Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kyllä minä kun nuo muutkin, ”seuraa johtajaa”- peli alkaa! Ehkä vaarallisin yhdistelmä laskettelussa ja monessa muussa riskialttiissa lajissa on ryhmä, jossa on muutama taitava tekijä ja joukkoon pyrkii, tai mukana roikkuu yksi tai useampi kokemattomampi, ehkä vähäisemmillä kyvyillä, jopa huonommilla välineillä varustettu (rohkea) nuori. Kuvitteleeko joku pystyvänsä valvomaan ja pitämään kurissa tuollaisen porukan? Aikansa yritettyään tietää olevansa väärässä, jopa minä ymmärsin sen aikanaan, vaikka parhaani yritin.

Olen vetänyt laskettelu-, vaellus- yms. reissuja niin pohjoisen laskettelukeskuksiin, tuntureille kuin lähemmäksikin kotipaikkakuntaa. Lähtisinkö enää vastaaville reissuille vetovastuussa? Ovatko nuoret ja aika muuttuneet, ehkä vain aika?

70–80–90-luvuilla ei tehty reissuille turvallisuussuunnitelmia, jotka ovat tänä päivänä ”pakollisia”. Leiri/retkikirjeessä kerrottiin pääpiirteittäin kunkin vastuut ja ohjeistettiin mm. mukaan otettavista varusteista. Menomatkalla linja-autossa ”luin lakia” nuorille ja mukana oleville, ohjeistin heitä. Tällä reissulla on sitten mukana yksi mies ja yksi ääni, joka ei halua noudattaa antamiani ohjeita voi lähteä kotiin heti ja omalla kustannuksella, Leviltä tai Rukalta omakustanteinen paluu on sitten jo paljon kalliimpi. Viinojen, tupakan ja vastaavien aineiden kohdalla sanoin, että jos jollakin alaikäisellä on sellaisia mukana, voi antaa ne haltuuni heti, ennenkuin on myöhäistä, palautamme ne yhdessä aikanaan vanhemmille reissusta palattuamme. Jos mukana oli joku täysi-ikäinen ja niin tollo, että oli laukkuunsa ottanut väkijuomia, kehotin pitämäänkin ne siellä.

Silti reissussa aina sattui jotakin ei toivottavaa, lähes poikkeuksetta ulkopuolella merkattujen laskettelurinteiden tai suunniteltujen vaellusreittien. Jouduimme autokolariin majoitukseen mennessä, onneksi ketään ei loukkaantunut, vain linja-automme kärsi vaurioita. Eksyneitä on muutaman kerran etsitty. Kerran yksi mukanaolijoista putosi tuolihissistä noin viiden metrin korkeudesta, onneksi loukkaantumatta, kokeilepa sitä temppua itse. Loukkaantumisiltakaan ei täysin vältytty, reisiluun hiusmurtuma todettiin eräällä sankarilla viikko reissun jälkeen; oli muuten joukon taitavin laskija. Kyseinen kosperi ei uskaltanut kertoa tapahtuneesta reissussa ollessamme, Rukan mustan rinteen vieressä olevassa metsikössä laski puuhun, pitihän kavereille näyttää se kunnon temppu.

Laskeminen merkatussa rinteessä ei tunnu miltään, tuttu tunne vielä 25 vuoden takaakin. Nyt miettisin jo sinisellä merkattuun rinteeseen menoa. Aamun Savon Sanomat kertoi laskettelussa tapahtuvan vahinkoja noin yksi 1000 hiihtopäivää (tarkoittanee laskettelupäivää) kohden, mikäli oikein ymmärsin. Motocrossissa, jalkapallossa, jääkiekossa ja monessa muussa lajissa tapaturman mahdollisuus taitaa olla jopa suurempi kuin laskettelussa.

Ainakin pojat, jopa me lähes seitenkymppiset kossit, kaipaamme vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vahinkoa ei voi aina välttää, joskus isoakaan! Kukaan ei aiheuta tahallaan itselleen eikä toiselle kärsimystä ja turmaa, mutta nekin kuuluvat elämään. Jälkiviisas on helppo olla, etsiä ja jopa löytää syyllinen tai syylliset. Jos koko ajan pelkäämme ottaa vastuuta, tehdä vain varmoja asioita ja turvallisesti, jääkö elämä elämättä, minulta ainakin? Vielä on monta hurjaa juttua kokeilematta.

 

Jätä kommentti

*