Saanko ihmetellä?

Kaikki mediat paahtavat samoja ikäviä asioita, Isisin hirmutekoja, Utoyan vuosipäivää, Kreikan katastrofia, lasten hukkumisia milloin naapurin uima-altaisiin, milloin kylpytynnöreihin, motoristien kuolemaan johtaneita toilailuja jne. jne. Eikö nyt voitaisi sopia tai vaikka säätää siellä kaikkivoipassa EU:ssa, taikka Suomen parlamentissa laki, että jokaikisessä lehdessä ja telkkarin uutisissa yhtä negatiivista uutista tai paskajuttua kohti olisi oltava vähintäin viisi myönteistä uutista tai vaikka ilmoitusta? Vähäpätöinenkin sellainen käy aluksi. Valitaan vaikka kansanäänestyksellä vapaaehtoinen, ilman palkkaa toimiva komitea valvomaan lain noudattamista ja kyseiselle toimielimelle annetaan tuomiovalta rangaista luikureita haluamallaan tavalla. Voisipa kyseinen instanssi tuomita lainrikkojan tarjoamaan esimerkiksi kaikille alle 7-vuotiaille lapsosille ilmaisen tikkujäätelön tai mehujään, eiköhän alkaisi tällaiset tehotoimet pelittää.

Hyvästä uutisesta tai ilmoituksesta voisi olla esimerkkinä sellainen, että nyt mummit, ukit ja kaikki kykenevät ja joutavat  metsään lasten ja yksinäisten kanssa, mustikat ovat kypsyneet, ovat suuria ja mehukkaita! Kerätään yhdessä mukit, ämpärit ja pakastimet täyteen herkullista luomu- ja superfoodia.

Minä ainakin alan boikotoimaan TV:n uutisia ja kaikkia sellaisia lehtiä, missä lööpit ja etusivut ovat täynnään kansaa pelkästään masentavia ikäviä uutisia. Jos tällaisten ohjelmien ja lehtien katsomis- ja lukemislakko tehdään porukalla, alkavat positiiviset ajatuksetkin paremmin  mielissämme pyöriä. Median on pakko löytää enemmän positiivista katsottavaa ja kerrottavaa. Kieltäydyn myöskin kokonaan puhumasta ikävistä asioista, kuten henkirikoksista, harmaasta taloudesta, rikkaitten veronkierrosta jne. Olen niistä tähän asti paljonkin paasannut, jopa kirjoitellut, mutta nyt se on loppu! Mitään niille ei mahdeta niin kauan kun niistä ja heistä puhutaan ja kirjoitellaan, ovat kai vaan niin helkatin julkisuuden kipeitä, viritettäköön hiljaisuuden verho ja mediasensuuri moiselle hulluudelle, itserakkaille ryöväreille ja turhille julkimoille. Pyrin tähän, huomauttakaa, jos hairahdun vanhoille linjoille!

Nyt kun on kesäloma-aika ja noita pieniä ihmisen alkuja pyörii omissakin jaloissa, pysyy telkkari kiinni. Läppärit ja muut tietokoneet ovat julistettu pannaan vähintäinkin siksi aikaa kun on jotakin muuta tärkeää tekemistä! Arvaapa ovatko lapsilla ensimmäisinä mielessä uutiset, hirviöt, pokemonit tai edes koko telkkari, arvasit oikein, ei todellakaan.

Jos mainitsen jälkikasvun, ainakin pienimpien kuullen jonkin sanoista vene, leikkikenttä, ahomansikka tai vaikkapa polkupyörä, alkaa ehdotuksia tulla suuntaan jos toiseenkin ja yksikään niistä ei vie telkkarin ääreen tai räpläämään jotakin ruuduntapaista. Mennään ongelle tai metsän reunaan katsomaan, olisivatko mansikat kypsiä. Pienet jalat kipittävät jo seuraavaa kohdetta etsien ja se ei taatusti ole edes Kaapon katsominen iskän tabletilta tai Pikku Kakkosen töllöttämistä seinän kokoiselta taulutv:ltä.

Olenko ihmetyksissäni yksin, eikö kukaan muu ole huolestunut nykysuuntauksesta? Mihin on tultu ja minne menossa? Onko lastemme ja lastenlasten tulevaisuus paljolti ruudun tuijottamista niin työssä kuin vapaa-ajallakin ja ikävien uutisten pakkosyötön seuraamista? Ei se saa olla niin! Kuka tästä hurlumheistä tekee lopun, jos emme me vanhemmat ja vielä tolkussa olevat ikäihmiset?

Annetaan aikaa pienille tulevaisuuden toivoillemme ja viedään vaikka metsään, järvelle, joelle, purolle tai minne tahansa luontoon. Jospa sinne menemisestä tulisi heille vielä tapa, voisiko parempaa tulevaisuutta toivoa? Tehdään kohtuuttoman paljosta ruuduntuijottamisesta niin omalla kuin lastemmekin kohdalla kertakaikkiaan loppu, LOPPU!

Kommentit

  • Sari

    Kylläpä oon sammoo mieltä! Meillä tuolla neiti 12-veellä on kyllä kännykkä (ko ei oo lankapuhelinta) ja läppäri (koulun takia), mutta jos tekemisen pula iskee niin äitiltä käy käsky että mää pihalle. Onhan se vaarallista tuo pihalla könyäminen tietysti. Jatkuvvaan mustelmilla ja nytkin patti otassa ja silmä mustana (tasapaino-ongelmia kiipeilytelineillä ja tammenterhosotaa poikien kanssa….), mutta onpahan kuitenkin liikunnallinen/liikkuvainen tyttö tullut kasvatettua joka ei turhasta inise. Joskus sade- tai sairaspäivinä istutaan koneella (tai niinkuin nyt, kuumeisena katotaan Aucklandin eläintarhasta dokkaria), mutta kyllä se tekeminen pitää löytyä “normaalina” päivänä muualta kun elektroniikan parista! Ja kertonnee lapsesta lajinsa se, että valittelee sitä kun koulussa kuulemma tehdään liikaa tietokoneella läksyjä! Olis kuulemma mukavampaa kirjoitella ihan oikeesti kynällä paperille ja lukea kirjasta tietoa, eikä etsiä wikipediasta…! Ja se mikä näin äitinä harmittaa, on se että täällä Uudessa Seelannissa ei samalla tavalla pääse marja tai sienimetsään mitä koto-Suomessa! Siitä tuo tyttö nimittäin tykkäsi tosi paljon pienempänä. Noh, kerräillään myö sitten sen sijjaan meren rannalla simpukankuoria… :)

Jätä kommentti

*