Syömishäiriöisiä ruipeloita

Juttuni kuuluisi muoti/kauneus tai urheilu/harrastukset osastoon, mutta kun minut on näköjään sijoitettu politiikka/yhteiskunta/ talous-osastolle, niin ollaan sitten äänessä täällä, olkoon yhteiskuntapoliittinen kannanotto.

Kuumaa aamuteetä hörppiessäni poltin taas kerran huuleni, kuuma on kuumaa ja SS:n kuvat ja jutut saivat moisen tapaturman aikaan! Hyvä kun ei lehden silmänruoka tehnyt rakkoa kieleen ja leipäluukkuun. Lehden kuvat olivat kuin pahimmista vai pitäisikö sanoa parhaimmista iltapäivälehdistä. Nuo ruoanpuutteessa eläneet ja itsensä vaseliinilla ja tummalla värivoiteella töhrineet, irvokkaasti hymyilevät naisenkuvatukset saivat tämän aikaiseksi! Nyt en siis puhu pakolaisista enkä maahanmuuttaja-naisista, vaan fittnes vai mitä pimuja ne keikistelijät ja pullistelijat ovatkaan? Siellä on kai joukossa ihan aikuisiakin, onko peräti äiti-ihmisiä, en tiedä kun en paremmin tunne lajia, jota kai urheiluksikin nimitetään. Anteeksi, jos jotakin tällä loukkaan, mutta esillähän te haluatte olla ja että teistä puhutaan ja varsinkin katsotaan, vähän kuin me plogistitkin.

Kehonrakentajat ja nämä kyseisen lajin edustajat ovat saaneet medioissa valtavasti tilaa. Heitä seurataan kuten ennen vanhaan missejä, aika turhakkeita hekin, jotka näiden grillattujen, anteeksi, kanojen ja possujen rinnalla sentään näyttivät vielä ihmisiltä, ainakin silloin vanhaan hyvään aikaan. Kyllä minä jotenkin sulatan nämä Isot Arskat eli sen Itävallan lahjan Ameriikan kansalle, josta tuli senaattorikin eikä pelkkä terminaattori. Äijät ovat kasvattaneet habaa iankaiken ja ollaan sitä niin miestä. Itsekin silloin seitsemäntoista-vuotiaana kävin viisitoista kertaa päivässä vetämässä puntteja amiskan kellarissa, kun piti kuntoa nostaa. Pomppua ja voimaa piti saada, kun olen lyhyt lentopalloon ja sitä piti intomielenä pelata, niinkuin kaikki pieksämäkeläiset siihen aikaan. Pääsi Kikekin eduskuntaan pullistelemalla silloin joskus, vuosikymmenet sitten ja tuli kuuluisaksi. Oli hän tosin laulajakin, kun bodarihommista pääsi, voi olla fiksukin nainen, en häntäkään paremmin tunne. Näyttää kyllä nykyään enemmän naiselta, kun on saanut Arkadianmäen ruokalassa syödäkseen ja ei ole se iso, salinpitäjä, ladon kokoinen, liivimies-äijänkäkkärä siippaansa siellä vahtimassa.

Jos eivät ole nuorille hyviksi malleiksi tällaiset ylipainoiset sohvaperunat, niin syömishäiröihin johtavat malleina taatusti nämä fittness-naiset kuin bodaritkin. Kaiken lisäksi tuollaiset kuvien lihakset ja kroppa vaatii hurjaa treeniä miltei täyspäiväisesti ja kenellä siihen on varaa? Kaikista kokeilijoista ja alan harrastajista ei tule ammattilaisia ja jokaisella heistä ei ole omaa, ilmaista kuntosaliakaan, entäs ne ravintolisät ja eiväthän he tietenkään käytä mitään doping-aineita, eivät tietenkään.

Miten tästä ihmiskehosta on tullut tuon sortin kultainen vasikka mustaa, paksua kirjaa lainatakseni? Liikkua pitää ja jopa kohtuudella treenaaminenkin on hyvästä. Kuntosalit ovat mitä parhaimpia paikkoja kunnon, miksei lihastenkin kehittämiselle. Olen minäkin joskus käynyt ja pitäisi edelleenkin käydä, vaan kun ei ole pieneläkeläisellä muiden harrasteiden lisäksi siihen varaa. Mutta että noiden keikistelijöiden ja pullistelijoiden näköinenkö pitäisi ihmislapsesta tulla ja vielä naisihmisestä? Ei helevatu, jos ukin tyttö alkaisi tuollaista harrastamaan, hakisin pois ja väkisin istuttaisin vaikka hevosen selkään, motocrosspyörän satulaan tai viulua soittamaan musiikki-opistoon.

Kauneus on katsojan silmissä. Toki suon jokaiselle mahdollisuuden harrastaa rakastamaansa urheilua tai kuntoilua tai vaikka taidetta ihan miten vaan, kunhan se pysyy jotensakin inhimillisyyden rajoissa. Liekö minun näkökulmani sitten pelkkää kateutta kauniita, solakoita, nuoria ihmisiä kohtaan vai huolta vääristyneistä ihmis-ihanteista, en tiedä, päätä sinä?

 

 

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos hienosta kirjoituksesta. Myös minä olen pohtinut ilmiötä – siinä olen päätynyt sellaisiin ajatuksiin, että jollain tapaa kulttuuri hakee ajassa jonkin ilmiön, joka vaatii omistautumista, kieltäymystä, joskus rahaakin, ja sitä sitten tiedotusvälineiden kautta esitellään ihailtuna normina lukijoille.
    En vielä osaa analysoida sitä, mitä fittness-kulttuurissa loppupeleissä ihaillaan – kuntoa ehkä, mutta siihen näyttäisi liittyvän myös visuaalisuus. Missä määrin kyseessä on halu hakea hyväksyntää muiden silmissä, siihen minulla ei ole mielipidettä esittää.
    Kilpaileminen lienee kuitenkin lajillemme tyypillistä. Ihmiskuvaan nämä kuvat myös vaikuttavat.

Kommentointi on suljettu.