Elämän vuosi-inventaario

En osaa sanoa, onko se nyt kovin kirkollista tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta omalta osaltani asia ratkesi helposti: joulunpyhinä alkanut flunssakuume ei hellittänyt vuoden vaihtuessa, joten energiaa riitti pelkästään nukkumiseen, ei lupausten tekemiseen.

Vuoden vaihtuminen uuteen voi olla monen uuden asian alku. Se voi olla myös monen uuden asian nopea loppu. Keltainen lehdistö taitaa joka vuosi udella julkkiksilta jo heti uudenvuoden alkupäivinä, ovatko annetut lupaukset pitäneet.

Perinteen mukaisesti teemme lupauksia paremmasta elämästä. Se on oikeastaan hyvä tapa, vaikka monet lupauksista eivät ehkä kestäkään kovin pitkään.

Lupaukset, olivatpa ne mitä tahansa, voidaan kuitenkin nähdä haluna uudistumiselle, kilvoitukselle, toiveelle parantaa asioita, jotka koemme häiritsevinä elämässämme. Idän kirkon perinteessä helmikuussa alkava Suuri paasto, jonka aikana valmistaudumme Kristuksen ylösnousemusjuhlaan, on erityistä kilvoittelun aikaa.

Tuolloin meitä kehotetaan pohtimaan omaa elämää tässä ja nyt: käännämme katseemme itseemme ja lähimmäisiimme ja tarkastelemme elämämme suuntaa. Kirkkovuoden neljä pidempää paaston aikaa muistuttavat meitä tekemisistämme lupauksista, rukouksista kohti parempaa, oman tilan korjaamisesta. Ilman paastoa saattaisimme helposti unohtaa vastuut, joihin olemme sitoutuneet.

Elämä on kaiken kaikkiaan kilvoittelua.

Vuosi-inventaariosta on kaiken kaikkiaan kysymys: mitä vanhaa ja huonoksi koettua kannattaa jättää taakse, ja mitä elämässä olevia hyviä asioita voisi enentää.

 

isä Harri Peiponen
Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa.

Jätä kommentti

*