Reissuunko vai ei, siinäpä pulma?

Vuosia sitten nämä loppukesän päivät vuodesta, loppukesä tai alkusyksy, riippuu mistä näkövinkkelistä ajankohtaa katsoo, oli aika jolloin suuntasin motskarin etupyörän kohti pohjoista, Lappiin. Harjuspurot ja tammukat odottelivat siellä innokasta kalamiestä. Yksin läksin. Viikon, pari lomaa tähän ajankohtaan varasin tai loppuajasta osa-aikaeläkkeellä eläkejaksoa piristääkseni tein minun oman kesälomareissuni.

Mustikat ja viinimarjat oli kerätty talteen. Odottelin sorsajahdin aloitupäivää seuramme majalla tai sitten oli se ainut vesilintujahtipäivä osaltani jo käyty. Oli aika ottaa huilihetki ennen pensasaitojen leikkaussessioita ja isompia syystöitä niin työmailla, kotona kuin mökilläkin.

Toisin on nyt, vaikka työstävappaata olotillaa nautin jo seitsemättä vuotta, laskinkohan oikein? Nyt en suunnittele Lapin reissua; kovasti mieli tekisi, jopa lähteä. Kaverin tarvitsisin sinne, mikäli edes aikoisin. Yksin ei olisi enää menijäksi, eikä vaimo laskisikaan, liiaksi huolta kantaisi. Isompi pyörä on myyty millä viimeiset reissuni ajelin. Nykyisellä 65 vuotta vanhalla satapiikkisellä Ifalla ei taitaisi uskaltaa pitkään matkaan lähteä edes kaverin kanssa ja pitkäksi voisi aika tulla ajella tuhannet kilometrit 50 – 60 km/t kohti pohjoista. Vaikka ei tuo ajatus lopulta ihan hullukaan saattaisi olla? Löytyisikö toinen samankaltainen kaheli kimppaan lähtemään vastaavanlaisella kulkupelillä, mihinkä eläkeläisillä kiire on, ei mihinkään, ei ainakaan pitäisi olla?

Ylihuomenna ajelen ihan toiseen suuntaan, autolla Mikkelin keskussairaalaan tutkimuksiin. Olo vaihtelee hurjasti. Pensasaidan leikkuuta olen suunnitellut jo jonkin aikaa ja odotellut sitä parempaa päivää kunnon ja olon suhteen, koskahan tulee ja tuleeko? Tutkimuksiin liittyy aina pientä jännitystä, toivoo ettei mitään löytyisi ja kuitenkin selvyys heikotuksiin ja jomotuksiin pitäisi löytyä, ei kai meikäläinen sentään luulosairaskaan ole?

Huushollia on pantu järjestykseen ja tavaraa tyhjennetty varastoista ja komeroista, tiedä vaikka ..? Olisi ainakin vähän vähemmän siirreltävää ja mukaanotettavaa, jos vaikka muutto eteen tulee ja joskushan se tulee kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin.

Tekee mieli lainata minun mummoni ajatuksia ja sanomisia vielä hänen ollessaan päälle ysikymppinen. Hän oli sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla työtä loppuun asti. Jos ei muuta, niin hänellä ainakin oli vaikka patalapun virkkuu tai sukan kudin menossa jälkikasvun perheille ihan loppuun asti. Ja suunnitelma aina valmiina seuraavalle työlle. Harmitteli kovasti ”pakkomuuttoaan” rivitaloon, kun puunpilkkominen ja likasankon vienti tunkiolle jäivät silloin pois.

Minäkin vaihdoin eilen Ifaan akun. Edellinen oli sylkäissyt hapot pihalle patterin kylkeen tulleesta halkeamasta. Liekö muutaman viikon takainen rynkytys kalareissulla kaverin kanssa pitkin metsäautoteitä ollut liikaa vanhalle akulle kun sanoi yhteistyösopimuksen irti. Pelkäsin uuden akun olevan kalliinkin, mutta parilla kympillä tilattiin uusi paikallisesta varaosakaupasta. Ei edes Saksasta tarvinnut etsiä, niinkuin näihin ikävehkeisiin joskus pitää tehdä, näiden harrastajien ja varaosien määrä ja tarve täällä periferiassa kun on kovin pientä.

Aina pitää olla jotakin pikku työtä, tuhertamista kunnon mukaan, siksi hommasin tuonkin Itä-Saksan ihmeen talliini joutoaikojeni ajankuluksi. Ei se akun vaihto iso homma ollut ja hapottaminenkaan, vaan se akkukotelon purku irti pois paikaltaan, ettei levinnyt happo söisi vanhaa peltiä ihan haperoksi. Onnistuihan se afaääri lopulta ja puoli päivää kului siinäkin puuhassa. Sairaudet ja jomotukset unohtuivat tälläkin konstilla vähäksi aikaa. Työn päälle tunnin kierros kartsalla ja vähän tienpäälläkin vankilan ja hautausmaan kautta, kyllä elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, kuka näin lauloikaan?

Pohdiskelee ariukki

Kommentit

  • Reiska

    Elä luovuta. Anoppi sinua 21vuotta vanhempi asuu keltaisessa mökissään. Kantaa puut sisälle,lämmittää ulkosaunan,teki vielä keväällä kuokalla oman perunan.

    Sanoo jos minun mökistä pitää lähteä, kuolema tulee.
    Kun on tottunut tekemään päivittäin pieniä askareita kunto pysyy hyvänä. Ja ottaapa joskus viskihörpytkin,terveydeksi tietenkin.

    Mutta terveys sanelee tietenkin kaiken.

  • plokkariukki

    Reiska, en koe olevani ollenkaan sitä helposti luovuttavaa sorttia. Eilen aloittelin pensasaidan leikkuuta ja täytyy sanoa että huteralta olo tuntui A-tikkailla leikkurin kanssa, mutta pätkän aitaa kuitenkin leikkasin. Kyllä tekeminen pitää mielen virkeänä, varsinkin jos edes jotakin saa aikaiseksi. Harmitus iskee vasta sitten päälle kun huomaa ja muistaa että ennen painoi kellon ympäri väsymättä, nyt kymmenen minutin jaksoissa tehdään ja kolmasosan tehoilla, jos sitäkään.

Jätä kommentti

*