Svenskani är inte bra

Ruotsinkielisiä, ainakin ahvenanmaalaisia meillä on lähiaikoina parjattu kovin. Ymmärrän heitä siellä Lilla Abborrenslandetilla, näin Ahvenanmaa vapaasti käännettynä oppikoulun viiden vuoden ruotsinkielen oppituntimäärällä. Ihmekö tuo,kun katsovat pitkään meitä savolaisia ja jos hiukan halveksivatkin, taida ainakaan kielitaito olla meikäläisellä sieltä parhaasta päästä. Pakkoko “ulkomaille” on ängetä, persaukisten ja kielitaidottomien suomalaisten, pysytään pois. Tarinoikoot varakkaat ahvenanmaalaisetkin vaikka siansaksaa keskenään.

Viisi, pitkää, pakonomaista vuotta, monta tuntia viikossa ruotsin opiskelua, joka ei kiinnostanut pätkääkään ja josta en ymmärtänyt montaa sanaa. Harvemmin ruotsia Pieksämäellä normaalioloissa tarvitaan, mitä joskus Ruotsiin eksyessä, minä kerran nakkikioskilla keikkamatkalla kohti Göteborgia. Kerran vuodessa viikon verran, jos sattuu olemaan Pieksämäen Vanhan kirkon suntio.

Tämä pahin mahdollinen kauhu-skenaario toteutui työssäni seurakunnassa ja iki omassa kirkossani noin kaksikymmentä vuotta sitten. Nämä, osa melkein umpi-ruotsinkielisiä, liekö loppujen lopuksi monta ahvenanmaalaista, en tiedä, ottivat vuodesta toiseen kirkollisten kesäpäiviensä viettopaikakseen tönkkö-savolaisen Pieksämäen. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta joka tapauksessa tänä kesänäkin heitä saapuu tänne lähes viikoksi suuri määrä. Kiitos siitä, tuovat tukun euro-valuuttaa kuihtuvalle kylällemme, myös väriä harmaaseen arkeemme ruotsin kieli-kylpyineen. Aluksi olin aivan äimänkäkenä, en ymmärtänyt “kyrkaneitten” (Kyrkans ungdom-järjestö, KU) ruotsinkielestä yhtikäs mitään.

Keskenään puhuivat poikkeuksetta ruotsia, mutta minulle ja aina kun olin virantoimituksessa paikalla, he kohteliaasti vaihtoivat kielensä suomeksi, eivät sentään savoksi, enkä sitä heiltä odottanutkaan. En muista tarkkaan, mutta taisin sanoa ensi kertaa tavatessamme nämä kohteliaat vieraamme työmaallani, että en oppinut viidessä vuodessa montaa sanaa ruotsia ja tuskin sitä enää vanhoilla päivilläni opettelisinkaan. Sopisiko, että keskustelisimme täällä sakastissa ainakin suomeksi, niin pysyisin kartalla kuinka toimitaan.

Hyvin tulimme toimeen keskenämme vuodesta toiseen ja opin jopa Herran siunauksen ja Isämeitään ruotsiksi. Onko kieli- ja muissakin kulttuurien välisissä “kahnauksissa” kyse haluttomuudesta ymmärtää ja/vai tietämättömyydestä? Periksi antamattomuudesta omista periaatteista, ennakkoluuloista ja tavoista, niistä ainoista oikeista?

Puhukoon ihminen sitten suomea, saamea, arabiaa tai vaikka ruotsia, jag tycker, at det är inte så illa att det är värt att börja en annan person att sänka eller tugga, näin Google-kääntäjä sanoisi asian.

 

 

Jätä kommentti

*