Kärkkäisten koira

”Kunnioittava suhde eläimiin ja luomakuntaan perustuu Raamattuun. Kirkon pitää muistuttaa tästä, sanoo ekoteologi Pauliina Kainulainen. Suomessa ihmiset ovat perinteisesti olleet lämpimissä suhteissa eläimiin. Ne on ymmärretty tunteviksi olennoiksi. Nykyisessä tehotuotannossa tämä on hämärtynyt. Tilanne ei ole hyvä eläimille eikä paineiden alla tuskastuville maanviljelijöille.”

Nyt kun meidänkin perheessä on eletty ”koiraelämää” pari-kolme vuotta, olemme monta kertaa vaimon kanssa tuumailleet, missä ovat kirkon eläimet? Luomiskertomuksesta on jo alkanut ihmisten ja eläinten yhteiselo: ”Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit.” ”Ja niin tapahtui. Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.”

Pauliinan mainitsema eläinten tehotuotanto on tietysti yksi ihmiskunnan suurimmista synneistä. Tämän syksyn massiiviset Amazonin metsäpalot olivat siitä osoitus koko maailmalle. Itsekin tunnen piston sydämessä ostaessani grillattua broileria kaupan lihatiskiltä. Lyhyt ja tuottoisa elämä sen takia, että minä saan nopeaa päivällistä. Maanviljelijät täällä kotiseuduillamme toimivat niin kuin tuotantoeläimet olisivat heidän lemmikkejään. Arvostan heidän suhtautumistaan niihin.

Ajatellaan että ihminen on tärkein kirkossamme, ja niin tietysti onkin. Mutta aika monella meistä on myös se eläinystävä, jolla on omat huolet ja vaivansa, mutta joka nostaa mielenvirkeyttä ja antaa selkeän kohteen tunteenpurkauksillemme. Olen menossa koulun eläinkerhoon kertomaan omasta jänisten kauhusta. Kaverikoirat ovat tervetulleita vanhainkoteihin, palvelutaloihin, päiväkoteihin, ja melkein minne vaan missä tarvitaan hellyyden ja rapsuttelun  kohdetta. Muutama kesä sitten muksujen leirillä meillä oli erään tytön lemmikkikani. Hoitajia riitti, ja sen läsnäolo nostatti leirin tunnelmaa. Sellaista lisää.

Kirkkoon, kesken jumalanpalveluksen, tuli kerran nuhruinen koira. Suntio kysyi penkissä kirkkoherralta, että pitäisikö koira poistaa häiritsemästä tilaisuutta? Kirkkoherra kysyi että ”Kenenkä koira se on?” Suntio tiesi, että sen on Kärkkäisten koira. Siihen kirkkoherra tuumasi, että: ”Antaa olla, siitä perheestä käydään muutenkin niin harvoin kirkossa.”

Jyrki Kiukkonen, nuorisotyönohjaaja

 

Jätä kommentti

*