Vuonna 1952 tapahtui muutakin kuin että erääseen haapakoskelaiseen työläisperheen syntyi esikoinen. Coca-Cola rantautui Suomeen. Helsingissä oli olympialaiset ja voitanee mainita erään Kuuselan tytön valinta Miss Univerumiksikin. Viimeinen sotakorvausjuna itä-naapuriin ylitti rajan Vainikkalassa viikon sisällä syntymästäni. Sitäkään tuskin hirveästi ehdittiin kotikylälläni juhlia. Liekö kyseinen juna vienyt vielä kylän omalla tehtaalla valmistettuja Näppärä-nimisiä puun- ja metallintyöstökoneita sotakorvaukseksi ikävistä töistä (puolin ja toisin) suur-naapurillemme. Muutamaa vuotta aiemmin samainen tehdas teki kranaatteja puna-armeijan vaientamiseksi. Nyt tehtiin töitä tosissaan oman kylän ja maan nostamiseksi puutteesta ja kurjuudesta.
Hellahuone 60-luvulla oli keittiö, olohuone, makuuhuone ja lastenhuone yht. 20 neliötä. Ari ja Hannu, miehet vm. -52
Syyskuun puolivälissä tehtaan riihipellon perunamaalle porhalsi sotaorvoksi jäänyt pikkumies hirmuisella vauhdilla. Pojan viesti nuorelle, sorvinsa äärestä sunnuntaiksi perunankaivuun tulleelle, tulevalle isälle oli selkeä: Äet käski heti kotia! Synnyin samana iltana, kunhan äitini oli ensin kuskattu Saarisen Popedalla röykkyistä hiekkatietä reilun parinkymmen kilometrin päähän kauppalaan, vanhan puusairaalan synnytysosastolle.
Meitä vuonna -52 syntyneitä oli kylällä ehkä toista kymmentä. Kun sitten koitti kouluunmenon aika, oli sielläkin reilut sata oppilasta. Tehdas työllisti työikäisen väen ja kylällä kaikki mahtuivat asumaan, tosin melko ahtaasti tehtaan omistamiin pytinkeihin. Toki tehtaalla käytiin töissä ympäristön pientiloiltakin, niillä harjoitettiin pienimuotoista maanviljelyä, mutta tehdas antoi pääasiallisen toimeentulon seudun väelle ja oli kaiken toiminnan moottori.
Tehtaan toiminta on loppunut ajat sitten ja se on nyt rakennuksineen ja kalustoineen museoviraston suojeluksessa oleva kulttuurihistoriallinen jäänne alkujaan 1840-luvulta. Komea kaksikerroksinen kansakoulu on ollut hiljainen vuosikymmenet. Entinen rautatieasema kyhjöttää Savonradan varressa parhaat päivänsä aikaa sitten nähneenä. Juna pysähtynee sinne vain ohittaakseen toisen vastaan tulevan. Jos kylälle syntyy lapsi, se on merkkitapaus.
Tehtaan nykyiset omistajat, kyläiset ja muutamat muut aikamme lapset, yrittävät pitää kotikyläni elävänä, myös katsomisen ja käymisen arvoisena kultuurikohteena turisteille. Minä osaltani etäänä täällä parikymmen kilometrin päässä rustailen juttujani blogiin ja kerätään kehnoja kuviani liitteeksi tarinoihini. Suurimman työn kylän eteen tekevät siellä asuvat vanhat ja nuoretkin asukkaat. Meneillään on jos jonkin sortin viritystä saada vieraskin pistäytymään raitilla ja katselemaan sen ympärillä monia kylän nähtävyyksiä, näin uskallan sanoa. Tapahtumia ja toimintaa värkätään ja tehtaaseen tutustumiskierroksia järjestetään. Ruukki ry ja Aarne Haapakoski seura tekevät kovasti työtä, jottei nyt vihdoin kulttuurihistoriallisestikin arvokkaaksi koettu ja nähty Haapakosken kylä näivettyisi, hajoaisi ja lahoaisi murusiksi asumuksineen ja tehtaineen ihan kokonaan.
Jos on miehellä ikää on kalustollakin
Jos tämän jutun luettuasi kiinnostuksesi herää, mikä se sellainen Haapakosken kylä on, niin vilkaisepa kylän kotisivuja netistä, löytyy täältä http://haapakoskenkylayhdistysruukki.fi. ja fb:sta Haapakosken ruukki
Minun taitoni kirjoittaa ja teksteissäni olevat kuvat ovat tasoa vuosilta ennen ajanlaskumme alkua, mutta piipahdappa itse vilkaisemassa kylää nimeltä Haapakoski.
