Tapasin pari päivää sitten ”salaisella” virvelöintijoellani pari nuorta miestä vavat kourassa samoissa touhuissa. Ensin epäilin puskista kuuluvan puheen olevan risusavotassa olevan työmiehen tarinointia kännykkään, mutta kohta sieltä tallasikin vastaan kaverukset haspelit käsissään. Harmistuinko kohtaamisesta? Päinvastoin, suorastaan riemastuin. Tarinoitiin aikamme, ja hieman kehnoksi pojat kertoivat saalisonnen jääneen tällä kertaa, mutta joskus kuulemma olivat onnistuneet syömäkalan saannissa. Kyselin, olivatko pojat löytäneet kauemmaksi joen alajuoksulle? Sinne vievät nykyään hyvät metsäautotiet, kerroin siellä asustavan melkoisia köriläitäkin, kannattaa piipahtaa.

Kovin harva nuorimies tai -nainen lähtee enää itikoitten kiusattavaksi puro- ja jokivarsiin ongen tai virvelin kanssa. Nykyisin alle 18 vuotias saa kalastaa yhdellä vavalla miltei joka paikassa ilman kalakorttia. Täysi-ikäinen (18-64v) 39 euron/ vuosi kalastuksenhoitomaksun suoritettuaan samoin. Me vanhat jäärät olemme vapautettuja jo tuostakin maksusta. Mato-onginta ja pilkkiminen on sallittua ilman ko. maksun suorittamistakin.

Jos kalaa syödään, se haetaan ”marketin matalikolta” valmiiksi siivottuna tai murutettuna kalapuikkoina. Osasyyllisiä kalastusharrastuksen vähenemiseen lienemme me vanhemmat, olemmeko opettaneet lapsia edes kalastamaan, saati saaliskalaa käsittelemään tai ruoaksi valmistamaan. Monet muut houkutukset ja harrastukset ajavat kalastuksen ja muiden luontoharrastusten ohi, sama piirre on tarttunut meihin vanhempiinkin. Kovin vähän halutaan nähdä vaivaa lähteä hieman pidemmälle metsiin ja järville nautinnon ja ruoan hakuun, kun niitä on saatavissa ruudulta tai nurkan takaa marketista.

Minä vien omat pienet tänä kesänä metsäretkelle ja veneellä kalaan. Jospa muutaman vuoden päästä kysyvät ukkia mukaan omille eräreissuilleen ja vaikkapa yöksi telttaan saareen tai joen partaalle. Toivossa eletään!