet, mutta viestit eivät ole tulleet perille. Opin nämä ilmaisut kylän vanhemmilta miehiltä jo lapsena. Miespuolisia olioita kutsuttiin kotikylällä pojiksi, ukoiksi ja äijiksi, milloin miksikin. Ei tarvinne erikseen mainita, että kasvoin Haapakoskella, pienellä tehdaspaikkakunnalla Pieksämäen ja Suonenjoen puolivälissä työläisperheessä. Kävin viisi luokkaa kansakoulua, keskikoulun ja RTV-linjan ammattikoulun. Tytöistä tuli monista ylioppilaita ja maistereita, mutta en kai siltikään ollut heille kateellinen, minua kiinnostivat enemmän mutterit ja kondensaattorit. Sivistystasoni on siis sieltä alemmasta päästä, joka heijastuu valitettavasti ilmaisuuni ja käyttäytymiseeni muutenkin.

En muista (en tarkoita etteikö olisi sanottu) koskaan työmaalla tai muuallakaan kodin ulkopuolella minulle huomautetun naisia alentavasta kielenkäytöstä. Halaamista, hiplaamista tai jonnekin läpsäyttelyä en ole tietääkseni koskaan harjoittanut kenenkään ”ulkopuolisen” kanssa tai sellaista heihin kohdistanut, muusta lähemmästä kanssakäymisestä puhumattakaan. Viimeisimmällä työmaalla seurakunnassa naisväki pukkasi halaamaan, varsinkin syntymä- ja nimipäivinä kun tarjottiin kakkua ja kahvia, sekä tietysti eläkkeelle lähtiessä. Kovasti tällaisia mielenilmauksia olen vältellyt, jopa kieltäytynyt niistä epäkohteliaasti, syyksi olen ilmoittanut, ettei kukaan ymmärtäisi lähentelyjäni väärin.

Jos joku muistaa tällaista kiellettyä tapahtuneen taholtani, sanokoon sen heti kun muistaa, ei viidestoista päivä, olen huono kestämään jälkikäteen konstailua ja muistelemista, vaikka itse sitä joskus harrastankin.

Olen joskus puuttunut sanoillani mielestäni jonkun sopimattomaan sanailuun tai käytökseen, silloin harvoin kun olen sellaista esimerkiksi miesten taholta naisiin kohdistuvana havainnut. Sellaisesta puuttumisesta saa kyllä ”paskamaisen äijän” maineen, mutta jälkikäteen jopa sanatonta kiitosta.

Voisimmeko me äijät, ukot, pojat ja muut turjakkeet mukaan lukien ottaa ohjelmistoomme sellainen käytäntö, että jos ja kun huomaamme tällaista vääränlaista toimintaa ja sanailua, puutumme siihen heti, jälkiseuraamuksista, mahdollisesti katkeavista hampaista ja mustuvista silmistä huolimatta? Urhoollisesti puolustaisimme vajavaisuuksistamme huolimatta heikompaa(?), kauniimpaa sukupuolta törkeyksiltä ja pahalta mieleltä. En sano tätä irvaillakseni, me miehenpuoliskot olemme tällaista tehneet joko tahtoen tai tahtomattamme. Nyt viimeistään on meidänkin vanhojen jäärien aika pestä suumme saippualla, pitää näppimme ja kielemme kurissa. Jos ja kun on pakko purkaa kiukkua ja omaa pahaa mieltään, hiplata jotakin ja sanoa ilkeästi, tehtäköön ne vaikka punttisalilla rautaa nostellen tai vaikka metsissä yksikseen puita halaillen, tai sitten päätä pitempää ja itseä leveämpää samaa sukupuolta olevaa karjua sormella osoitellen, siinä sitä  sisua ja kovaa äijää kysytäänkin, jätetään naiset rauhaan.

 

Jätä kommentti

*