Resupekka Retuperältä

En ole ”tunturisusi” en ”oikea” kalamieskään, erämies jonkin verran. Kokemusta on oikea rinkka selässä tallaamisesta reilut 50 vuotta ja kalastamisesta yli 60-vuoden ajalta. Lukuisat reissut olen heittänyt Lapin perukoille, niin tyhjän päitä kävellen, hiihdellen ja kalastellen. Jonkin sortin reppuopaskin olen ja pohjoisen retkeilykeskuksen pomona pari vuotta tuli kokeiltua. Alpit, Kuolan lohijoet ja ulkomaiden muut ”täytyy päästä”-kohteet ovat käymättä. Lähiseudun ja kauempana kotimaassa sijainneet kalavedet ja erämaat ovat tulleet tutuiksi etsien syömäkalaa ja riistaa useammanlaisin välinein. Tiedät kai, etten harrasta (katson pitkään jasper pääkkösiä) catch&release-kalastusta! Retkeillyt olen kanootilla, veneellä, pyöräillen, mopoillen, motskarilla miksei autoillenkin. Loppumatkat, joskus useat peninkulmat yöpymispaikoille ja retki-ja kalastuskohteisiin olen tallannut kumiteräsaappaissa ja muutamat vaelluskengät ovat kuluneet pohjistaan puhki. Minkä takia minua ei sitten lasketa aluksi mainitsemiini erä ja luonto-ihmisten eliittiin: lievästi sanottuna, ei-nykyaikainen varustukseni.

On taatusti hienoa omistaa merinovillaiset alusasut. Goretex-kamppeet suojaavat herkkää hipiää sateen sattuessa ja jalkoja suojelevat ja tukevat 500 euron korkeavartiset, vuotamattomat merkki-vaelluskengät. Selässä tiiviisti kulkee viimeisen päälle mittojen mukainen anatomisesti muotoiltu rinkka, ei yleensä kotimainen. Se on täytetty ehkä itsekuivatuilla gourmee-ruoilla tai kovalla hinnalla ostetuilla valmiilla retkimuonilla. Saattaa jollakin olla rinkan taskussa ihan oikea selviytymisveitsikin ongensiimoineen koukkuineen, taida tavallisella puukolla pärjätä? Useimmilta edellä mainituilta retkeilijöiltä puuttuvat minulle niin tärkeät suola, leipäkannikka ja voirasia. Korvesta pois-osaamiseen ja/tai ennalta määrättyihin netin retkeilysivuilta katsottuihin erityiskohteisiin pääsemiseksi nämä on merkitty kännykän tai jonkin muun sähköisen elossapito-vekottimen muistiin. Näinhän se on nykyajan luonto-liikkujilla poislukien Lapin appelsiini-turistit hyvin merkityillä hiihto- ja latureiteillä juoksu- ja hiihtotrikoineen, sekä me vanhat anorakkiukot.

Anorakistani jostakin viime vuosituhannelta, on repäisty oikean hihan resori pois, jottei se rispaannuttuaan sotkeutuisi virvelin tai perhokelan kampeen ja siiman joukkoon väsyttäessäni syömäkalaani. Jos  tarvitsisin, siis kykenisin vaelluksilleni ja kalareissuilleni vanhaan malliin kävellen, varusteitteni kuljettamiseen passaisi mainiosti rippikoulu-ikäisenä ostamani Savotan sininen putkirinkka. Se kertoisi jo olemuksellaan lukemattomista hienoista seikkailuistaan, jopa ympäri maailmaa, joskus lainassa serkkupojalla ollessaan, lukemattomista Lapin reissuistani, milloin Vätsärin erämaihin tai nykyiseen Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Oli se joskus isomman porukan III-oluiden kantovälineenäkin silloin, vuosikymmenet sitten, kun Alko päätti pitää lakon väkevien myynnissä, oliko juhannus tai joku muu alkukesän juhla, se ei ole jäänyt mieleen, vain hiivatin painava rinkka keskari-tölkkeineen?

Päätäni suojaa huopahattu vuosikymmenien takaa, siihen kun pikkuisen lirauttaa Ohvia, ei valu mönjä silmiin ja itikatkin kiertävät kauempaa. Alusasuksi kelpaa yleiskäytöstä hylkyyn mennyt, kauluksestaan risa flanellipaita. Puuvillaiset kalsarit kuuluvat ilman muuta perusvarustukseeni, ei pääse punkki eikä kusiainenkaan puremaan kovin helposti perhekalleuksiin.

Retki-vaatetuksen hengittävyydestä ja toimivuudesta väännetään kättä ja väitellään mikä on parasta jne. Väittäisin näin: maisemia katsellen ja hissun kissun hipsien näissä ”vanhoissa vermeissäkään” tuskin tukehtuu. Ei matka tapa, vaan vauhti ja hiki haihtuu huilatessa. Sitä monen kaipaamaa respectiä näillä ei kyllä kerää.

Nautitaan nyt kesästä kukin tavallamme ja omissa, parhaiksi kokemissamme retkivermeissämme. Syödään luonnossa hitaasti herkutellen, vaikka sitten itikalla kuorrutettua voileipää, itse pyydettyä loimutettua taimenta tai retkikaupan valmis-muonaa pannukahvin tai termari-saikan kera. Mennään ja tehdään tästäkin upea ulkoilukesä ja ihaillaan maisemia sen moninaisista antimista nauttien – satoi tai paistoi.

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    hienosti pohdittu – nostan vanhaa hattuani jos tavataan!

    – joo, on se selvää ettei retuperäläistä lueta ”erä ja luonto-ihmisten eliittiin”, eikä taida itsekään siihen itseään lukea.

    on se puuvilla kylmä vaate sateesta tai hiestä kastuessaan, jotta että jokin konsti on hyvä, ken sen taitaa. Toisaalta, jotkut putkikuituiset paidat alkavat haisemaan, jos ei osaa pestä oikein? että halpa puuvilla on tässä suhteessa käytännöllinen …

    Pyöräilymatkoillani vaihdoin taukopaikoilla muovipussiin suljetun paidan. Ei tullut hankittua puuvillaisia parempia, josko niitä olisi ollutkaan.
    Käytin sateella sadeviitan sijaan verryttelypuvun takkia, mikä piti lämmön ja kuivui pyörällä polkiessa tuulessa ja kehon lämmössä omia aikojaan. (merillä kalastajat ovat tiettävästi käyttäneet villapaitaa samaan tarkoitukseen?)

  • plokkariukki

    Mukava Eino kun jaksat lueskella ja kommentoida tarinoitani. Olen joskus kokeillut näitä teknisiä alus- ja kuorikamppeita ja ne eivät vaan jostakin syystä minulle iske, mun ihoni ei kestä mm. sitä kutinaa minkä helposti niistä saan, pitäisi ostaa kai sitä ”professional tai premium-laatua” johon minun rahkeeni eivät riitä. Nykyään puhutaan muovi- ja muistakin teknoteollisuuden saasteista ja jälkeemme jäävistä saasteista. Puuvillan kasvatuksessa käytetty vesi taitaa olla sieltä pienimmistä päästä haitta-asteeltaan, ja nämä luonnonkuidut ainakin hajoavat luonnossa viimeistään minun päältäni tiputtuaan.

Kommentointi on suljettu.