Nyt iski, tauti, pandemia, korona? Ei sinne päinkään, vaan ”muukuume”. Haju- ja makuaistit ovat yhtä huonot kuin viimeiset 10 vuotta. Kurkku ei ole kipeä, ei erityistä nuhaa, ei yskää, silmät eivät rähmi ja minnekään ei normaalia enempää koske. Kyllä on hyvä nämä viimeisenä mainitsemani asiat, sen verran on joka aamu jonnekin jomottanut ja olo askarruttanut, että tiedän olevani hengissä.

Taudin oireet ovat seuraavanlaisia, hermostunut, outo olo, en pysy hetkeäkään paikoillani. Ehjässä, vielä muutama viikko sitten aivan hyvässä ja toimivassa autossani on alkanut mielestäni ilmenemään kaikenlaisia epämääräisiä vikoja ja puutteita. Arvasitko taudin – se on autokuume?

Onneksi tai onnettomuudeksi on tämä läppäri. Istun tässä aiemmin hankkimani uuden tietokonepöydän ääressä aamuisin, päivisin ja iltaisin tutkaillen käytettyjen autojen myyntisivuja. Läppäripöydän ääressä voi lääkitä pahinta taudin oiretta ja yrittää tukahduttaa pöpön etenemistä.

Tutkaillessani myynnissä olevia autoja, huomaan suurimman osan niistä olevan liian kalliita, liian pieniä tai liian isoja, väärän värisiä ja teknisiltä ratkaisuiltaan minulle sopimattomia. Kun joku malli ja merkki alkaa todella kiinnostamaan, menen lueskelemaan netin sivustoja, joissa ihmiset kommentoivat juuri minua kiinnostavia malleja. Erityisesti tyyppiviat ja huonot ominaisuudet kannattaa huomioida, hyvät asiat kyseisestä merkistä ja mallista voi jättää toistaiseksi huomiotta, eiköhän näin tauti tokene?

Ei, ei se mennyt niin, laulaa Anna Erikkson. Tauti pahenee, nyt on päästävä katsomaan ja koeajamaan tietyt merkit ja mallit livenä. Olisinpa asunut edelleen Pieksämäellä, siellä vain kolme tai neljä autokauppaa. Ne olisi äkkiä läpikäyty ja ehkä kuume olisi laskenut parin päivän kaupoissa miihastelujen aikana, vaikka olisin koeajanut kaikki vähänkin kiinnostusta herättäneet autot. Mutta kun satuin muuttamaan tänne Nokialle ja lähelle Tamperetta. Valinnan varaa liikkeille ja autoille on parinkymmenen kilometrin säteellä liiaksi, ahdistukseen asti.

Astuessani ison autoliikkeen vaihtoautohallin ovesta sisään, astelee automyyjä pikapuoliin nippa nappa turvavälin päähän kyselemään mahdollisesta auton tarpeestani. Näinä parina päivänä, joina olen autojen ympärillä patsastellut, ei ole juuri muita asiakkaita autokaupoilla näkynyt, myyjiä sen sijaan ihan kylliksi. Jopa tällainen nukkavieru vanha pieru kiinnostaa mahdollisena potentiaalisena auton ostajana. Olisiko ukkopaha pankissa juuri käynyt ja nostanut reppunsa täyteen rahaa?

Jätän vanhan, vm. 2004, ehjän, mitä pikkuisen ruostetta helmoissa, noin 150000 km ajetun Voortini nurkan taakse myyjien näkymättömiin, jotteivät ihan pers`aukiseksi heti luokittelisi. Käyn ensin potkimassa Mersujen kumit ja siirryn sitten isojen maastureiden tykö. Myyjä tarkkailee rauhallisesti sivusta. Olettakoon, että ihan autoa tässä ollaan etsiskelemässä. Myyjä kysäisee sitten kuin ohimennen, että olenko ajatellut budjettia kulkuneuvoon sijoittamiseen ja että onko ehkä millainen vaihtoauto tulossa välirahan lisäksi. Entä toiveita auton suhteen?

Tekisi mieli kertoa, että talo juuri myytiin ja rahaakin on. En halua paljastaa että periferiasta se kämppä kaupattiin ja puoli-ilmaiseksi. Ei siitä ihan uuden Mersun tai Volvon hintaa saatu, vähän halvempikin kulkuneuvo kelpaisi. Sattuisi vain sopiva silmiin ja tuon entisen, kalalle tuoksuvan kun saisin jotenkin käsistäni pois. Kai se minun aksentistani huomasi, että taitaa savolaispoika olla isolla kirkolla auton ostossa. Onneksi muistin kuraiset kumiteräsaappaat jättää vasta muutetun kerrostalokaksion eteiseen ja rahalla täyttämättömän kalarepun heittää selästäni Voortin takaluukkuun. Kirppikseltä ostettu lippis voi vielä lipassa kiiltävine muikun suomuineen paljastaa, että kalassa on käyty ja vetokoukun tarpeen ilmaistuani voinee siitäkin päätellä; kalojakin on saatu tai ainakin on tarkoitus saada. t. ariukki