Voiko “uskovainen” metsästää ja ajaa prätkällä?

Monissa porukoissa on vaikeaa tunnustaa olevansa jonkin sortin uskova ihminen, kristitty. Veikkaisin motoristeissakin olevan enemmän muuta sakkia kuin uskovia. Oman kerhonikin, Gospel ridersin liivin päälle pukeminen on joskus vaikeaa, syystä että liivin selässä on risti ja orjantappurakruunu merkkinä ”liivijengistä” jolla ei taatusti ole mitään tekemistä rikollisuuden tai kovistelun kanssa. Liivin tunnukset havaittuaan moni on tullut juttusille ja se on avannut monta hedelmällistä keskustelua, miksi siis aristelen tunnustaa vakaumustani?

Metsästysseurani väessä harvempi on kovin ahkera kirkossakävijä. Muistan aikaa jolloin luultiin Niemeläisen pojan jollain tapaa hurahtaneen, kun ihan kirkkovaltuustoon meni, edes kaatoryyppyä hirvijahdissa ei tarjottu kuten muille. Oma seurakuntamme järjestää teemaillan metsästäjille kerran syksyssä, toivossa että tällainen matalan kynnyksen tilaisuus houkuttelisi muutaman erähenkilön srk:n tiloihin edes kerran vuoteen piipahtamaan, näidenkin tilaisuuksien suosiossa on tapahtunut romahdus. Pari viikkoa sitten meitä oli enää paikalla kourallinen eränaisia ja -miehiä kuuntelemassa mielenkiintoista tarinaa karhusta ja sen metsästyksestä.

Miten on uskovan nuoren laita, uskaltaako hän tuoda julki vakaumustaan, jos sellainen on? Pelko tulla kiusatuksi tai syrjityksi ikäistensä joukossa koulussa tai kartsalla voi monen kohdalla olla kova paikka, jokainen nuori haluaa kuulua joukkoon!

Totuushan lienee, että ainakaan nuorempi väki ei ole juurikaan kiinnostunut seurakunnan toiminnasta rippikoulun jälkeen, paitsi ehkä isoiskoulutuksesta, toivoen seuraavana kesänä pääsevänsä leireille ”lomailemaan”. Sellaisena kun seurakunnat tarjoavat nuorille palveluksiaan, tuskin tunkua on? Luulen näin, en tiedä, että srk:n palveluita käyttää kovin pieni prosentti nuorten ikäluokista. Toki kilpailu nuorten sieluista on kovaa, tarjolla somen lisäksi on paljon muutakin, sekä hyvää että vähemmän toivottavaa. Seurakuntiin on nuorisonohjaajia palkattuina melkoinen liuta, mutta minulla on sellainen tutina pöksyissä että nämä joskus ehkä toiveammattiinsa ja jopa kutsumustyöhön tulleet ohjukset puuhastelevat päivät pääasiassa toimistoissaan, suunnittelevat ja pähkäävät seuraavan kesän rippikouluja ja muutamia talven viikonloppuleirejä. Srk:n työntekijöillä ei ole juuri mahdollisuuksia päästä enää edes kouluille aamunavauksia pitämään, sellainenhan saattaisi koitua jonkun vapaa-ajattelijan lapsen tai muuhun ei-kristilliseen ”koulukuntaan” kuuluvan jälkikasvun turmioksi. Luulen monen nuorisonohjaajan viettävän vapaita iltojaan muiden harrastusten parissa kotonaan tai jossakin muualla kuin seurakunnan kerho- tai harrastustiloissa. Vai ovatko he mahdollisesti jalkautuneena nuorten pariin jossakin kaupungilla tai nuorten mopomiiteissä kuuntelemassa nuorten iloja ja murheita luotettavan aikuisen roolissa?

Pähkäsimme eilen ukkojen (nuorin osallistuja noin 55v) rukouspiirissä, miten saisimme monet yksinäisyydestä kärsivät miehet, nuoremmatkin kiinnostumaan meidän uskovien touhuista ja seurasta? Monilla lienee vallalla käsitys, että olemme totista ja armotonta joukkoa me uskovaiset, istumme kädet ristissä kaiket päivät ja horisemme rukouksiamme. ”Oikeille uskovaisille” tiedän, on jopa telkkari, älykännykkä, somesta puhumattakaan lähes syntiä ja joku whatsapp-ryhmä, mopokerho, bändiharrastus tai vastaava suorastaan tursuu synnillisiä houkutuksia. On meidän, ainakin ”heikosti uskovien” joukossa tällaisia, vähän sanoisinko hairahtuneitakin, joille some, älykännykkä, läppäri, moottoripyörä, moposta puhumattakaan ei ole synnintekoväline, usko tai älä. Meiltä Gospel riderseilta saat ikiomaksi, jopa ilmaiseksi Motoristiraamatunkin jos tarvitset ja haluat. Kyseiseen kerhoon liittyäksesi et tarvitse edes omaa moottoripyörää, vain kiinnostus pyöriin ja itävä uskonsiemen sielussasi riittävät kriteereiksi joukkoon pääsemiseksi, facebookissa ja nettisivuilla pääset tutustumaan GR:kin toimintaan. Toisiajattelijoitakaan ei ainakaan kaikissa uskovien ryhmissä pelätä eikä syrjitä, jos olet valmis keskustelemaan vakaumuksestasi tosissasi ja olet kiinnostunut yhteydestä uskoviin ihmisiin.

t. erästävä ja moottoripyöräilevä ariukki, jonkin sortin kristitty

Jätä kommentti

*