Sinun puolestas elää ja kuolla

Nuorisomme maanpuolustahto on laskussa. Miksi?

Mitä kauempana kotimaasta näen Suomen siniristilipun liehuvan, sitä enemmän tunnen olevani sydämeltäni suomalainen. Onko niin, että nuori ihminen elettyään koko tähän astisen elämänsä turvallisessa kotimaassamme on ”turtunut” hyvään niin, että pitää sitä itsestäänselvyytenä? Sodan ja isojen kriisien uhkaa ei ole ollut vuosikymmeniin. Nuori on joskus lomallaan päässyt ehkä tutustumaan vieraalla maalla turistien suosimaan lomakohteeseen ja nähnyt siellä vain kulissit, turistille tehdyt ja ihailee jostakin sellaisesta, erilaisesta.

Tiedotusvälineiden huolestuttavat dokumentit ja uutiset eivät tunnu koskettavan ruutusukupolvea, onko näin? Opiskelu, työ, pelaaminen ja somettaminen vievät kaiken huomion ja mielenkiinnon, ehtiikö tai viitsiikö maanpuolustusta tai mahdollisia uhkia edes miettimään? Olemmeko tulleet ”oma napa ensin ja minä, minä, tässä ja heti”- aikaan? Sotatoimet Itä-Euroopan alueilla ja Lähi-Idässä, Afrikan monien maiden tilanne ihmisoikeuksineen kaikkineen, eivätkö nämä herätä tunnetta puolustaa meidän omaa kulttuuriamme, vapauttamme ja maatamme? Tämä tilanne ei ole ollut meillä aina, ja välttämättä jatkossakaan ei itsestäänselvyys.

Itsenäisyyspäivä juhlallisuuksineen, paraateineen, seppeltenlaskutilaisuuksineen sankarihaudoilla yms. koskettavat nykyisin enää pientä osaa väestöä, monelle se on vain yksi vapaapäivä shoppailuun ja muuhun virkistäytymiseen. Linnan juhlat pröystäilevine pingviini-herroineen ja naisväen puvut lienevät joillekin ainoat tunteita herättävät asiat koko päivässä.

Olen plärännyt ja yrittänyt opetella itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa laulettavien laulujen nuotteja sanoituksineen, nyt on kuoromme sesonkiaika ja minun ensimmäinen itsenäisyyspäiväni mieskuorossa. Pakko myöntää, että vasta nyt olen sisäistänyt näiden laulujen sanoitusten todellisen syvyyden ja sanoman. Suuri osa itsenäisyyspäivänä laulettavista ja soitettavista lauluista on sävelletty ja sanoitettu itsenäisyytemme alkuaikoina, osa ehkä jopa ennen. Kuunnellessani tai itse laulaessani esimerkiksi Oi, kallis Suomenmaa tai Suomalainen rukous-lauluja, ne ovat riipaisseet syvältä aiemminkin, mutta kun jokainen sävel ja sanoituksen tavu tulee sattua ja opetella kohdalleen, miettien tarkkaan vielä painotukset ja sävytkin, laulut heräävät ihan uuteen merkitykseen.

Ei maanpuolustustahto ja armeija ole sotaan ja sotimiseen valmistautumista kuin äärimmäisessä tapauksessa ja toivottavasti tätä tilannetta ei koskaan maamme kohdalle enää tule. Taitavalla ja sitkeällä diplomatialla mennään hamaan tappiin asti. On karmea tilanne jos aseet alkavat puhua ja vieras valta työntyy maamme rajan yli, tuli se mistä suunnasta tahansa. Tähänkin on viisasta varautua, sekin on aikain saatossa nähty.

Suuret kiitokset veteraaneille ja vielä kaikille elossa oleville maamme itsenäisyyden eteen töitä tehneille kansalaisille sukupuoleen ja säätyyn katsomatta. Myös heille, jotka sankarihaudoissa ja muuallakin kalmistoissa lepäävät kaikkensa antaneina. t. res.vääp ariukki

 

Kommentit

  • Veteraanin poika

    Niimpä. Ymmärtäisin että tuo nuorison maanpuolustustahto, on kytköksissä suurempaan kokonaisuuteen.
    Kun uskottavuus on mennyt jo kokonaisella ikäpolvella poliittisiin päätöksiin.

    Ne asiat ei sitten kiinosta. Ja samalla hämärtyy itsenäisyyden merkitys. Eu päättää suomenkin rotanpyynnistä, ja rikkaruohon myrkytyksistä. Mitä saa tehdä ja mitä ei.

    Mutta ite kunnioitan veteraanien työtä. Ja tuntuu että arvostus vain nousee vuosien myötä, kun katsoo nykyihmisten toilailuja ja tekoja.
    Ja onhan tuo nykymiehen kuva jo muuttunut entisistä ajoista, mutta en sano mihin suuntaan.

  • plokkariukki

    Veteraanin pojan kanssa olen hieman eri mieltä nuorten uskon menettämisestä poliittisiin päättäjiin ja siitä, että onko syynä maanpuolustustahdon vähenemiseen sekään, että osa päätöksistä on siirtynyt Brysseliin. Hyvät olot kotimaassa ja lähes kaiken valmiina käteen saaneen nuorison huomio on keskittynyt itsensä kehittämiseen ja hyvinvointiin, politiikasta on hävinnyt kiinnostavuus kaiken muun (turhankin) tarjonnan keskellä. Valitettavasti osa putoaa kelkasta (syrjäytyy) monista eri syistä esim. kova kilpailu kouluissa, työssä ja elämänhallinta on hakusessaan muutenkin. Turhan paljon saavat tänä päivänä ruutuaikaa ja palstatilaa lieveilmiöt, kuten ääriliikkeet ja vaikkapa aseistakieltäytyjät, tällainen on kiinnostanut osaa porukasta aina ja vetää puoleensa osaa porukkaa. Kuitenkin valtaväestöllä ja isolla osalla nuoresta väestä on vankkumaton mielipide maanpuolustuksen ja armeijan tarpeellisuudesta, liian usein nämä leimataan ”sotahullujen” touhuksi ja ihannoidaan päinvastaista erilaisuutta (poikkeavuutta).
    Aikansa otti meidänkin ikäpolvella nostaa arvoon veteraanien ja lottien, kuin kotirintaman ihmistenkin työt. Itsenäisyytemme eteen ja sodan jälkeisen hyvinvoinnin nostamiseksi vaadittiin hurjasti työtä. Kun tuomme oikeaksi kokemamme asiat nuorisomme tietoisuuteen myönteisellä asenteella, parjaamatta siltikään toisinajattelijoita, asiat etenevät oikeaan suuntaan. Ei nuoriso tyhmää ole, he elävät vain eri aikaa kuin me sodan jälkeinen sukupolvi.

Jätä kommentti

*