Vanhan holvikirkon urut

Piispa Jari harppoi sotisopassaan ristikulkueen hännillä Pieksämäen seurakunnan Vanhaan Kirkkoon, minun kirkkooni. Viime sunnuntaina hän vihki käyttöön monien kauan kaipaamat pääkirkkomme uudet urut.

Entisen, silloisen Pieksämäen maaseurakunnan aikaan parikymmentä vuotta sitten perustettiin urkurahasto, jolla aloitettiin varojen kerääminen tulevaisuudessa hankittavaan uuteen soittimeen. Köyhtyvässä seurakunnassa ei sinne varoja juurikaan kertynyt. Vanhat, 40-luvulla pula-aikana rakennetut urut poistettiin käytöstä täysin palvelleina muutama vuosi sitten. Tietyiltä osin ne palvelevat edelleenkin Varkaudessa Mekaanisen Musiikin Museossa.

650000 euroa on lehtitietojen mukaan uusien urkujen hinta, onko siinä edes kaikki? Kolmisen vuotta soivat kirkossa väliaikaiset digi-urut. Pneumaattisista, loppuun soitetuista pillivehkeistä oli puhti poissa, kanttoreiden syyllistäminen ja syyllistyminen vika-ääniin oli tullut päätepisteeseen. Urkukorjaajankin puimakoneeksi nimittämän soittimen remonteista oli hänkin jo saanut tarpeekseen. Kirkkoon hommattiin väliaikainen korvaava peli. Päättäjien ja kanttoreiden mielestä museokirkkoomme ei sopinut nykyajan ”halpa” (n. 10000 euroa) digisoitin ja samaa mieltä oli osa seurakunnastakin. Pari vuotta sitten tilattiin uusi soitin, ei mikään ihan tuosta vaan juttu.

Kuinka menisi nyt äänten jakautuminen uusien urkujen kannattajiin ja vastustajiin, kun vihdoin kuulimme oikeiden pilliurkujen soundin juhlajumalanpalveluksessamme?

1. adventtina, Hoosianna-päivänä kajahti uusista pilleistä ensi soitto Pieksämäen Vanhassa Kirkossa. Juhlavasti soivat! Melkein maali tippui holveista Lehtolan pojan pistellessä parastaan. Vanhan suntion korviin kuulosti, kuin hiukan olisi voluumi ollut pienempi, mitä vanhoissa soittopeleissä. Uskalsiko vieraileva urkuri tuttia käyttää, sitä namikkata, millä kaikki mahdolliset äänikerrat ja pillit soivat täysillä? Toki uusissa on kymmenkunta äänikertaa vähemmän kuin entisissä. Muistelen aikoja, kun vanhat urut vielä jokseenkin pelasivat. Kuulokin on voinut evp suntiolla hieman reilussa 20-vuodessa heikentyä, siitäkö johtui päätelmäni soittimen äänen tehoista?

Vanha pois, uutta tilalle

Vanha pois, uutta tilalle

Vastapäisellä lehterillä istui Veikkokin, kanttorimme jo vuosikymmenten takaa. Hän, joka kehotti virne suupielessä panemaan kitaran E-kielen vireeseen. Soitimme silloin seurakunnan äitienpäiväjuhlassa Orvokkeja äidille-biisin, oli 60-luku. Lähes 40-vuotta myöhemmin korjailimme ja viritimme Veikon kanssa yhdessä vanhoja urkuja saadaksemme ne edes siedettävästi soimaan.

Kirkon etupenkissä pönötti vaimoineen entinen kirkkoherrammekin. Kanttorin vikaa hänessäkin ja sen verran kalamiestäkin, että muikkuja joskus yhdessä Konnevedeltä verkotimme. Muutti lounaiseen Suomeen vuosikymmen sitten, harmi, mukava mies hänkin. Näin me vanhat veijarit nyt seurasimme uuden lehden kääntymistä kirkkomusiikissamme.

Monta tuttua jututin kirkosta poislähtöä tehdessäni. Kirkkokahvit jäivät juomatta, oli ruuhkaa seurakuntakodin pitöpöytien äärellä. Voortin takajarru oli tuiskussa ja pakkasessa juminut, huomasin yrittäesäni poispääsyä lukuisien autojen välistä kotitaipaleelle. Viimein loksahti takapyöräkin pyörimään, aikani kun vekslasin ja pumppasin jarrupoljinta.

Auton vikuroidessa tuli mieleen kanttorin murheet omalla pallillaan urkulehterillä. Temppuileva soittopelikään ei naurata Mendelssonin kajahtaessa nuoren parin alttarille marssin aikana. Tarttee se temppelipelimannillekin tolkun työvälineen hoitaessaan hommaansa. Pillipelin vai digin, se onkin jo toinen juttu?

 

 

Jätä kommentti

*