Mikä saa minut harrastamaan kahta niinkin haastavaa lajia kuin ikivanha moottoripyörä ja perhokalastus? Onko näillä harrastuksilla vielä jokin pieni, yhteinen tekijä? Kalastanut olen koko ikäni poislukien kuulemma puolitoista ensimmäistä elinvuottani. Perhokalastus tuli kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Moottoripyörät ovat olleet mukana elämässäni jollain tapaa myös niin kauan kuin muistan. Motskari oli kulkuvälineenä muunmuassa isän kanssa tehdyillä kala- ja eräreissuilla paljon ennenkuin opin lukemaan. Myöhemmin moottoripyörä ilmestyi omien toivehankintojen listalle, että sitten kun ..?

Molempiin harrastuksiin sisältyy ainakin yksi olennainen tekijä ja se on niiden haasteellisuus. Kirjoitin joskus pienen tarinan vastaukseksi erään lehden esittämään kysymykseen: Mistä sinä unelmoit juuri nyt? Tämä tapahtui hieman ennen ensimmäisen oman moottoripyöräni hankintaa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Perhovälineet olin hommannut jo muutamaa vuotta aiemmin.

Kirjoitin kyseiseen lehteen: Olisipa minulla oma moottoripyörä, jolla voisin ajaa Lappiin rauhallisen, kirkasvetisen joen rantaan. Pystyttäisin kosken partaalle teltan ja lähtisin sitten joelle perhokalaan ja onkisin syömäkalan illaksi nuotion hiillokselle kypsymään. Toiveeni toteutui ensimmäisen kerran muutamaa vuotta myöhemmin.

Mistä kipinä perhokalastukseen syttyi? Juhani Aho ja hänen Lohilastuja ja kalakaskuja-kirjasta se alkoi. En minä ottanut kalaa, vaan kala otti minut. Olen lumottu, olen huumattu. Näin kirjoitti Aho ja juuri hän sai minut tarttumaan ensimmäisen kerran perhovapaan, suorastaan pakotti tekemään niin. Meillä oli mökki tuohon aikaan lähellä Konnekoskea ja jopa ilmainen kalastusoikeus tähän hienoon koskeen. Ahon koukuttamia mullosia minunkin koskessani eleli, kuten aikanaan Huopanankoskella Viitasaarella, mistä tämän kirjan tarinat pääosin kertovat. Jo perhon sitominen pikkuruiseen koukkuun keittiön pöydän kulmalla ja kalastaminen itse tehdyllä vesiperhosjäljitelmällä risukkoisella purolla, 2 – 3-luokan vavalla (hyvin ohut ja kevyt vapa), on siinä haastetta kerrakseen.

Tiesin kotikylälläni olleen 50 – 60-luvulla pari perholla kalastavaa herrasmiestä, jopa isäni uistinlaatikossakin oli muutama perho, lienee niitä joskus kokeillut Lapin reissuillaan, mutten koskaan nähnyt kenenkään kalastavan noilla pikku poikaakin kiehtovilla ötököillä. Kotikylän vesissä ei jalokaloja uinut. Perhokalastus tuohon aikaan keskittyi juuri lohen sukuisiin veden eläviin, taimeneen, harjukseen ja tietysti Lapissa ja erityisesti Tenolla loheen. Konnekoski oli lähin taimenen kotikoski ja sekin noin 50 kilometrin päässä kotoa.

Entä sitten vanha, 50-lukulainen, Itä-Saksalaista perua oleva moottoripyöräni? Siinä on haastetta kerrakseen. Yksin osien löytäminen ja hankkiminen on melkoista salapoliisityötä. Museokatsastus ja -vakuutus edellyttävät monia asioita. Saksa on maa, jossa näitä värkkejä harrastetaan suht`paljon ja sieltä varaosat yleensä hommataankin. Suomesta voi löytyä käytettyjä osia tuurilla, jos netin käyttö on hallussa. Entä sitten pyörän säilyttäminen? Kerrostaloasumisessa on tässäkin kohdin haastetta kerrakseen, minne aarteeni pysäköin ja missä säilytän?

Ennenkuin Ifalla lähdetään liikkeelle, tehdään joka kerta tietyt tsekkaukset, kuin pilotti konsanaan lentokoneessaan ennen ilmaan nousua. Onko öljyä tiputtanut mistä ja onko sitä koneessa tarpeeksi, vuotaako bensaa haprastuneista letkuista? Renkaiden kunto ja niiden paineet, jarrut ja onko tankissa riittävästi polttoainetta yms, lista on pitkä.

Sitten piiitkän ryypyn jälkeen (huom. koneelle), virta päälle ja polkaisu. Jos ja kun 2-tahtinen 125 ksm-kone pärähtää käyntiin, on se minun korvilleni musiikkia ja palaan jonnekin sellaiseen, minkä harvoin muuten enää tavoitan nykyelämän teknistyneessä, kiirettä (eläkeläiselläkö?) ja vaatimuksia täynnä olevassa elämässä. Kypärä päähän ja menoksi.

Onko sinulla jokin harrastus mikä siirtää ajatuksesi päivän murheista mieleiseen tekemiseen ja toimintaan? Haasteita pitää ja saa olla, niistä voidaan myös nauttia! t. ariukki