Tehtaan pillin mukana

Tehdas valimon työväkineen kukoistuksensa aikaan

Vietimme viime lauantaina kotikylällämme Haapakoskella kyläjuhlia. Pihakeskusteluissa oli yksi aihe ylitse muiden, muutokset kylällä lähi vuosikymmenien aikana. Näkyvimpänä ja eniten  koskettavana tietenkin tehtaan lopettaminen jo aikaa sitten ja väen häviäminen kylältä. Ennen elämä Haapakoskella kulki tehtaan ympärillä ja sen pillin rytmittämänä, ei tarvittu omaa kelloa, kännykkää, autosta puhumattakaan.

Lauantain kekkereille saapui enää murto-osa väkeä verrattuna vaikkapa yli 30 vuotta sitten järjestetyille vastaaville Haapakoski-päiville. Suurin osa tehtaan vanhoista asunnoista on vuosien saatossa hävitetty. Paikkakunnalla asuvia lauantain väestä oli hyppysellinen, heistäkin osa kesäasukkaita. Kaikkineen meitä oli koolla 100–150 henkeä. Miten käy kyläjuhlien ja koko kylän seuraavien vuosikymmenten aikana?

Ikävien muutosten lisäksi kotikylällä on muuttumattomia ja hyviä asioitakin. Parhaita esimerkkejä näistä on Soukkasen raitti taloineen, asukkaineen. Vuosia sitten suuri osa Soukkasen taloista koki uuden tulemisen kesäasuntoina, kolmessa punamullalla maalatussa mökissä on jopa ympärivuotiset asukkaat.

Seurantalo, ensimmäisenä vasemmalla pääraittia Pieksämäeltä päin tullessa, on esimerkkinä muista vanhoista, kunnostetuista rakennuksista kylällä. Se toimi alunpitäen kouluna ja myöhemmin suojeluskunnan talona ja on nyt kyläyhdistyksen hallinnassa.

Parasta aikaa ” tehtaan uusi patruuna” peruskorjaa urheilukentän laidalla 60–70-luvun vaihteessa rakennettua rivitaloa, sinne kun löytyisi jatkossa asukkaat, vaikka sitten vapaa-ajanasukkaita tai turisteja.

Tehdas on nyt museo ja sitä kunnostetaan resurssien puitteissa. Nostan hattua uuden isännän/ emännän halulle pitää tehdas tärkeimpine lähi-rakennuksineen, kalustoineen nähtävillä ja kunnossa niiden lisää rapistumatta. 1842 perustettu Haapakosken tehdas ympäristöineen on taatusti ainutlaatuinen ja näkemisen arvoinen miljöö muillekin kuin meille entisille haapakoskelaisille. Tehtaaseen ja kylään voit tutustua myös Haapakosken ruukin ja Pieksämäen Haapakosken kyläyhdistyksen netti ja Facebook-sivuilla.

Seegelbaanan mänty, ensilumen aikaan

Puiset rakennukset hoitamattomina rappeutuvat. Rautatieasema, vanhat talot, jopa tiilestä muurattu tehdaskin ovat kokeneet kovia vuosikymmenten saatossa. Masuunikin sortui jokeen tehtaan toimiessa viimeisillään.

Kaksi  monumenttia ovat säilyneet melkein 100%:sti muuttumattomana kotikylällä minun elinaikani. Seegelbaanan vanha, valtava mänty ei ole yli 60-vuotisen elämäni aikana muuttunut miksikään, edes kelottunut, ehkä ympärysmitta muutaman kymmenen senttiä kasvanut, mutta niin ovat pidentyneet sylimittammekin. Kaksi miestä tarvitaan, jotta sormet tapaavat toisensa tätä vanhusta halatessa. Toinen maamerkki on Hevoshaanmäki-rinteessä tien varressa uljaana seisova Pirunkivi. Lapsena sen päälle kipuaminen oli työvoitto, myöhemmin ei ehkä enää niin iso saavutus. Nyt voisi olla, että ilman apuvoimia jäisi kivi minulta valloittamatta.

Toivoisin vielä joskus kuulevani tehtaan pillin soittavan töiden päättymistä klo 16! Pillin ääni kantoi yli kylän monen kilometrin säteelle ja toi rytmin ruukkilaisten elämään. Ajelisin polkupyörällä vanhalta kotimökiltä Pentlammenjoen sillan (Aarnen silta nykyään) yli Tiiliruukilta raittia pirtkin Seuriksen kuistille tarinoimaan kavereiden kanssa – ilman kelloa ja kännykkää. En huomaisi Jäppisen kuin Osulankaan kauppojen ovien sulkeutuneen jo vuosikymmenet sitten. Näin teen aikamatkan kultaiseen lapsuuteen ja nuoruuteen!

 

 

 

 

Jätä kommentti

*