… jorina hammassärystä jatkuu.

Toista viikkoa tätä on jatkunut ja tulehdus leukaperissä on tiukassa. Onneksi helteet olivat ja menivät, niiden takia ei tarvitse enää valvoa, kun vain särky antaisi myöten. Kolmesti olen nyt tämän vaivan takia hammaslääkäsissä käynyt, kahdesti särkypäivystyksessä terveykeskuksessa ja kun siellä ”nostivat kädet pystyyn”, sain ajan vakituiselle hammaslääkärilleni yksityiselle puolelle. Häneltä kolmea eri lääkettä ensiapuun ja jatkoa seuraa.

Kerrottakoon hieman pohjaa tälle ongelmahampaalle. Olin taisteluasemassa v. 1973 Lahden Hälvälässä Lääkintäaliupseerikoulun taisteluareenalla. Makasin puolikuolleena luodin tai kranaatin sirpaleen osuman saaneena poterossani ja huusin apua lääkintämiehiltä. Lähin innokas aliupseerikoulun oppilas ryömi poteroni reunalle, otti ja ripusti minun kiväärini, mallia pystykorva vuodelta noin 1940 tai jotakin kaulaansa ja alkoi siirtämään puolikuollutta taistelijaa kohti JSP:tä eli joukkosidontapaikkaa. Tällöin minua raahatessa kiväärini perä kopsahti etuhampaisiini katkaisten niistä yhden vinottain ja halkaisten juurtakin. Todettuamme turman läksin pikaisesti esimieheni juttusille. Varsinaisesta taisteluvammastani pikaisesti toivuttuani, astuin sotavammalain piiriin sodassa saamani hammasvamman takia. Avulias KAZ-maastoauton kuski köijäsi minut Hälvälästä KSS-2:seen eli Keskussotilassairaala 2:een, jossa alkoi hampaalle pikahoito. Täällä kerroin hammaslääkärille olevani menossa viikon päästä laulukeikalle ja että olisihan se mukavaa esiintyä yleisölle jokseenkin ehjällä hammasrivillä.

Hammashan siihen tehtiin ja kiireellä. Vaan ei tullut siitä kullasta huolimatta kunniallinen juttu. Se alkoi oireilla pikapuoliin ja juoksin ongelmahampaan takia hammaslääkäreissä vähän väliä lähes 20 vuotta, kunnes viimein vuonna 1991 ongelmahammas hajosi lopullisesti. Nämä kaikki armeijan jälkeiset hoitotoimenpiteet olin tehnyt omalla rahallani älyämättä edes kysyä sotavammalain mahdollistamaa korvausta ”sodassa” saadusta vammasta. Kultainen nastahampaani irtosi aika ajoin rivistöstä ja taas mentiin hippulat vinkuen otille, kahdesti tehtiin hieman isompikin operointi leukaluuhun ja juureen.

1991 totesi nykyäänkin hammaskalustoani hoitava lääkäri tämän ongelmahampaan tien tulleen päätökseen ja suositteli tilalle hammasimplanttia. Hinta operaatiolle oli tuolloin huikea ja silloin ätkähti mieleen mahdollisuus hakea sotavammalain perusteella korvausta silloiselta, olikohan se Valtion tapaturmalaitos tai -konttori nimeltään tämä kyseinen korvauksia maksava instanssi. Maksusitoumus saatiin ja hammasjuuri istutettiin ihan Helsingissä ja itse näkyvä osa täällä Pieksämäellä ja minulle lankesi vain harmit kuluikseni.

Nyt ollaan saman tilanteen edessä, samainen hammas eli istuke on ilmeisesti kaiken pahan alku ja varsinkin sen juuri! Implantin ympäristöön on pesiytynyt pöpö joka on poistettava ja tapettava rumasti sanottuna, ettei jo kärsinyt ja krempattu sydämeni ja muut mm. uusitut tekoniveleni yms ja vaihto-osat kerää lisäharmeja hampaasta lähteneestä bakteerista vai mikä olio siellä kalustossa piileekään. Tietänee isompaa remonttia ja kuka maksaa viulut, ei ainakaan Fazer kuten mainoksessa aikanaan sanottiin? Koko implantti jouduttanee poistamaan lääkärin ensiarvion mukaan ja tekemään muutakin operointia leukaperissä.

Nyt olen täällä yläkerran kirjoituskammiossani rustaamassa tarinaani pienen hammassäryn herättelemänä neljän jälkeen aamusta alkaen. Huomenna taas seuraava hammaslääkärireissu ja siellä päätetään jatkosta. Ensisoiton olen jo tehnyt Valtiokonttoriin, joka on nykyään sotavammalain perusteella maksettavien korvausten käsittelijä. Siellä ei ko asioiden käsittelijä osannut sanoa mahdollisista korvauksista vielä juuta, ei jaata. Käsittely mennee kustannusarvion tultua jonkin asiantuntijalääkärin tai kolleegion päätettäväksi ja sen käsittely kuulemma kestää. Kestääkö meikäläinen hengissä edes niin kauan, sitten nähdään.

Soitto- ja laulukeikkoja ei ole nyt tiedossa sattuneen koronapandemian takia, muuten niitä olisi ollut ihan pikapuoliin ja useampikin. Tällä kertaa hampaan hoidolla ei ole kiire, kiireen takia hommaa ei nyt pilata. Lauletaan sitten vaikka loppukeikat ilman yhtä etuhammasta, kun vanhaa nastahammastakaan en enää takaisin saa, vai menikö ne sanat, jos vain saisin vanhan nastahampaan takaisin, niin silloin soisi, kiitos ikenistä. Tuohon tapaanhan lauloi Juha Watt Vainiokin aikanaan.