Rosvoille vettä ja vanikkaa

Pimeiden iltojen alettua varkaat ovat alkaneet touhuta näpit sauhuten. Hämärähommahemmoja on ”näkynyt” ja kuulunut muunmuassa Pieksämäellä. Poliisi tutkailee asiaa. Resurssien puutteesta johtuen havaintoapuja pyydetään kansalaisilta. Poliisi ei ehdi yöaikaan ja varsinkaan viikonloppuisin kovin aktiivisesti vahdata näitä pimeässä liikuskelevia hämäräheppuja, pitääkö meidän perustaa kansalaispartioita kotiemme ja mökkiemme turvaksi? Asukkaista vapaat omakotitalot ja kesämökit ovat oivia kohteita hankkia lisätienestiä vilunkikonstein. Näistä keikoista kertyvistä tuloista ei edes verottaja pääse omiaan ottamaan.

Riistakamerat, rikosilmoittimet ja varashälyttimet on keksitty, onko niistä mitään hyötyä; se onkin toinen juttu. Jos valvonnan annat ulkopuoliselle, kustannukset ovat melkoiset. Hälyytyksen/ ilmoituksen saatuaan valvovista sensoreista ja kameroista omistaja ei yleensä ehdi paikalle ennenkuin tekijät ovat häipyneet ja lopputulokseksi jää vain hävikin ja tuhon jälkien toteaminen suht` tuoreeltaan. Ja vaikka sattuisikin ehtimään ajoissa paikalle ja saisi itse tekijät rysän päältä kiinni, mitäpä teet tai saat tehdä?

Suomessa laki suojelee enempi rosvoja kuin omaisuutensa puolta pitävää ja konnien kiinniottajaa, näin hieman asiaa yksinkertaistaen ja liioitellen! Mikäli niin kävisi, että saisit tekijän tai tekijät kiinni ja joillain konstein pidettyä ”aisoissa” poliisin tuloon saakka, onko siitä mitään hyötyä? En nyt kuitenkaan kerro näin julkisesti, mitä konsteja minulla on takataskussa, povella tai vähäisissä kiinteistöissäni tällaisten rötöstelijöiden varalle. Rosvot tietävät oikeutensa ja saavat ilmaisen oikeudenkäynninkin puolustuksekseen, toisin olisi minun kohdallani, konnat ovat tunnetusti varattomia. Varkaus- tai tihutyövakuutuksia minulla ei ole vara pitää, sen verran pers`aukinen kuitenkin olen ja turvaudun tällä hetkellä tee se itse-varotoimiin.

Linnaan lähtee rosvon kiinni jäädessä paikan päältä luultavimmin talon tai mökin omistaja suojellessaan omaisuuttaan, ennenkuin pitkäkyntinen livahtaa vapauteen kuin koira veräjästä taitavan asianajajan avustuksella, saaden korkeintaan ehdonalaisen tuomion ja hämärähommat jatkuvat entiseen malliin. Kiinnijäämisen riski on lopulta vähäinen. Harva talollinen tai mökkiläinen uskaltaa puuttua kyseisten harrastelijoiden toimintaan ja poliisi ei pikku omaisuusjuttuihin puutu vahtiessaan mm. ylinopeuksia ja humalassa ajelevia.

Veikkaan oikean ja kunnon rosvon jättävän meikäläisen talon ja mökin rauhaan, niissä kun ei kerta kaikkiaan ole mitään rahaksi vaihdettavaa tarjolla, sen huomaa jo taskulampun valossa ikkunoista sisään vilkaistessaan. Tuhoa sen sijaan voi saada aikaan ja sekös ainakin meikäläistä vi… harmittaisi. Omalla työllä remontoitu talo, suurella vaivalla hankittu mökki ja perinnöksi saatu vähäinen tavara voivat olla minulle mittaamattoman arvokkaita, kuten iät ajassa suvussa kulkenut Pappa Tunturi tai 70-luvulta asti käyntiin revitty 3.5 hv perämoottori.

Ensimmäisenä ja parhaana rangaistuksena näkisin harrastelijarosvolle paikkojen hajoittamisen jälkeen kiinni jäätyään tihutyön jälkien korjaus, vähintäin entiselleen, jopa parempaan kuntoon. Sitten lisää muita työvelvotteita, seurantapanta kaulaan tai jalkaan, mieluummin näkyville!

Lukitukset ja suojaukset ovat vain rehellisiä ihmisiä varten, niinkuin nahkasalkun lukot ennen vanhaan. Kotikylällä eivät olleet aitan ovet eivätkä perämoottorit lukittuna ja jos jotakin hävisi, kylällä tiedettiin ennenkuin voro ehti pitkälle luikkia, kuka kävi ja mistä tavarat löytyvät. Useampi silmäpari havaitsi oudot liikkujat seuratessaan kylän nuorison edesottamuksia näiden harrastaessa valvovain silmäin alla pariutumisrituaalejaan. Nämä molemmat hämäräajan puuhastelut olivat keskustelun aiheina kylän tietotoimistossa eli yleisellä pyykkilaiturilla jo tapahtunutta seuraavana aamuna. Murkkuikäisten ja vähän vanhempienkin tyttö-poika-parileikit olivat mielenkiintoisimpia puitavia pyykkäreiden huuhtoessa Haapajoessa rättimattojaan. Kylän (mies)väki hoiti varmojen vihjeiden perusteella kiinni saatujen rosmojen kurituksen kohtuulliseksi katsomallaan tavalla. Tuskin koskaan tuomioissa mentiin liian kovalla asteikolla ja ne olivat oikeassa suhteessa molempien osapuolten kannalta. Seuraamukset seuraavasta tillosesta olivat jo eri luokkaa, jääkööt tässäkin tapauksessa tarkemmin selittämättä. Tekoset olivat pääosin humalaisten tai pojan kollien päähänpistoja, joista selvittiin nokikkain haastelemalla, anteeksi pyytämällä, jäljet korjaamalla ja vahingot korvaamalla. Joskus seurauksena oli linnareissu ja siihen aikaan sellissä ei ollut telkkaria eikä stereoita ja eväänäkin pelkkää vettä ja vanikkaa. Pitäisikö palata tässäkin asiassa muutama vuosikymmen taaksepäin, kysyy ariukki?

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Korjaamaan ja korvaamaan joutuminen on paras “rangaistus” tai tekijälle jopa suuri siunaus, mutta miten se käytännössä toteutuu, en osaa sanoa.
    Aiheuttamaansa mielipahaa ei kukaan koskaan korvaa.

  • plokkariukki

    Seurakunnalla tätä konstia joskus kokeiltiin hautakivien kaatajiin ja siellä ei oikein toiminut kun tekijät joutuivat oikeisiin hommiin, mutta meidän metsästysseurassa muistaakseni toimi, olivatko “valvojat parempia ja tehokkaampia”, sovittelun kautta mentiin näihin ratkaisuihin. Uusijoiden kohdalla olen ennenkin ehdottanut jalkapuuta kirkonmäellä. Paikkojen särkeminen ja muunmuassa hautausmailla tihutyöt ottavat eniten minua kupoliin. Kunnon varastaminen ja tavaran vaihtaminen rahaan on vielä ymmärrettävissä jos tekijällä ei ole minkäänlaista käsitystä oikeasta ja väärästä.

Jätä kommentti

*