Luin juuri maanantain Aamulehdestä jutun aliupseerikoulun käyneen nuoren miehen pohdinnasta mahdollisesta joutumistaan sotaan jos sellainen syttyisi Suomessa. Samaa asiaa olen pyöritellyt itsekin mielessäni lähiaikoina, mutta hieman toiselta kannalta. 7-kymppisenä ukkona tuskin tarvitsisin asetta käteeni ottaa puolustaakseni isänmaatani vihollisen hyökätessä. Valmis siihenkin olisin jos tarvitaan. Ensimmäisenä ei taitaisi joutua mukaan taisteluihin montaakaan lähipiiristäni. Sukuni on maksanut jo kerran itsenäisyydestämme kovan hinnan aikanaan kaatuneina ja haavoittuneina, toivottavasti sama ei ole enää edessämme.

Muistan saaneeni joskus Puolustusvoimilta kotiini tiedotteen sijoitus- vai oliko ilmoittautumispaikastani kriisin aikana. Se paikka olisi kaukana täältä Nokialta siellä Savossa ja kyseinen koulukin taitaa olla jo purettu. Liekö niin käynyt koko senaikaiselle kriisitilanteeseen suunnitellulle organisaatiollekin? Epäilen myös kertausharjoituksissa olleen sijoitukseni ja joukko-osaston poistuneen kokonaan mahdolliseen valmiuteen joukkoja komennettaessa. Ainakin kalusto jota mm. viestinnässä käytettiin silloin reserviläisenä radio-kouluttajana toimiessani on nyt auttamattomasti vanhanaikaista. Viimeisistä k-harjoituksistani on kulunut noin 20 vuotta. Ensimmäiset digitaaliset viestimet tekivät tuloaan armeijalle astuttuani kertausharjoituksiini rauhanturvareissuni jälkeen 80-luvun lopulla.

Olen saanut lähiviikkojen aikana muutaman puhelun Jehovan todistajien saarnamieheltä, niin hän itsensä esitteli, kysyttyäni ensin kukas sinä olet ja miksi soittelet oudosta numerosta? Miksi olen kiinnostunut edes keskustelemaan vieraaksi tuntemani uskonnollisen, lahkona pitämäni porukan edustajan kanssa, olen sentään entinen ev. lutherin kirkon työtekijä? Olen ymmärtänyt jehovien olevan ehdottomia aseistakieltäytyjiä ja näin ymmärsin saarnamiehen puheestakin. Asiahan ei ole ollut sitten viime sodan jälkeen kovin ajankohtainen, vaikka muutama kieltäytyisikin ottamasta asetta käteen, ei se ole heivauttanut Suomen kykyä puolustautua minnekään. Jos joku on hengeltään pasifisti olkoon, mikäli termin oikein ymmärrän. Minäkin olen ehdottomasti rauhan kannattaja, tilanne onkin sitten eri juttu, jos kotimaahani tunkeudutaan väkivalloin.

Kysyin asiasta jehovan todistajalta moneen kertaan puhelimessa, onko suhteenne edelleen aseisiin sama ja mitä tekisitte mahdollisen vihollisen edessä hänen osoittaessa aseella omaisianne ja uhatessa isänmaamme itsenäisyyttä? Vastaus tuli kuin ”apteekin hyllyltä” jollakin Raamatun tekstillä. Päällimmäisenä ajatus, Raamatussa kielletään tappaminen ja tyypillisin peruste kuuluu osastoon, ”kuka miekkaan tarttuu, hän miekkaan kaatuu”. Tähän tapaan siellä isossa kirjassa muunmuassa sanotaan. Onko mahdollinen vihollinen lukenut samalla tavoin raamattunsa ja perustaako hän mihin oikeutuksensa hyökätessään toiseen suvereeniin maahan? Haluaako aseistakieltäytyjä jatkaa elämäänsä vanhaan malliin vihollisen miehittäessä kotimaani ja sanellessa omat ehtonsa, kuinka jatkossa pitää elää? Saarnamies kertoi naapurimaassamme pidätetyn jehovia kun eivät suostu sotimaan, tiedä minne lopulta joutuvat. Kai he luovuttavat vapautensa vapaaehtoisti, en tiedä, minä en!

Huolestuttavasti ovat puheet kaikilla tasoilla muuttuneet, jopa mahdollisuuteen joutua puolustamaan asein omaa maatamme. Vaikka kokemukseni armeijan toiminnasta ja varustautumisesta ovat jo parin vuosikymmenen takaa, uskon kuitenkin halun ja kyvyn edelleen hädän tullen löytyvän suomalaiselta mieheltä ja naiseltakin panna kova kovaa vastaan tilanteen niin vaatiessa. Kieltämättä monesti kertausharjoituksissa ja YK- rauhanturvareissullakin ollessani turhauduin aseilla ”leikkimiseen”. Nyt asenne on muuttunut ja ehkä kaikki pöhinä puolustuksen turvaamiseksi tuntuu hyvinkin tarpeelliselta. Diplomatialla pärjätään niin kauan kuin halua puhumalla ratkaista asiat löytyy molemmilta kriisin osapuolilta. Merkillistä kyllä tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa, ketään sormittamatta, löytyy edelleen ”päälliköitä” jotka ottavat kovat käyttöön jos oma tahto ei mene muuten läpi. Tässä tahtomisessa ei olekaan sitten voittajaa, on vain häviäjiä ja sen tulee huomaamaan tänäänkin sotaa käyvät ”muka voittajat”. t. ariukki