Elämä valintamarketissa

Aamun tummapaahto porisee keittimessä. Kiertoilmauuni hurisee, sillä jätin jostain syystä sienikuivurin vielä Kuopioon. Uusi paikkakunta, uusi työ, mutta jotain hyvin tuttua myös. Elämä on valintoja. Vapaassa maassa voimme valita asuinpaikan, harrastuksen, kaiken – vai voimmeko?
      Olenko vapaa valitsemaan? Tätä on pohtinut moni ajattelija ja päätynyt ajatukseen, että olemme todellisuudessa kulttuurimme ja ympäristömme vankeja. Olemme kasvaneet tiettyyn ajatusmaailmaan, omaksuneet tietyt ajatusmallit ja oikeasti tilanne vapaan valinnan suhteen onkin hieman kyseenalainen. Voinkin kysyä, pakottiko ikään kuin elämä valintaan, jonka luulin itse tekeväni. Ja menepä markettiin ostaaksesi ketsuppia ja huomaat kassalla, että kori on täynnä tuotteita, joita kauppaan mennessä et ”tiennyt tarvitsevasi”.
      Vapautta on kuitenkin valita mihin mielensä kiinnittää. Uudessa työssäni Rovaniemen seurakunnan kanttorina koen kahtalaisesti toisaalta tulleeni kotiin, olenhan täältä kotoisin, toisaalta tulleeni pienestä savolaisesta maalaiskaupungista suureen maailmaan. Mieli voisi kiinnittyä vertailemaan ja luettelemaan jo viikon työrupeaman jälkeen kaikki eroavaisuudet ja juurikin negatiivisessa mielessä. Eroavaisuudet voi kuitenkin valita näkevän myös ihan pelkkänä eroavaisuuksina tai peräti mahdollisuuksina. Niin, ja tietenkään kaupungit ja seurakunnat eivät ole samanlaisia. Jos olisivat, olisivat ne varmaan aika täydellisiä ja työtä niiden eteen ei tarvittaisi.
      Kokemus suureen maailmaan tulemisesta liittyy – ei niinkään siihen, että korkeusero Ounasvaaran rinteissä on suurempi kuin Puijolla – vaan siihen, että seurakuntarakenne on erilainen. (Sitä paitsi Puijo on ylempänä merenpinnasta.) Kuopiossa seurakuntayhtymän ansiosta tai takia – riippuu taas näkökulmasta, jonka voimme valita – työtä tehdään pienemmissä yksiköissä. Rovaniemellä jo maantieteellinen alue tuo erilaisen ulottuvuuden, puhumattakaan kollegoiden määrästä. Hetki menee nuuhkiessa ilmapiiriä. Lupaudunko blogistiksi täälläkin, panostanko ”sivukappelin” musiikkiin sen mukaan, että se on sivussa, vai sen mukaan, että se on sen alueen pääkirkko, otanko johdettavakseni kaikki ryhmät ja kuorot mitä tarjotaan ja perustanko kenties vielä uusia? Työn määrä on rannaton meri ja mitään ei saa kunnolla aikaiseksi, jos töitä lupaa kalenteriin liikaa.
      Valintoja. Menenkö mäntykankaalle etsimään lyophyllum shimejiä? Otanko vastaan tulleen kalvasryhäkkään kuivattavaksi vai tyydynkö ottamaan vain valokuvan sen juuri aukeavasta heltansuojuksesta? Selvitänkö talven aikana itiöitä mikroskopoimalla nuo hankalasti eroteltavat ruskeat suomu-, rusko-, kampa-, pisama- ja muut valmuskat? No, ainakin valitsen kameran mukaani näille syksyn pienille ruskaretkille! Ja ilon! Sen haluan valita aina kun muistan. Niin, ja mielen vapauden. Sitäkään ei kukaan voi minulta viedä, jos vain itse tiedostan vapauteni valita se.

Joona Saraste

Jätä kommentti

*