Mitä kuva kertoo?

Olen pohtinut lyhyen blogisti-urani aikana monesti postaajan ulkonäön, kuvien ja aiheen vaikutusta kohdalle osuvien klikkausten määrään. Ehkä juuri tästä syystä poistin pärstäni kuvasta, joka putkahtaa näkyviin SS Blogien etusivulla. Olisiko purjevene kiinnostavampi ja miellyttäviä mielikuvia herättävämpi, kuin vanhan tuntemattoman ukon hieman väsähtänyt ja kulahtaneen näköinen naama? Tämän postauksen kuvat eivät liity mitenkään tekstiin, lätkäisin ne tänne joukkoon, huvin vuoksi.

Pelkkä epämiellyttävän kuvan näkeminen jonkin tekstin yhteydessä saa hylkäämään jutun. Tällaisia kuvia ovat minulle mm. sota- ja ”törkykuvat”. Vanhain ukkoin (?) kirjoittamista ja kuvittamista jutuista löydän helpoimmin kiinnostavaa luettavaa ja pohdittavaa, kiitos heille! Tunnen niissä olevani enemmän kartalla, samalla mielen ja kielen tasolla. Iän ja työn tuoma patinakaan naamavärkissä ei estä klikkaamasta vanhemman herrasmiehen kirjoittamaa postausta. Älkää naisväki nyt suuttuko, katselen minä teidänkin kuvianne ja luen juttujanne, mutta monesti putoan kelkasta tai kuten eno veneestä ymmärrykseni kanssa.

Komeasta kakkukuvasta päättelen, että minulta tuommoinen ei synny, jääköön klikkaamatta. Meikkipurkkivalikoima, hieno käsilaukku tai muodikkaat aurinkolasitkaan artikkelikuvana tuskin saavat näppiäni pysähtymään sille kohtaa. Jokaiselle jotakin ja uskon edellä luettelemani immeisen ulkonäköön tarkoitettujen härpäkkeiden kiinostavan useampia lukijoita taatusti enemmän, kuin meikäläisen kuvat päälle kaatuvista tehdas-tai taloröttelöistä ja rapumerroista.

Täällä me pojat seikkailtiin

Täällä me pojat seikkailtiin 50-60-luvulla, masuuni ennen romahdusta

Kuvalla on valtava merkitys huomion kiinnittämisessä. Valokuvausta pienen ikäni harrastaneena; kuvia on kertynyt epämääräinen joukko albumeihin ja kaikenlaisiin laatikoihin niin paperivedoksina kuin dioinakin. Vasta lyhyen aikaa (n.10 vuotta) olen omistanut digikameran. Laiskana miehenä nappaan kännykälläni kuvan viereisellä pöydällä jostakin vanhasta otoksesta, siirrän sen ilman skanneria ja käsittelemättä sähköpostin kautta tietokoneen työpöydälle ja siitä raahaamalla tekstiini ja jäljestäkin se näkyy. Dioista saattaisi löytyä lukijoitakin kiinnostavia otoksia, mutta minun skannerini pikselit eivät riitä nappaamaan diasta tarpeeksi laadukasta materiaalia julkaistavaksi.

Onko ulkonäkö-seikoilla, siis kirjoittajan kuin muunkaan kuvamateriaalin kohdalla, sitten todellista merkitystä artikkelien kiinnostavuuteen? Ehkä? Jos nimeni olisi Harri Hankmo tai Jutra Ramstet, kaikki olisivat kiinnostuneita tarinoistani. Minähän tungen olkkariinne ainakin kolmessa eri tosi-TV- ohjelmassa ja keltaisen lehdistön lööppeihinkin olen muutaman kerran päässyt. Julkkisten teksteihinsä sijoittamat kuvat ovat taatusti omiani laadukkaampia, samoin kuin kirjoittamansa tekstit. Niissä on sitä jotakin mihin minä en pysty, ainakin osaavat noitua ja melskata paremmin. Nimenikin on vain joku savolainen plokkariukki niemeläinen, luulis ketään kiinnostavan.

Mikä lapsuusajan harrasteväline?

Mikä lapsuusaikamme harrasteväline?

 

 

Joka ainoasta klikkauksesta ja kommentista olen suunnattoman iloinen ja suorastaan innostunut, peukuista en niin tiijä. Se, että joku lukee tekstini, katsoo ottamaani kuvaa ja saa siitä jotakin, olipa se sitten mielenkiintoinen, muistoja tai ajatuksia herättävä, on minulle ilo. Pettymys tuo totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan, sanotaan vanhassa laulussakin ja toivottavasti niitä pettymyksiä onnistun tarjoamaan mahdollisimman vähän.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Sitähän ei taida etukätteen tietää, onneksi, mistä jutusta sitä kuuluisaksi tulee? Toisaalta voi olla niinkin, että tuntemattoman voi tehdä mieleisiä juttuja. Jos kovin kuuluisaksi päätyy, silloin paineet tehdä tietynlaisia juttuja kasvavat.
    En kyllä tuota masuuni-kuvaa tunnistanut – ei se varmaan vatsaan liity, mutta liittyisikö se jotenkin raudan valmistukseen?

  • Ari Niemeläinen

    Kiitos Jari kommentistasi, olet näemmä vakiolukijani ja kuvieni tulkitsija. Kotikylän tehtaalla Haapakoskella alkoi järvimalmin vääntäminen raudaksi v. 1842. Masuuni sortui 1983 viereiseen jokeen. Minun masuuni tuli tehtaassa hankittu leipä vuoteen -72 saakka, kunnes läksin mualimalle ja tungin jalat oman pöyvän alle, niinkuin vanha kansa sanoo.

    • Jussi Rumputtaja

      Minä olin konepajassa sorvaamassa silloin, kun masuuni sortui. Olin aitopaikalla aivan ikkunan vieressä.
      Jälkeen päin olen ihmetellyt, että miksi ei Museovirasto tehnyt saman näköistä masuunia, vaan sellaisen laudoista tehdyn härpäkkeen tuon tiilestä tehdyn tilalle.

Kommentointi on suljettu.