Kuinka oikeassa Saarnaajan kirjan ikiaikaiset sanat ovatkaan! Elämässä on erilaisia aikoja, sehän on selvää, mutta kun tietty aika napsahtaa kohdalle, tämän tosiasian vasta tajuaa selvästi. Nyt kun viimeinenkin lapsista kolkuttelee rippikouluikää, on ollut pakko ”tarttua härkää sarvista”. Kaikki varastot nimittäin pursuavat niin paljon nelilapsisen perheen tavaraa, ettei ovia ole saanut enää kiinni. Nyt jotenkin on vasta sellainen aika, että lasten leluja, sänkyjä jne. pystyy heittämään pois. Ja on sitä kyllä ”viskattukin” monta kuormallista kaatopaikkalavoille ja Konttiin.

Samaan aikaan omat vanhemmat vanhenevat. Olemme veljien kanssa joutuneet tekemään samaa ja ehkä vielä suurempaakin siivousta ja kaatopaikkaruljanssia vanhempiemme tavaroiden kanssa. Ja samalla käymään lapsuuttamme ja suvun historiaa läpi. Reilu viikko sitten olimme porukalla tässä hommassa. Selaillessani isämme papereita jouduin vähän väliä huutamaan veljilleni: ”Tulkaa katsomaan, mitä löysin.” Muu touhu pysähtyi ja pohdimme, muistelimme ja ihmettelimme milloin mitäkin asiaa.

Niin, elämässä on erilaisia ajanjaksoja ja Saarnaajan kirjan sanat ilmentävät tätä hyvin. Silloin tällöin pappina käytän tuota Saarnaajan kirjan 3. luvun pätkää hautaansiunaamisessa.

”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä ja aika kuolla.” jne.

Omaisia tavattuani tuntuu joskus siltä, että nyt on tässä suvussa uusi aika: Vanha ”matriarkka” tai ”patriarkka” on poissa ja iso lovi on tullut suvun saagaan. On uusi aika ja uusien ihmisten aika nousta esille. Samalla on aika pohtia omaa ja läheisten elämää, katsoa taaksepäin ja suunnata eteenpäin.

Tällaisissa elämän taitekohdissa on pakko itsekin miettiä, mitä minusta jää jäljelle. Mitähän minusta puhutaan sitten, kun en ole enää täällä katuja tallaamassa? Muistetaanko minut hyvällä vai pahalla?

Luulen kyllä, että sekä että. Mutta missä ja millaisessa olomuodossa minä sitten itse olen? Mitä on iankaikkisuus? Mitä on se taivas, johon kristittyinä saamme uskoa?

Historian läpikäyminen konkreettisesti tavarapaljouden keskellä on aikaa vievää ja aika raskastakin. Toisaalta se on mielenkiintoista. Me ainakin löysimme aarteita: Isän tavaroista gramofonin savikiekkoineen ja omasta ulkovarastostamme lastemme 13 vuotta kadoksissa olleet ”poke-kortit”. Kannatti ruveta siivoushommiin!

Heikki Hyvärinen, Männistön seurakunnan kappalainen