Vain elämää

Lääkäreille tonni lisää palkkaa jotta terveyskeskustyö houkuttelisi, etteivät kaikki menisi yksityiselle sektorille lihavamman tilipussin ja parempien etujen perään, siellä kun ei tarvitse kai päivystääkään yökausia. Hoitajille lisää liksaa että hoitotyö yleensä kiinnostaisi. Siistijöille ja kaupan kassoillekin pitäisi saada lisää tiliä kun ei niillä pärjää vaikka kuinka nuukasti eläisi. Mihin tämä helkatinmoinen kilpajuoksu rahan perässä meitä vie?

Olen ikäni tehnyt melko pienipalkkaista työtä osin laiskuuttani, osin tyhmyyttäni. Ikkään en ole vielä toistaiseksi nälkää nähnyt, kuullut sellaisesta kyllä olen. Lapsenakaan ei turhalla ruualla mässäilty, mutta syödäksemme saatiin. Leivän päällä oli voin tai margariinin lisäksi särvintäkin jos oli kalassa käyty ja juhlittiin Kyrö-makkarasiivullakin isän tilipäivänä.

Onhan se käynyt mielessä näin eläköidyttyä, että jos olisi hurjasti ahkeroinut työiässä ja enemmän aikanaan kouluja käynyt, päässyt parempiin hankkeisiin ja oikeisiin toimistohommiin, olisi eläkekin hieman parempi, mutta aina oli koulun aikaan tärkeämpää tekemistä kuin läksyt. Yrittäjänä kun olisi pitänyt rahaa tahkota, pantiin lapset, niiden kotona kasvattaminen ja heidän kanssaan touhuaminen etusijalle. Tarjosivat joskus Etelä-Suomesta ihan hyväpalkkaisia hommia näillä vähilläkin koulutuksilla, mutta kotiseutu oli rakkaampi ja täällä vanhat ja hyvät harrastukset, lasten kaverit jne vetivät pitemmän korren vertaillessa mahdollisia parempia ansioita ja etelän rientoja rahakkaine työmahdollisuuksineen.

En ole valintojani katunut. Enemmän olen saanut mitä ansainnut. Lapset kasvoivat kelpo kansalaisiksi ja saivat kouluttautua miksi halusivat. Toki joskus hiukka neuvoteltiin, olisiko lukion tilalle jokin muu vaihtoehto, mutta sen jälkeen ovat itse päätöksensä tehneet kuten minäkin keskikoulun käytyäni, lukio ei ollut minulle edes vaihtoehto.

Ei käy kateeksi perheellisen, nyky pikkulasten vanhempien kohta. Jäädäkö kotiin lasten kanssa vai jatkaakko uraputkessa heittäen pienokaiset hoitoon heti kun siihen on mahdollisuus. Ilman työaikoja olevat työpaikat, kohtuuttomat työmatkat pitkine ajo- ja matkustusaikoineen, kalliit asumiskustannukset, monet autot, harrastukset, entäpä sitten ne rakkaat ja kalliit lapsukaiset siellä hoitopaikassa odottelemassa kotiinhakijoita; onkohan ne taas unohtaneet minut tänne?

Oletko pohdiskellut joskus muuttoa lasten perheiden lähelle heidän nykyisille kotipaikkakunnilleen, edes pienten hoitoavuksi? Miten asut usealla paikkakunnalla yhtäaikaa? Jos aioit täältä periferiasta jonnekin muuttaa, pitää ensin myydä talot ja mökit, ja se jos mikä ei onnistu näillä seuduin helposti. Vielä jos haluaisit olla tasapuolinen pienillekin, ettei kukaan kokisi jäävänsä toisijaiseksi ukin ja mummin huolenpidosta, miten sitten?

Palaan yli 60 vuotta taaksepäin omaan lapsuuteeni. Ukki ja mummo asuivat samalla Haapakosken ruukinkylällä kuin mekin ja siellä Sillankorvan mummolassa oli aina hoitopaikka valmiina jos isä ja äiti olivat töissä yhtä aikaa tai muutoin pois kotoa. Joskus meitä serkuksia oli useitakin ”päivähoidossa” yhtäaikaa. Ukin ja mummon hoidossa kuljettiin heidän mukanaan, heidän töissään, niissä eivät lapsetkaan olleet kai isoksi haitaksi. Ukki oli tehtaan hevosmiehenä talleilla ja ajossa ja mummo lämmitti tehtaan saunoja ja keskuslämmitysuuneja, piti vielä ruokamiehiäkin kotona ruokatunnin aikaan. Mummojen ja pappojen aika ei kulunut telkkaria tuijottaessa tai kännykkää ja läppäriä näprätessä, he olivat ihan tarpeellisessa puuhassa ja toimessa voimiensa mukaan niin kauan kuin kykenivät, miten on nyt? Olikohan siihen aikaan eläkeläisiäkään?

Plokkariukki toivottaa Hyvää Uutta Vuotta niin rikkaille kuin köyhille, lapsellisille kuin lapsettomillekin tasapuolisesti!

Jätä kommentti

*