Ajatonta työtä

Jarkko Maukonen

Syksyn aikana olemme olleet myrskyn silmässä me suomalaiset. Kaikenlaista uhkaa vyöryy yllemme hallitsemattomasti. Elämä on vaikuttanut jo melkein sillä lailla vaaralliselta, että ihmettelen kuinka mitenkään selvisivät hengissä esi-isämme savupirteissään satoja vuosia sitten.

Maamme talous on surkeassa jamassa. Työajan pidentämistä ynnä muuta kikkakolmosta olisi nyt tarjolla. Kirkon hengellisen työn ammattilainen on välillä hämmästyksestä soikeana. Meillä kun määriteltyä työaikaa ei ole.

Tai siis on. Kaksi vapaapäivää viikossa. Muu aika on työtä. Palkka on aina sama. Aina.

Viikko voi olla seuraavanlainen… Maanantaina vapaalla. Nuorisokanttorin palkka juoksee. Tiistaina töissä klo 8.34 – 21.07. Sama palkka tulossa. Keskiviikkona 12.57 – 17.22. Ja taas sama liksa. Torstaina töitä klo 8.22 – 13.05 ja 18.24 – 21.12. Samaa maksetaan. Perjantaina pukkaa töitä klo 14.17 – 00.09. Palkka on yhä vain se sama. Lauantai vapaa. Palkkaa tulee niin kuin tulee. Sunnuntaina töissä klo 8.21 – 12.18 ja 15.09 – 21.36. Sa-ma palk-ka, ei li-si-ä.

Eikä kahta samanlaista viikkoa ole. Välillä leireillään ja sitten taas ei. Joulun alla ja muina sesonkiaikoina tunnit ja minuutit paukkuvat niin että soi. Ja kun on kalenterissa tyhjää, sitten pitäisi malttaa pitää se tyhjänä. On pakko osata tasata ja hellittää. Sekä ymmärtää, ettei työ ole koko elämä.

Alleviivaan ja aggressiivisella korotusfontilla korostan, etten millään lailla missään enkä koskaan milloinkaan väheksy ylityö- ja sunnuntai- ja muita lisiä, mistä kirkon hengellisen työn tekijä on ihan lapsen lailla autuaan viattoman tietämätön. Vilpittömästi uskon, että työaikalakiset työläiset ihan oikeasti kaiken palkkansa ansaitsevat. Näinhän on tässä maassa jo ammoin yhteisesti sovittu.

Silti uskallan väittää, että työajattomuus muillakin aloilla kuin kirkon hengellisessä työssä olisi ratkaisu moniin ongelmiimme. Aivan naurettava ajatus on se, että viisi tai kaksikymmentä minuuttia päivässä lisää tai vähemmän muuttaisi millään lailla yhtään mitään. Käsittääkseni entistä harvemmat ovat enää ne alat, joilla työ on ikään kuin aikaan sidottua suorittamista. Työn tuotoksen määrä ja laatu kun eivät vaan korreloi ennalta määrättyyn kahdeksaan tuntiin työpaikalla.

Voi toki olla mahdollista, että elän ihan omassa työajattomassa kuplassani. Kotona kun toinenkin palkansaaja edustaa samaa alaa. Työajalla olen työskennellyt ainoastaan kesinä 1988 ja -89. Silti, osaani en vaihtaisi. Olen sillä lailla outo.

 

Jarkko Maukonen

Kirjoittaja hoitaa nuorisokanttorin virkaa Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymässä.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Ilman työaikaa sen pituudessa vain taivas on rajana.

Kommentointi on suljettu.