Urheilutuote

Ennen päälle iskenyttä vanhuuden aattoa olin urheiluhullu. Joku sanoisi, ota urheilu-sana eetuliitteenä pois edellisestä ja olet ollut aina hullu ja sitä edelleenkin. Jääköön määrittelemättä miksi näin, mutta olin innokas seuraamaan miltei kaikkea urheiluun liityvää. Itse harrastin urheilua monin tavoin, varsinkin ennen ikääntymistä. Huippu en ollut missään lajissa, en yksilö- enkä joukkelajeissakaan, muutamia tuli kokeiltua, sentään melko hyvä olin jossakin. Puntteja kolisteltiin päivittäin, palloakin lyötiin niin, että lattiat paukkuivat ja paljon muuta. Nuorena isä sanoi ihan vakavalla äänellä, että lopeta poika tuo urheileminen, jos meinaat terveitä päiviä nähdä! En tiedä miksi hän noin ajatteli, koska mikään himourheilija ja edes urheilun seuraaja hän itse ei koskaan ollut. Liekö nähnyt tai tuntenut kuitenkin joskus liikaa urheilleita? Itselläni paikat alkoivat särkyä jo alle kolmekymppisenä ja viidenkympin kieppeissä olin “kehäraakki”.  Entäpä jos en olisi urheillut tai olisin tiennyt, kuinka paikat pysyvät urheillessakin kunnossa, en tiedä?

Minulla on sellainen käsitys tämän päivän huippu-urheilusta ja -urheilijasta, että media ja seurat tekevät hänestä jonkinlaisen urheilutuotteen ja superyksilön ehdottomasti liian nuorena ja varhain, onko sitten koskaan tarpeeksi vanha sellaiseksi? Voiko teini-ikäinen olla edes huippu-urheilija ja mitä muuta hänen pitää myös olla? Hyvinkin nuoren, suorastaan lapsen hyvää suoritusta hehkutetaan kuin olympiavoittajaa. Otan esimerkiksi nyt  vaikka tämän niin sanotun Pula-Aho-Laine-ketjun jääkiekon nuorten MM-kisoissa, vaikka ovatkin jo päälle seitsemäntoista. Tosi taitavia poikia ja toivottavasti jatkossa onni heille hymyilee niin urheilun kuin myös elämän muillakin saroilla. Kovia tuloksia tehneestä pitkien matkojen juoksija-tytöstä, nimeä en muista, on jo tehty melkein seuraavaa olympiavoittajaa. Kun tuloksia alkaa tulla tosi nuorena paineet kasvavat. Jos kaikki menee hyvin tulokset vain paranevat ja ura on auki niin NHL:ään kuin olympiakisoihinkin ja silloin on kaikki hyvin, niinhän sitä ajatellaan, varsinkin jos sielläkin onnistutaan ja ennenkaikkea pää ja terveys kestävät. Intoa ja aikaa riittää vieläkin harjoitteluun kuin niihin muihinkin välttämättömiin asioihin, tiedät mihin! Voi olla, että se kultainen mitali roikkuu kaulassa joskus, mutta entä sitten?

Mutta kun tähän tulee mukaan markkinat, raha, tuotteistaminen ja kaikki se härdelli, minkä media, ympäristö, seura, joukkue ja itsekin itselleen ja joukkueelleen luo, pitää olla kova psyyke sen kaiken kestämään, myöskin epäonnistumisen hetkellä.

Omasta mielestään kun parhaansa tekee ja mieluummin vielä 110 % tehoilla odottaa kisoja kuin kuuta nousevaa. Juuri kun kaikki pitäisi alkaa loukkaantuu tai sairastuu. Pahin mahdollinen tapaus, joka ei sekään ole tänä päivänä mahdottomuus, doping-testin tulos näyttää plussaa. Rakas ja ihana tyttöystävä sanoo, että tämä riitti nyt, valitse minut tai urheilu! Huipulla joutuu tekemään vielä paljon enemmän valintoja kuin mitä me tavalliset harrastelijat ja penkkiurheilijat. Me niin sanotut asiantuntijat vain vaadimme ja arvostelemme suoritustasi. Näemme siinä ainakin virheet, joskus jopa nappisuorituksen.

En tiedä, saattaisin sanoa ukin pikku tytölle, jos hänellä olisi hinkua kilpahiihtoihin, että anna sinä  toisten hiihtää kilpaa, hiihdellään me vaan porukassa. Jos pojan nappulat haluaisivat pelata tosissaan jääkiekkoa hienoilla varusteilla ja oikeassa urheiluseurassa, voisin houkutella, että pelaillaan me vaan lammen jäällä ilman suojuksia, jookos?

Kommentit

  • Hannu Musakka

    Kaikesta huolimatta ei pidä viedä lapselta unelmia sillä, että ukki sanoo oman mielipiteensä. Jos lapsella on halua ja tarve, niin sitä pitää tukea siihen rajaan saakka, mikä on järkevää. Ei se sitä tarkoita, että aina pitää mennä lapsen ehdoilla, muttei saa myöskään estää sitä.
    Jos lapsi haluaa hiihtää kilpaa, hänelle se on aivan eri asia kuin ehtoopuolella olevalle ukille, jonka tulevaisuus meni iän myötä. Lapsella se on edessä, eikä sitä voi ennustaa. Hänen on vain se koettava ja sitten itse tehtävä valintansa, mikä se sitten onkaan.

  • Ari Niemeläinen

    Kiitos Hannu kommentistasi! Olin joskus tässä kannustusasiassa oman poikani kohdalla väärällä tiellä yrittäessäni tehdä hänestä pingismestaria, mutta hän oli kiinnostunut ihan toisista lajeista ja pärjää niissäkin mainiosti, juuri sellaisissa, joista minä en ymmärrä yhtään mitään. Minuun sattuvat (ehkä vanhan miehen herkkyyttä) ne kaukalon laidalla möykkäävät, ehkä huipulle menossa olleet ja epäonnistuneet isät ja ladun varressa kurkku suorana rääkyvät äidit. Enpä vaihtaisi tällaisen “kannustuksen” saavan lapsen kanssa paikkaa.

Jätä kommentti

*