Vielä kerran politiikkaa ja urheilua, urheilupolitiikkaa

Olen ollut mielestäni melko positiivinen ihminen, mutta lähiaikojen medioiden uutisointi politiikasta sekä huippu-urheilusta, sen doping- ja välinesekoiluineen ja saavutettuine tuloksineen ovat saaneet minut pessimismin valtaan.

Epärehellisyydestä, toisen haukkumisesta ja vilungista on tullut tämän ajan normaalia. Jotkut ovat hurskaasti jopa pyydelleet anteeksi kiinni jäätyään tahallisista rötöksistä ja väärinkäytöksistä, mutta suurin osa välistävetäjistä ja vilungin pelaajista ovat kuin mitään sellaista ei olisi olemassakaan, saati tapahtunut. Näin on nykyään ennen jopa niin jalossa “harrastuksessa” kuin urheilussa. Politiikka on tuskin koskaan ollut sanan varsinaisen merkityksen mukaista eli yhteisten asioiden hoitoa. Oma lehmä ojassa on taatusti tärkeämpi ja etusijalla esityksiä ja päätöksiä tehtäessä kuin koko kunnan tai kansakunnan yhteinen etu.

Politiikassa virheitä ja väärinarvioita tekevät aina muut, en koskaan minä tai meidän puolue.

Eilen vt. pääministeri toki myönsi telkkarissa haukanneensa liian ison palan sote-kakusta nuorten naisten häntä tentatessa ja vienosti hymyillessä jossakin suorassa TV-ohjelmassa. Siinäkin tuli ainakin minulle tunne, että jos muut (oppositiopoliitikot) olisivat olleet halukkaita päätöksiin, sotekin olisi voitu viedä maaliin, mutta se hiivatin oppositio! Politiikan uskottavuus omassa mielessäni katosi jo aikanaan siihen itse pienimuotoisesti osallistuttuani.

Urheilussa vika on lähes poikkeuksetta jossain muualla kuin omassa suorituksessa. Minä olen puhdas ja hyvin treenannut, aika moni on näin väittänyt, mutta testit ja kisat ovat toisin osoittaneet. Vähintäin muunmaalaiset (norjalaiset ja venäläiset) ovat voittaneet epärehellisin keinoin, tätä jaksetaan jankuttaa.

Itse en pärjännyt (laiskuuttani) urheilussa ja valitsin aina väärät lajit (lentopallo, olin noin 170 sm pitkä äijän hujoppi). En valinnut kisassa edes väärää suksiparia, kun ei ollut mistä valita ja silti en pärjännyt.

Lopetetaan huippu-urheilun kannattaminen yleisin varoin. Medioissa huippu-urheilun esiin tuominen pannaan pannaan. Rahat, jotka tähän mennessä on budjetoitu ja saatu veikkausvaroistakin huippu-urheiluun, osoitetaan nuorisolle ja muille liikkumista harrastaville tarkoitettujen liikuntalajien ja -tilojen kehittämiseen ja entisten ylläpitämiseen, uusia valtavia stadioneita ja urheiluhalleja ei tarvita enää yhtään. Rakennetaan mieluummin asiallisia kouluja ja vanhusten/ apua tarvitsevien palveluasuntoja ja palkataan niihin tarpeellinen määrä henkilöstöä.

Minusta tuntuu jo siltä, että Suomessa on enemmän huonosti pärjääviä täyspäiväisiä urheilijoita, kuin rehelliseti työssä käyviä ja siitä palkkansa ansaitsevia tavan työntekijöitä. Urheilu ei ole työtä jos sitä ei voi rehellisesti tehdä ja sillä elantoaan hankkia. Tästä plogisti Sanna voi olla eri mieltä? Telkkari ja radio tuputtavat valmentajien ja erikoisasiantuntijoiden viisaita ajatuksia ja neuvoja missä urheilijoilla ja olosuhteissa mättää. Jos kerran on niin, ettei ole varaa urheilla omin varoin tai pappa betalar-konstilla, keksitään tilalle jotakin muuta.

Jätä kommentti

*