Aitoa iloa, kultaista eloa, yhteistä juhlaa

Katselen juuri suoraa lähetystä Vieremältä. Väkisin omaankin silmään pyrkii kyyneleet; voi onnen hetkiä mitkä savon oma poika Iivo meille taas antoi. Miten yksi voitto taas yhdistää, koko Suomea. Eikä taatusti jätä ketään kylmäksi, ei edes vannoutuneimpaa urheilunvihaajaa.

Mietin mielessäni Iivon taikaa. Kuuntelen haastattelua. Siellä puhuu naapurin poika. Vilpitön ja jalat maassa oleva, aidosti onnellinen niin omasta mutta ennenkaikkea koko Suomen kansan puolesta. Kiitollinen, juurensa tunteva, taustansa ymmärtävä, onnellinen mies. Puhuu enemmän siitä, mitä tuo huikealla työmäärällä saavutettu mitali antaa meille kaikille, miten hienoa on tuoda kultaa Vieremälle, Kuopiolle, Savolle ja koko Suomelle.

Koska juuri sitä se antaa meille mitä se Iivossa  hehkuu; itseluottamusta, itsetuntoa, onnellisuuden tunteita ja ihan huikean tunteen Suomalaisuudesta, sisusta, periksiantamattomuudesta ja meidän juuristamme. Toisaalta pieni asia tässä maailmankaikkeudessa, yksi Olympiamitali. Toisaalta suuremmista suurin, niin menestyksen, yheisöllisyyden kuin onnellisuuden mittana. Meidän ihan jokaisen Kulta!

Urheilu, musiikki, teatteri; kulttuuri ylipäätään. Elämysten antajat. Ehkä turhaan välillä vastakkainaseteltuja, koska ihan kaikkea tuota me tarvitsemme elämäämme muiden elinehtojen lisäksi. On upeaa huomata sekalaisen joukon syttyvän yhdessä jotain urheilusuoritusta katsoessa, tykättiin siitä tai ei. Ja vaikkei kukaan ajattelisi että se menestys on se tärkein, niin kyllä se vaan sytyttää. Siksi koska se koskettaa, jokaista katsojaa, niinkuin alussa kirjoitin! Ja Suomalainen, ehkä joskus kateuteen taipuvainen, on aidosti onnellinen menestyjän puolesta. Varsinkin jos kyse on hiihdosta tai jääkiekosta :)

Ja se kaikista suurin, yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. Tässä ajassa vähän hakusessa oleva, kuitenkin yksi meidänkin kansamme kantava voima. Yhteisöllisyyden korostuminen ja kasvaminen tämänkin mitalin myötä on taas käsinkosketeltavaa. Meillä on yhteinen ylpeyden aihe. Meillä on yhteinen puheen aihe. Meillä on yhteinen onni ja yhteinen tahto; kansamme yhtenäistäminen! Ei mitään väliä mistä suunnasta itsekukin tulemme tai mihin uskomme, juuri nyt me uskomme tähän mitaliin ja sen aiheuttamaan hurmioon. Iivoon ja suomalaisuuteen. Ja mä haluan uskoa, että juhlahumun laskeuduttua siitä jää taas palanen hehkumaan, palanen joka meitä kansana lähentää. Ja voimme jatkaa 100-vuotiaassa Suomessa askeleen eteenpäin ihan samalla viivalla, yhdessä!

Kiitos Iivo. Hyvä Suomi!

 

Katja Saraketo, Varkauden ev.lut seurakunnan luottamushenkilö

Kommentit

  • plokkariukki

    Itsekin entisenä urheiluhulluna iloitsen Iivon ja hänen suorituksensa puolesta. Mutta miten ovat ne loput “99” epäonnistunutta 50 km:n hiihtäjää, kuinka he pettyivät. Mielessäni ovat mm. Matti ja muut suomalaiset, jokunen norski, ruotsalaisista puhumattakaan. Olenko jotenkin outo, kun rukoilin heidän selviämisensä puolesta miesten rukouspiirissä?

Jätä kommentti

*