Pitkä kuuma kesä

Tai ei kait se sen pidempi ollut kuin ennenkään. Nyt elokuun alussa voi vain ihmetellä ja kummastella tätä lämpöä, joka alkoi pikkuhiljaa kivuta ylöspäin tuossa vapun jälkeisellä viikolla.
Minulle tämä kesä on ollut hyvinkin erilainen. Neljän viikon kesäloma alkoi poikkeuksellisesti kesäkuun alkupuolella. Melkein 30 vuotta olen tottunut siihen, että ensin urakoidaan kaikki leirit alta pois ja sitten voi lomailla. Nyt kun kaikki tapahtui vähän nurinkurisesti, johtuen yhtymän leirikeskusten varaustilanteesta, kesäkuu poikkesi totutusta. Mieli toimii vain niin, että kun edessä odottavat tekemättömät työt, pää valmistautuu jo tulevaan eikä malta elää hetkessä ja rentoutua.

Helteinen sää ei sitten taaskaan toiminut leirielämässä. On se nähty ennenkin, mutta tänä kesänä se tieto varmistui lopullisesti. Leirikeskukset ovat yleensä vanhahkoja rakennuksia, joista ei aina löydy esim. uusinta ilmalämpöpumpputekniikkaa. Sisälämpötilatkin huitelevat 30 asteen tietämillä. Kukaan ei halua ulos opiskelemaan, koska sisällä on muutama aste viileämpää. Vapaa-ajan riennot pihanurmella eivät jaksa kiinnostaa, olo on väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, ja kuivat vaatteetkin alkavat loppua laukusta. Päivän ylimääräiset uintihetket virkistävät vain hetkeksi. Onneksi on kanttiini, josta saattoi ostaa taskulämmintä limsaa. Tämä kaikki koski tasapuolisesti niin leiriläisiä, isosia kuin työntekijöitäkin.

Tiedättekö tv-ohjelman “Ensi vuonna tähän aikaan.” Miksi se hiipii mieleen niin useasti, etenkin öisin, kun opetat varhaisteinille elämän perusasioita lakanoista, pukeutumisesta, peseytymisestä, kielenkäytöstä, siisteydestä tai vaikkapa hiljaisuudesta. Minulla olisi vielä työuraa jäljellä 9 vuotta. Se on hirveän paljon. Joku voi sanoa, ja on sanonutkin, että “miksi sinä nipotat” tai “ota rennosti”. Niin moni täällä ottaa rennosti eikä nipota, mutta ketä se auttaa? Jos 15 vuotias poika laittaa elämänsä ensimmäistä kertaa pussilakanaa täkin päälle, tai häntä edellytetään syömään yhtä kauan muitten kanssa ilman kännykkää ja lippistä, ei vain voi olla nipottamatta.

Mieleen hiipii uskomattomalta tuntuva ajatus ensi vuodesta tähän aikaan. Okei, olen itse työni valinnut, mutta aika tekee tehtävänsä. Kohta pakko myöntää että aina ei jaksa. Lapset ja nuoret ovat valloittavaa porukkaa, siitä ei ole kysymys, kysymys on kulttuurierosta. Minut on kasvatettu toisin ja olen yrittänyt siirtää sitä perinnettä omillekin lapsille. Tiedätkö joskus sen tunteen ettei puhuta samassa porukassa samaa kieltä? Kun kerrot jotain ja toinen sanoo: “what?”

Paljon asioita menee tänä kesänä helteen piikkiin. Rentouden tilalle on tullut kireyttä ja kuumuus on tuonut ihan uusiakin ongelmia. Tämä on parin päivän jälkeen enää historiaa joka toistunee taas 30 vuoden päästä. Olen silloin 86.

Kohta alkaa lempivuodenaikani syksy; tuuliset päivät sekä pimeät illat. Voi olla niin että tuolla metsässä Iisan kanssa rymytessä moni asia on jo taas paremmin.

Jyrki Kiukkonen

Jätä kommentti

*