Sankarit

Poikasena minun elämässäni oli sankareita, monenlaisia. Ihannoin ja apinoin, siis matkin heitä monin tavoin. Eihän omat taitoni monestikaan riittäneet sankaritekoihin joihin Mustanaamio, Tarzan tai hyvä urheilija, kuten vaikkapa mäkihyppääjä Eino Kirjonen. Oman kylän moniottelijaa Raimo ”Rape” Halosta, meidän kylän urheilukentällä iltaisin ihailimme ja menestyipä hän muuallakin isommissakin kisoissa. Arvaatko kuka oli minun suurin sankarini?

Miten on nykyajan pienillä pojilla ja tytöillä, millaisia sankareita heidän elämässään on ja onko heitä? Teemu Pukki, Mikko Rantanen, JVG, Harry Potter, tällaisia nimiä vilahtelee joskus omien lastenlastenkin suussa. Välttämättä nämä sankarit eivät ole itselleni kovinkaan tuttuja vaikka tiedänkin parin ensimmäisen olevan urheilijoita ja JVG:n olen nähnyt jossakin telkkariohjelmassa. Harry Potteria käsitteleviä paksuja opuksia lukevat jopa vanhemmat lapset.

Kaikenlaista rekvisiittaa ja tuotetta lapsille leikkeihin ja peleihin löytyy kaupoista, nimillä ja pelinumeroilla varustettuina pelipaitoina ja erilaisina rihkamatuotteina joka lähtöön. Sankareista tehdään viimeisen päälle markkinatuotteita ja sankarit taitavat vaihtua, jos eivät ihan päivittäin, niin ainakin kovin usein, sankarimalleja on tarjolla mediat, mainokset ja netti tulvillaan.

On toisenlaisiakin sankareita joita lapset matkivat ja joilta oppivat erilaisia hyviä ja valitettavasti huonojakin asioita. Isät, äidit, ukit ja mummit tulevat nyt lähinnä mieleen. Kuuntelepa lasten suusta tulevia sanoja ja sanomisia. ”Ou mai kaad, oli tosi kova juttu toi Joel Pohjanpalon maali, viittiks vaihtaa kanavaa, ei tollasta hömppää viitti kattoo.” Entä sitten sieltä huonommasta päästä joita on opittu kuulemalla: voi vi.tu, mikä m.lkku, helvetti, saat..an homo, painu helvettiin. Kuulostaa lähes vihapuheelta, tutultakin?

Lasten suusta, en ”välttämättä” omien, olen kuullut muutaman kerran hitot, perhanat ja saamarit. Nuo eivät aikuisen, ukin suustakaan kuultuna kovin kummoisilta vaikuta, mutta kun mennään alle ja alakouluikäisiin, alkaa tuntua jo aika pahalta ja mitä kaikkea sieltä tuleekaan kavereiden kanssa leikkiessä ja pelatessa, osaavat lapsetkin hieman valita sanojaan vanhempien ollessa kuulolla. Kuuntelepa kentän laidalla innokkaimpien vanhempien kannustavan omiaan ja huuteluja vastustajille, ei aina kovin mallikelpoista tekstiä.

Vanhempien ja isompien kielenkäyttö on yksi asia, jota lapset seuraavat yllättävän tarkasti ja ottavat mieleen painuvimmat sanomiset ja niiden kautta tekemiset äärimmäisen herkästi omaan käyttöönsä. Niinhän sinäkin sanoit ja teit, kuulostaako tutulta? Liikenteessä, siis auton takapenkillä opitaan liikenneasenne ja iskän ajokulttuuri, sen hyvät ja huonot puolet. Keneltäpä muulta, toki äidiltäkin tarhastahakureissulla kun ollaan jo väsyneitä päivän töistä ja leikeistä.

Osaisimmepa olla pienten sankareita ja hyviä esimerkkejä omalla tavallamme puhuessamme ja toimissamme. Ei meidän tarvitse tehdä ihmetekoja ja huippusuorituksia, olla virheettömiäkään, meiltä lapset oppivat ja meitä apinoivat, halusimme tai emme. Käyttäessämme suht`siistiä kieltä vaikka neuvoessamme erilaisten työkalujen käyttöä lapselle, vasaraa, ruuvimeisseliä, siitä nautimme sekä neuvoja että neuvottava. Vanhemmiten ei mene sitten peukalo suuhun kun pitää ripustaa taulu ensimmäisen oman kodin seinälle tai paikata polkupyörän rengas retkellä keskellä korpitaivalta.

Kärsivällisyyttä kaivataan opeteltaessa heittämään virvelillä rannassa kun tuulee kovaa ja voi jopa sataakin. Omalla isälläni, suurimalla sankarillani riitti malttia opettaa minulle muunmuassa kalastamisen ja erästämisen taidot. Lapsella halu oppia ja saada vaikkapa se ensimmäinen kala on valtava, mitäpä ei isä tai minun tapauksessani ukki sen eteen tekisi, että onni potkaisisi. Jonkin kerran on siimasoppaa selvitetty ja uistinta rantakoivusta irroiteltu. Vielä kun nappaisi se ensimmäinen hauki siihen – mikä se viehe on? Uistin, vaappu, lippa, mikä niistä?

t. ariukki

Jätä kommentti

*