Vanhuus ja ympäristörikos

On tullut aika jättää hyvästejä täällä periferiassa yhdelle jos toiselle asialle ja ihmiselle. Muuttoauton lähtöön on enää reilu kaksi viikkoa, perhoset kiertävät vatsassa yhä useammin. Vähintäin kerran päivässä huomaan tekeväni jotakin asiaa täällä ehkä viimeistä kertaa, kotipaikkakunnalla. Lähipäivinä tapaamieni ihmisten kohdalla tilanne on mielenkiintoinen. Otan esimerkiksi kuoron esiintymisasun palauttamisen kuoron puheenjohtajalle jokunen päivä sitten. Ehdin nauttia mieskuorolaisten seurasta ja esiintymisistä vain pari vuotta, ystävyyssuhteet muodostuivat tuossa ajassa laulutovereihin todella hyviksi ja kyllä tenorien riviin tulee ikävä vielä monta kertaa. Puheenjohtajamme Jukka tuumasi hänen pihastaan lähtiessäni, tavataan kai sitä jatkossakin? Niinpä niin, ehkä? Ties vaikka jossakin kuorotapahtumassa tai konsertissa, mene ja tiedä. Vieläkö Nokialla tulee lähdettyä etsimään uutta kuoroa? Bändiharrastukseni jatkuu toistaiseksi entiseen tapaan poikain kanssa, välimatkat treeneihin ja keikoille vain pitenevät?

Ikälukemani profiili-tekstissäni vaihtui taannoin. Ylitin yhden rajan lähestyessäni vanhuutta, sitähän 68 vuoden ikä ei vielä ole, en ainakaan myönnä, kroppa puhuu toista. Samaan hengenvetoon totean muuton ja ympäristön vaihdosta, nyt se on tehtävä vielä kyetessäni, kohta on myöhäistä. Voin oppia tuntemaan uusia paikkoja ja autolla ajokin sujuu. Omalla autolla ajelen toistaiseksi mökkimatkankin, vaikka se piteneekin moninkertaiseksi, käyntikerrat vain harvenevat.

Muistin alkaessa pätkiä vielä enemmän, on uudella paikkakunnalla uuden kodin ulko-oven löytäminen ehkä hankalaa, varsinkin jos niitä oviaja kerroksia on paljon, samannäköisiä ja talojakin useampia toisiaan muistuttavia, näinhän kerrostalolähiössä tuppaa olemaan. Palaa mieleen oman äitini melko nopeasti kehittynyt dementia. Hän oli kotoa ulos lähdettyään hukassa useamman kerran asunnon vaihduttua monesti sairauden jo vaivatessa. Juuri kun hän alkoi tottua entiseen ja kotiovi löytyi helposti, vaihdettiin seuraavaan ja kohta mummo istui rollaattorin penkillä tai hangessa ja ihmetteli, missäs minä nyt olen.

Tavaroiden hävittämisessä on nyt menossa saatto(hoito)vaihe, muutakaan termiä en tähän tilanteeseen keksi, pahalta tuntuu huonekalujen ja astioiden kohdalla kyseistä sanaa käyttääkin. Minun mielestäni hyväkuntoiset, tosin käytetyt ja ilmaiseksikin annettavat huonekalut ja käyttöesineet eivät tunnu kelpaavan kenellekään. Ei suomalainen väestö ilmeisesti kovin ”köyhää” ole, vai pelkääkö joku saavansa tavaroistani koronan tai lutikkapopulaation asuntoonsa? Olen ilmoitellut ilmaiseksikin noudettavista sängyistä, suksista, jääkiekkomailoista yms. useammillakin forumeilla, huonosti tuntuvat ”kauppansa” tekevän. Pappa Tunturi on lähes ainut tavara, jota en ilmaiseksi anna, nostan sen muistoksi nuoruudestani ja hienosta yhteisestä menneisyydestämme vaikka olohuoneen kattoon, ellen muuta keksi. Viimeksi kaatopaikalla käydessäni teki pahaa katsoa täysin käyttökelpoisten huonekalujenkin työntöä pienenpään tilaan traktorilla murskaten.

Muuttaessani ensimäiseen omaan kämppääni 70-luvun alkupuolella, lähes kaikki huonekaluni olivat todella vanhoja, astiat iänikuisia ja kahvikupit korvattomia, osa todella huono kuntoisia, mutta maalilla, liimalla ja ruuveilla sai ihmeitä aikaan. Miten on tänä päivänä, kuka viitsii vanhaa korjata, kertakäyttökulttuuri on vallalla, onneksi ei ihan kaikilla. Ensimmäisten vuokra-asuntojen varustukseen kuului mm. ulkohuussi, vaikka muutin ihan Savonlinnan keskustan tuntumaan. Palkkaa oli ruhtinaalliset peräti 750 markkaa, mitä vastannee nyky-euroissa?

Hurjalta tuntuu viedä sänkyjä, kirjahyllyjä, pölynimuri, telkkari yms. kaatopaikan lajittelulooseihin, mutta pakko kai on, kun ja ellei ole muutakaan paikkaa mihin niitä pistää. Onko yhteiskuntamme hyysäys ja rahanjako viety liian pitkälle, saadaanko asiat ja tavarat helpolla tekemättä niiden eteen työtä ja näkemättä vaivaa? Vai onko niin, että olen sittenkin säilönyt huusholliini täysin käyttökelvotonta museo/ kaatopaikkakamaa tietämättäni, hölmöyttäni; aika on ajanut minun kohtuuden ja tolkun ohi ajat sitten?

Asia minkä tein varmasti viimeistä kertaa täällä pari päivää sitten oli nurmikoitten leikkaaminen. Teeripassissa kävin maanantai-aamuna tunnin verran istumassa, ehkä vielä kerran ehdin käväistä ennen lähtöä. Eilen poltin ison kasan kirjeitä, kortteja ja valokuvia olkkarin uunissa, liekö isokin ympäristörikos? Entä sitten ne kaikki Lapista, muualta Suomesta ja ulkomailta tuodut muistoesineet, lasia, viiriä, nukkea, entä rikkinäiset kuksat, naarmuiset, vääntyneet ja loppuun purrut uistimet, katkenneet virvelin vavat, loppuun ”ajetut” mopokypärät ja mitä vielä?

Ai niin, sainko aamulla erältä saalista? Totta kai, raitista ilmaa ja iloista mieltä! Teeret olivat kuuroja, eivät kuulleet minun paukkujani. t. ariukki

Kommentit

  • plokkariukki

    Nyt on kommentoitava omaa kirjoitustaan, syystä että kun tavara kuuluu esimerkiksi Tori.fi:ssä näköjään annetaan-osastolle, alkaa se liikkua ihan eri tavalla kuin jos vaikka sillä on hintaa 10 tai 20 euroa. Onneksi kelpaa edes ilmaiseksi, ettei kaikkea tosiaan tarvitse kaatopaikalle viedä.

Jätä kommentti

*