Riskillä mennään

Olen liittänyt lukuisien harrastusteni joukkoon murtomaahiihdon, perinteisellä tyylillä. Kilometrejä on kertynyt viikon aikana yhteensä peräti noin 10, kolmena päivänä. Aloituksesta seuraavana aamuna, ensimmäisen reilun kolmen kilometrin reissun ja pienen harhailun jälkeen tutussa maastossa, olin niin kipeä, etten meinannut päästä sängystä ylös.

Pari luistelutyöntöä vasemmalla jalalla sivuun upealta höylätyltä ladulta ja muutama innoissani tehty liian kova potku hieman lipsahtavalla suksella oli koitua hyvin alkaneen harrastuksen tuhoksi. Vihlaisu lonkassa, sieltä kohta säteily selkään ja polveen, aina nilkkan asti, oli seurauksena liian rajusta alkurykäisystä.

Olen yksi iivo niskanen, riskejä otetaan, meni sitten syteen tai saveen. On näytettävä kanssahiihtäjille että kunnossa ollaan ja kovaa mennään. En tiedä oikean Iivon tuntemuksia sunnuntaisen 30 kilometrin hiihdon jälkeen, mutta jokainen vähänkään hiihtoa tunteva tietäjä arvasi, että lopussa poikaa viedään pahemman kerran. Peesaajat, elikkä norjalaiset vaihtavat porukalla isompaa pykälää silmään ja Iiro jätetään katselemaan punavärejä takaa päin.

Omat tavoitteeni ovat jotakin muuta kuin olympialaiset kultamitalit, saisin edes hieman käsivarsien lihaksille töitä ja ulkona raitista ilmaa. Pieksämäellä on uskomattoman hyvät latu-urat hiihdellä niin pertsaa kuin luistelutyyliäkin. Kävelijöitä en ole nähnyt ainuttakaan minun lenkilläni Vangasniemen maastossa, hiihtäjiä sentään lukuisan määrän.

Mikä on mielestäni outoa, heillä kaikilla, eläkeläisilläkin, on hirmuinen kiire jonnekin, minne? Harva tervehtii, jos en sitä ensin itse tee, olen testannut. Kukaan ei jää juttusille, jos en itse pysähdy ja jää poikittain tukoksi ladulle.

Aiemmin olen hiihdellyt Lapissa joskus vuosituhannen vaihteessa. Tunturissa pysähdyttiin kohdatessa tarinoimaan hetkeksi ja kyseltiin kuulumisia, mistä tulet ja minne olet menossa. Appelsiinituristi, se jolla oli trikoot päällä ja appelsiini vyölaukussa ja kävi kahvilla baarissa, yleensä tervehti hänkin ja me reppuselkäiset turistiin keskenämme viimasta ja pakkasesta huolimatta. Olin töissä retkeilykeskuksessa ja seurasin säätiedotuksia tarkkaan, varoittelin varomattomia turisteja mahdollisesti tulossa olevasta huonosta kelistäkin. Ikäviä eksymisiä ja paleltumisia sattui useita aikanani Saariselän maisemissakin, turisti ei aina ymmärtänyt tunturiseudun rasituksia ja nopeasti vaihtuvien kelien riskejä.

Tilanne on toinen täällä Pieksämäen periferiassa. Jokaisella on kännykkä taskussa tai korvalla ja matkaa autolle korkeintaan pari kilometriä. Keli tuskin yllättää ketään, ehkä joskus lipsuvat sukset.

Kun törmäät ladulla tällaiseen vanhaan ukkoon sarkapalttoossaan ja toppahousuissaan, joka yrittää juttusille, viittaa vaan “kinthaalla” ja paina eteenpäin, vaikka sitten riskillä. Joko tällä viikolla lisäisin päivälenkkiä kolmesta peräti viiteen kilometriin, siinä alkaa olla jo riskiraja lähellä! Otan kuiten sitten repun mukhan ja evvhäät, tulitikut, tietenkhi nokipannun ja kahvipurkin. Livakkaita kelilöitä toivoo ariukki!

Jätä kommentti

*