Elin rauhanturvaajan arkea Libanonissa v. 1988. Uuden hallituksen ohjelmassa taisivat olla leikkauslistalla myöskin rauhanturvaoperaatioihin liittyvät määrärahat. Mikäli olen ymmärtänyt, joka tapauksessa tulevat rt-operaatiot vähenevät suomalaisten kohdalta huomattavasti. Sillä vähäisellä kokemuksella mikä minulle näistä tehtävistä alhaalta (toimialueelta) jäi ja seuratessani uutisointia eri medioista ja keskusteluja rt-tehtävissä olleitten osalta myöhemminkin, ymmärrän päättäjien asenteen, kun säästöjen kohteeksi valitaan nämäkin projektit, jostakin on nipistettävä. Operaatiot ovat kalliita ja niiden hyödyt, jos niitä on, eivät ole kovinkaan hyvin mitattavissa. Tästä asiasta ollaan varmasti montaa mieltä. Ammattisotilaat saavat toimia ko. tehtävissä sodankaltaisissa olosuhteissa ja testata sekä oppia taitoja, joihin ei normaaleissa siviilioloissa pystytä, mutta onko tämä kaikki hintansa väärti?
Seikkailijoille ja tietyllä tapaa näistä keikoista riippuvaisiksi tulleille käiveröille (rt-tehtävissä olleille) homma on supaa ja läyhyä, vanhoja rt-slangisanoja lainatakseni. Mitaleita, natsoja ja pokkurointia arvostaville homma istuu kuin nenä päähän. Tähän koukkuun jääneitä kavereita sanotaan siviilikarkureiksikin; normaali elämä ei maistu miltään, pienempi ja isompi jännitys, jopa pelko ovat kuitenkin rauhanturvaamis- ja rauhaanpakottamisoperaatioissa jokapäiväistä. Oli palkkakin ainakin minun palvelusaikana kohtuullinen. Arjen murheet vaikkapa perheessä jäävät tarpeeksi kauas pakatessa keikkakassia. Jotakin samaa touhuun liittyy kuin politiikkaankin, vallankäytön mahdollisuus ja arvostuksen saamisen tunne, minä olen jotakin muiden silmissä, nämä ovat meille perin tavallisia, liekö hyödyllisiä tarpeita. Prenikat, ylennykset ja vastuulliset tehtävät ovat meille miehille tärkeitä, sitä en kiellä ja nykyään naisillekin, ainakin kun katsoo asiaa naissotilaan näkökulmasta.
Jos juttuni lukee aktiivi sinibaretti tai muu rt-kuvoissa seikkaillut, nousee ensimmäisenä suuttumus: Helvettiäkö tuo ikihippelo (8 kk alueella palvellut) tietää näistä hommista mitään! Niinpä niin, ei välttämättä tiedä eikä ymmärrä, mutta olen pohdiskellut, ketä varten ja miksi nämä operaatiot pannaan toimeen? Rauhanko aikaan saamiseksi, tuskin, sehän on jo nähty? Sotateollisuuden testausalustaksiko, no niitäkin on tarpeeksi pitkin maailmaa? Näille mitalien ja jämien kerääjillekö, kai niitäkin ruusukkeita ja prenikoita voisi saada helpomminkin? Vai eikö kukaan uskalla YK:ssa vai missä näistä asioista päätetään, edes asettaa kyseenalaiseksi koko homman mielekkyyttä? Nato ja jotkut muut; kuka Isisinkin rahoittaa jne. pyörittävät tätä sodan ja vihan koneistoa tippaakaan välittämättä jostakin rauhanturvaoperaatioista. Ne ovat kuin pieru Saharan autiomaassa, kerran pikkuisen tuoksahtaa, mutta tuuli vie. Ei YK:n väliintuloilla ja -menoilla isoja juurikaan hetkauteta.
Mikä on lopputulema pähkäilyistäni ja neuvoni päättäjille? Ei mikään, viisaammat miettiköön! Sama hurlumhei jatkuu, turhuuksien turhuutta on pienen ihmisen miettiä. Jospa löytyisi se tosi viisas ja tarpeeksi vaikuttava taho, joka sanoisi, että nyt tämä hulluus saa jo riittää! Jos rahat jotka uppoavat rt-sotilaskoneiston pyörittämiseen tai vaikkapa edes osa siitä pantaisiin diplomatian kehittämiseen, tulos voisi olla parempi.
