Herään aamuisin hyvissä ajoin, se tarkoittaa viiden – kuuden välillä. Mihinkä jouto-ukolla kiire on, voisihan sitä vedellä unia paljon pidemmällekin aamuun. Toki monta kiintoisaa juttua saattaisi silloin jäädä kokematta, esimerkiksi aamun mahtava sumu! Suonteen mökkireissulla on tarkoitus kerätä mustia viinimarjoja, niitä on tänä kesänä mahtavasti meidän ikivanhoissa ja hoitamattoma reuhoittavissa pensaissa.
Avovesiaikaan en malta olla aamuisin poissa vesiltä. Aamupalan jälkeen, joka sisältää miltei poikkeuksetta banaanin ja tomaatin, koukkaan järvellä uistelemassa. Toivon tietenkin saaliiksi ruokakalan, mutta ei sen saaminen aina ole ollenkaan varmaa. Muikkuverkoilla tulos olisi paljon todennäköisempi näin helteelläkin, mutta kuntoni tällä erää estää päätypainojen kanssa teluamisen.
Sumu viiden maissa on kuin hernerokkaa. Näkyvyyttä ehkä 20 – 30 metriä, tulisi olemaan haasteellista väistellä illalla havaitsemani muutamat verkkojadat lähivesillä. Ilman minkäänlaista apuvälinettä en tohtisi lähteä koko uistelureissulle. Onhan minulla nyt tuo älykännykkä, jossa on peruskartta syvyyskäyrineen ja paikannusnäyttö. Apparaatin käyttäminen lienee aivan perusteltua.
Aurinkokaan ei juuri sumun läpi erotu kuin ajoittain hennosti vaaleampana pläiskänä valkeassa maidossa. Uistimien lasku- ja nostovaiheessa käytän sähkömoottoria, jolloin on helpompi teluta vieheiden kanssa. Tällä kertaa viritän perään neljä vapaa pintaan haasteellisen kelin ja matalampaan suuntautuvan soutuni ajaksi. Näin on helpompi kiertää illalla rekisteröimäni verkot selemmällä. Heti saatuani vieheet veteen aloitan soutamisen, hyvä kuntolääke koko kropalle.
Järvi on aivan tyyni. Lokit ja koskelot vaivautuvat juuri ja juuri veteen ohittaessani lähikarin aaveveneelläni aivan vierestä. Linnutkaan eivät säntää tapansa mukaan lentoon, lienevät nekin aamutohmelossaan. Jokainen kiintopiste järvellä on näkymättömissä, vain kännykän näyttö kertoo sijaintini satelliittien avustamana miltei metrilleen. Soutelen toista tuntia kuunnellen luonnon ääniä korva tarkkana, vapojen kärkien hento vipatus kertoo vaappujen ja lusikoiden toimivan. Kosteutta kertyy siimoihin ja hiilikuidunkin tummaan pintaan tipahtaen välillä veteen aiheuttaen juuri korvin kuultavan napsahduksen. Uskomaton rauha valtaa uistelijaukin mielen! Olen täällä yksin, ympärillä ei mitään, ei ketään.
Kerran väistän sumusta eteen tupsahtavan verkkolipun jyrkällä käännöksellä, tätä jataa en ollut eilen huomannutkaan. Pari kertaa ahven ravistaa hentoa vavan kärkeä, muuten on vähän hiljaisempaa. Onneksi jääkaapista löytyy kaiken varalta mummon lihapullat ja muusiakin lienee viime reissulta pussi kaapin hyllyssä. Vetelen hissuksiin mietiskellen välillä mualiman männöö kaekkine toohotuksinneen, pakolaes-ongelminneen ja budjetti-vajjaoksinneen, mutta meleko kaakasilta nuo tiällä äkkiseltään tuntuvat.
Pieni tuulenvire ilmestyy kuin tyhjästä. Autokin tuntuu rahistelevan rantatiellä, lienee joku tulossa muikkuverkoilleen. Auringon ääriviivat erottuvat jo hieman korkeammalta usvan takaa. Sitten, kuin soutaisin ulos jostakin toisesta maailmasta, sumun ja kirkkauden raja tulee kuin leikaten vastaan. Kännykän kello näyttää puolta kahdeksaa. On aika nostaa vieheet vedestä ja suunnata kotirantaan.
Äänettömästi liukuu venhoni sähkön työntämänä kivilaiturin kupeeseen. Aamukahvi tekee kohta terää. Varasin saunan terassin penkille lähtiessäni fileerauspuukon, jospa sille olisi tarvetta vaikka huomenna. Ne mustat viinimarjat odottavat mehevinä pensaassa!
