Se on loppu nyt

Minäkin olen päättänyt lopettaa Sanna Kämäräisen tapaan! On ollut hieno lukea upean urheilijan ilmeisen rehellisiä tuntoja nyt lopetetusta urheilu-urasta ja elämästä yleensä. Sanna jatkanee kirjoitteluaan SS-plogissaan uudesta tilanteestaan käsin, vaikka huippu-urheilu-uran lopettaakin? Onnea Sannalle tulevaan aikaan, elämää on sinulla rutkasti edessä, joskin erilaisena.

Minä lopetan myös nyt jotakin, jotakuinkin sanotaanko puolta vai tuplasti vanhempana Sannaa. Urheilemisen, siis lentopallon ja muun sellaisen kentillä ja saleissa hillumisen lopetin jo ajat sitten. Minun tasoni harrastamissani urheilulajeissa ei ollut huippu-urheilua lähi mainkaan, vastoinkäymisiä riitti terveydessä ihan kylliksi siltikin ja vielä osin urheilemisen syystä. Isäukko sanoikin, urheilija ei tervettä päivää näe. Meni nilkkaa ja polvea, olka- ja kyynärpäätä. Sormet ovat olleet solmussa monen monituista kertaa ja selkä kipeä, muista lihaksista puhumattakaan. Mitä olisi elämä ollut ilman urheilua ja urheilemista, en tiedä? Minun elämäni on ollut ja lienee jatkossakin yhtä ”urheilua” alusta loppuun, on menty ja mentänee edelleen joskus kuin päätön kana, liiemmin pidemmälle harkitsematta mihin päätökset ja muutoshalu johtavat. Tähänastisista on hengissä selvitty ja jopa ilman elämisen laadun tai taloudellistakin konkurssia, raha ei ole pesää koskaan kohdalleni tehnyt, mutta en ole sellaista havitellutkaan.

Mitäkö sitten lopetan nyt? Omakoti- eli rintamamiestalon pidon ja remontoimisen ja siinä asumisen. Sanon kuitenkin hiukan varmistellen, että ainakin toistaiseksi. Pensasaidan leikkaus muutama viikko sitten oli viimeinen naula tähän kirstuun. Eihän siitä meinannut tulla yhtikäs mitään, viisi minuuttia työtä ja kymmenen huilia ja illalla paikat niin kipeänä että itketti, jos olisin iljennyt. Tuumasin juttusille tulleelle naapurille, nyt saa riittää, kun tämä homma on tehty ja risut kärrissä, tämän aidan leikkaa tästedes joku toinen.

Kuinka lie Sannan laita, pistääkö kiekkonsa lopullisesti komeron nurkkaan ja/ vai myykö peräti välineensä kuten minä tein rintamamiestalolleni? Kesämökki jää minulla Savoon ainakin toistaiseksi. Käyn siellä itkemässä kotiseutua ja sen hylkäämistä lämpimillä keleillä ja kesäisin niin kauan kun jaksan tönöä Suonteen rannalla ylläpitää ja ajella tätä vajaan kolmensadan kilometrin väliä Pirkanmaalta.

Päätös muuttamisesta ja talon myynnistä oli vaikea, naapureillekin oli melkoinen yllätys tieto lähdöstämme. 37 vuotta on eletty rinta rinnan lähinaapureiden kanssa, kasvatettu lapsetkin yhdessä, lähes yhteisillä pihoilla ja parannettu mualimatakin. Tähän muuttaessamme v. 1983 oltiin vielä nuoria ja elämä edessä. Nyt on tietyllä tapaa muutokseen pakko suostua ja annettava jo monille asioille periksi, kun ei jaksa niin ei jaksa. Jostakin on luovuttava ja se meidän ja minun kohdallani on rakkaaksi tullut, suurimmalta osalta itse remontoitu, hyvin palvellut omakotitalo. Me ”vanhukset” siirrämme pesämme lähemmäs rakkaitamme sinne, missä ovat heidän kotinsa ja toimeentulonsa nyt, kunpa meistäkin olisi heille enemmän iloa siellä lähempänä. Kovasti ovat toivoneet tätä muuttoa ja iloitsevat kun se on nyt totta.

Entäpä kaikki kymmenet valokuva-albumit hää-, ristiäis-, syntymäpäivä- ja hautajaiskuvineen, lukemattomat diat kymmenien vuosien ajalta, rakkaiksi tulleet kirjat, kaitafilmit, VHS, C-kasetit, tietokonepelit, vinyylilevyt jne. jne. Monta kysymystä on ratkaistava ennen muuttoauton suuntaamista Naarajärveltä kohti Nokiaa. Neliöt ja varastotilat hupenevat korkeintaan kolmannekseen entisistä, huushollissa käy nyt iso luuta!

Aika aikansa kutakin, pässikö se niin sanoi siltä päätä leikattaessa?

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Ari, voimia muuttoon ja iloa uuteen.

  • Ari Niemeläinen

    Kiitos Veikko, näitä tarvitaan!

Jätä kommentti

*