58 syytä kuulua kirkkoon

Harri Peiponen.

On ollut mielenkiintoista seurata julkisuudessa olleita mielipiteitä siitä, miksi kirkon ja valtion pitäisi erota. Ne toki ovat olleet usein yksittäisiä mielipiteenilmauksia, jotka myös usein näyttävät saavat enemmän julkisuutta mediassa, kuin puolustajat.

Luulen kuitenkin, että kirkolla on suurempi merkitys ihmisten elämässä, kuin mitä kirkkoa vastustavat antavat vahvoilla mielipiteillään ymmärtää. Puolustuspuheenvuorot ovat käsitelleet lähinnä kirkkojen tarjoamaa diakoniatyötä, muutoinkin puheenvuorot ovat olleet vähäisiä ja maltillisia.

Ennen palmusunnuntaita kävin useissa kouluissa, päiväkodeissa ja palvelutaloissa kertomassa palmusunnuntain merkityksestä: virpominen on Jumalan siunauksen välittämistä eivätkä noidat kuulu palmusunnuntaihin. Ei ole helppoa kertoa koululaisille pääsiäisen merkityksestä, kun asia ei aina ole helppo meille aikuisillekaan.

Toinen haastava aihe on se, miten konkretisoida lapsille kirkon merkitys arjessa. Pääsiäisloman kynnyksellä esimerkki löytyi helposti: jos Jeesus ei olisi syntynyt, ei olisi joululomaa, ja jos Jeesus ei olisi kuollut eikä noussut kuolleista, ei olisi pääsiäislomaa. Yksinkertaista, ja samalla totta.

Tämä näkökulma on jäänyt puuttumaan tästä kirkkoa vastustavasta keskustelusta. Kirkot ovat kohteliaita ja nöyriä, sanasotaan ei lähdetä.

Juhlapyhät-sivusto kertoo, että suomalaisessa kalenterissa on vuosittaisia virallisia pyhäpäiviä yhteensä 13. Viralliset pyhäpäivät ovat lakisääteisesti vapaapäiviä, mutta osalle työväestöstä kyseiset pyhät saattavat kuitenkin olla työpäiviä.

Osa pyhäpäivistä asettuu viikonvaihteeseen ja erityisesti sunnuntaille (kuten pääsiäispäivä ja helluntai), joten viiden arkipäivän työviikkoa tekeville ihan kolmeatoista ”ylimääräistä” vapaapäivää ei vuosittain kerry.

Kirkollisia juhlia, jotka sattuessaan viikolle ovat vapaapäivä, ovat ainakin seuraavat kuusi.
6.1.2015 – Loppiainen, teofania (ti)
3.4.2015 – Pitkäperjantai, suuri perjantai (pe)
6.4.2015 – Toinen pääsiäispäivä (ma)
14.5.2015 – Helatorstai (to)
24.12.2015 – Jouluaatto (ke)
25.12.2015 – Joulupäivä (pe)
Yllä mainittujen pyhäpäivien lisäksi myös kaikki sunnuntait ovat pyhiä eli vapaapäiviä. Niitä on 52. On siis yhteensä ainakin 58 syytä kuulua kirkkoon.

Harri Peiponen