Valemuusikko

On ammatteja joihin ei pääse kuin kouluttautumalla eri tasoisissa opinahjoissa. Nykyisin miltei kaikki aloittavat peruskoulusta vai onko sekin nimeltään alakoulu? Edetään yläkouluun, lukioon, jotkut jopa yliopistoon. Meille mutteripojille paras paikka lienee peruskoulun jälkeen ammattikoulu tai vastaava jokin ammatillinen koulutus, taidettiin joskus puhua 2-tason koulutuksesta. Lääkäriksi pääsee vain viisaalla päällä ja opiskelemalla vuositolkulla yliopistossa, onhan tässäkin toki poikkeuksia, valelääkäri se ja se. Siltatyömaan vetäjä on vähintäin insinööri tai rakennusmestari. On hyvä, että vaativissa töissä vaaditaan näytettyä ja tutkittua pätevvyyttä.

Muutamia ammatteja, jopa hyvin palkattuja, on sellaisiakin, joihin ei tutkintoja kysellä tai tarvita. Vaikkapa formulakuski ilman formulakuski-opintolinjan päästötodistusta, ehkä jonkinlaista näyttöä tarvitaan, en tunne alaa, eikä paljoa kiinnostakaan. Toinen hankkii tauluillaan tai veistoksillaan huikeita summia, vaikka on opiskellut alaa vain elämän kiertokoulussa. Tosin ne oikeasti alaa opiskelleet, jotka sottaavat värejä kankaalle miten sattuu ja vielä ylen määrin tai sitten vain isolle paperille pienen pisteen, muka taiteeksi, yrittävät mollata näitä itseopiskelleita maalaajia ja veistäviä sen minkä opituilla ja opiskelluilla taidoillaan pystyvät.

Musiikki on ala ja alue, jolla lienee ehkä kaikkein eniten joka sortin harrastajaa ja ammattilaista? Monet hankkivat jopa suuria omaisuuksia soitellen ja laulaen melko pienilläkin satsauksilla ammatilliseen koulutukseen istumatta tuntiakaan edes musiikkiopiston tunneilla, konservatoriossa, saati Sibelius-akatemian hienoissa soitto- ja laulusaleissa.

Musiikki on alaa ymmärtämättömälle plokkariukille, säveltaidetta opiskelemattomalle, sekä joskus musiikin teoriaan inhon saaneelle äijän turilaalle äärimmäisen rakas harrastus. Aloitin pojan nassikkana kotona naapurin Kulta-Väinön rakentamalla kitaralla. Olen soitellut korvakuulolla huuliharppua, nokkahuilua, pianoa, rumpuja ja jopa kirkon urkuja yöaikaan tutti päällä ja se tarkoittaa kovaa ja kaikki äänikerrat päällä; lienevät yöjuoksulla olleet mummot ajatelleet itse pääpirun päässeen Vanhan Kirkon soittimen kimppuun. Laulamis- ja soittamisintoani ei saanut tapettua edes oppikoulun ikivanha musiikin lehtori, joka arvosti vain pianoa ja viulua soittavia musiikki-opistolaisia. Levätköön rauhassa hän, en ole katkera väärinkohtelusta kuin vähän! Me takarivin pojat kun kasvatimme vain tukkaa, rämpytimme kitaraa ja häiritsimme niitä pimputtajia ja viulun vinguttajia.

Usko tai älä, mutta muutaman viikon päästä taitaa toteutua eräs kauan elättelemäni toive. Meillä oli 60-70-luvun vaihteessa muutaman vuoden bändi, jolla kiersimme keikoilla, jopa ihan ulkomailla Ruotsissa heitimme keikan suuren yleisön edessä. Pääsemmekö soittamaan yhdessä jälleen ja korvakuulolta yli neljän vuosikymmenen jälkeen? Älä kysy bändimme nimeä, ei sillä ollut edes sellaista vakituista, kuten oikeilla yhtyeillä. Olimme silloisten tunnettujenkin solistien kulloinenkin säestäjäporukka, joka veteli omasta päästään soinnut (ja nuotit), kunhan pääsimme pääesiintyjän kanssa sopimukseen sävellajista, tai me kutsuimme sitä korkeudeksi. Meillä oli joskus hauskaakin, mitä tuskin aina Jukka Kuoppamäellä, Frederikillä, Ann Christinella ja ketä monia heitä nyt olikaan. Itselläni ikävuosia oli tuolloin neljästätoista alkaen ja päättyen armeijaan ja opiskelemaan lähtöön. Jokainen meistä opiskeli ammattiin, yksi lääkäriksi, toinen biologiksi, metallimieheksi tai itse telkkarin korjaajaksi, kenestäkään ei muusikkoa tullut, sanoisinko luojan kiitos.

Jos harras toiveeni toteutuu, on mökilläni muutaman viikon päästä mölinää ja meno päällä. Jos Suonenjoen suunnalta kuuluu armoton möykkä ja musiikillinen kakofonia täyttää tienoon, siellä ei ole menossa mikään nykyajan rock-tapahtuma eikä metsä-intiaanien syysleiri, vaan siellä muistelevat vanhoja yli kuusikymppiset enemmän ja vähemmän korvakuulolta musiikkia harrastaneet ja harrastavat vanhat veijarit.

Nautitaan jokainen musiikista omalla tavallamme, kuka haluaa oopperaan Savonlinnaan, tervemenoa! Jos haluat rämpyttää kitaraa tai hioa sävekulkuja Stratovarius-viulullasi pilkulleen Sibeliuksen kirjoittamien nuottien mukaan, siitä vaan, mutta eihän kielletä ketään nauttimasta musiikin tuomasta nautinnosta, tapahtuipa se lopulta millä tavalla tahansa, vaikka sitten korvakuulolta!

 

Kommentit

  • Jussi

    Kyllä tätä on odotettu ja nyt se tapahtuu Ari. Onneksi on metsän keskellä, niin ei toivottavasti häiriinny kuin metsän eläimet.
    Hieno on Ari lukea sinun sepustuksia täällä tutuistakin asioista, jatka samaan malliin. Hyvä että selvisit sieltä motskari reissulta ehjin raajoin, josta varmaan kerrot vielä täälläkin. Eikun soittamisiin Suonteen järven rannalle.

Jätä kommentti

*