Virtuaalimaailma

Ihminen on ajautunut maailmaan, jossa ollaan riippuvaisia kännykästä ja tietokoneista. Meidät  on pakotettu toimimaan virtuaalimaailmassa ja voi sitä rassua, joka ei hallitse näitä tämän päivän vempeleitä. Viimeksi eilen hortoilin terveyskeskuksen käytävillä etsien toimistoa minne ilmoittautautuisin mennessäni lääkärin vastaanotolle. Eihän se onnistunut, terkkarin ovenpieleen oli hinattu virtuaalitoimistotyöntekijä jota en edes huomannut sisään astellessani. Lopulta minut opasti ja ohjeisti takaisin ulko-ovelle joku henkilökunnasta huomattuaan hätääntymiseni. Älykäs peli se neiti Virtuaali, luki kelakorttini ja toivotti tervetulleeksi ja tervemenoa huoneeseen n:o 6.

Ajatella jos minulla ei olisi kotona tätä tietokonettani, joutuisin aamulla jo viiden jälkeen ulos aamulenkille. Kuulisin tikan koputuksen pylvään päässä. Näkisin oravan aamupalalla linnunssyöttöpaikalla. Nokkaani tulisi pullan tuoksu läheisestä leipomosta. Eihän se kummoinen lenkki olisi tällaisella lenkkaukolla, mutta?

Istun läppärini ääreen, pääsen vaikka maailmanympärysmatkalle. Kirjoittelen joutavia tarinoitani kuvitelluille lukijoilleni. Lähettelen “kirjeitä ja kortteja” “ystäville ja kavereille” ja ei maksa mitään. Katselen hienoja kuvia ja reportaaseja, lueskelen mainioita artikkeleita ja maailmankuvani laajenee huimasti. On tarjolla dokumenttia ja elokuvaa vaikka keskellä yötä jos ei nukuta. Toista oli ennen näitä masiinoita, oli lähdettävä liikkeelle ja katseltava ympärilleen. Piti nostaa kankku tuolilta ja sohvalta, pistää kengät jalkaan ja mennä talsimaan tai pyöräilemään jotta maailma avartuisi.

Aikaa ennen kännykkää ja ipadia

Arvaappa vaihtaisinko tämän virtuaalimaailman entiseen jos siihen olisi mahdollisuus? Toki syitä tietokoneen ja telkkarin ääreen jämähtämiseen on monia. Fyysinen sairaus, masennus, laiskuus, peliriippuvuus tai peliammattilaisuuskin, josta luin eilisen lehdestä. Tietysti työnarkomaani voi istua valveillaoloajastaan suurimman osan tietokoneella tehden sillä rutosti rahaa tai muuten vain ahertaakseen.

Sosiaaliset suhteet hoidetaan fasessa, twitterissä, kännykällä ja mitä niitä on. Minä tarvitsen eläviä ihmisiä ympärilleni ja aitoa vuorovaikutusta. Hajua ja makua ei tule kännykästä, läppäristä eikä edes älytelevisiosta. Takapuoli leviää, maha kasvaa, mieli murenee bittien kokoisiksi hiukkasiksi ja aikaansaannokset ovat helposti luettavissa, jos on enää mitä lukea. Pelkään vaipuvani tuohon virtuaaliseen harhaan ja maailmaan jonka tämä sairastaminen on tuonut.

Ensi kesänä jos Luoja suo ja koivet kantavat, lähden ylös ja ulos tästä tuolista ja sohvan pirullisesta hyväilystä. Menen katselemaan, kuuntelemaan, haistamaan ja maistamaan oikeaa reaalimaailmaa. Se on miljoona kertaa arvokkaampi ja parempi kuin yksikään ruutu, mikrofoni, kamera ja kuuloke, joita meille tuputetaan joka paikassa ja miten helposti siihen retkuun menemmekään. Säälin nuoria, jotka eivät kykene irrottautumaan koneen lumosta. Meille vanhemmille, vielä ehkä johonkin kykenevillekin, nämä vekottimet ovat ansa johon helposti jäämme. Jos sinusta tuntuu, että olet tässä loukussa, nyt ylös, ulos ja lenkille, vaikka pienellekin!

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukavia nämä juttusi ovat – oikein hyvä – kiitos ajastasi!

    – istahdin itsekin aamukahvin tiimoilta katselemaan juttuja
    – tavallisesti olin tähän aikaan kaupungilla / torilla aamukahvilla ja tapaan pari tuttua samalla
    – tänään tuo tuttu tulee hieman myöhemmin torille
    – toinen syy on, että jatkoin aamukahvilta kävelylenkkiä kirjakauppaan, mutta nykyisin se avautuu kun asiakkaat tulevat – ostan viikonloppulukemiseni siis vasta päivällä ja silmäilen aamulla nettilehteä

Jätä kommentti

*