Eskapismi pitää yllä elämää

Todellisuuspako on olennainen osa ihmisen elämää. Sitä voi toteuttaa mm. väkijuomilla, huumeilla, työnteolla tai taiteella. Itselläni on kokemusta kahdesta jälkimmäisestä.

Lomani on loppumassa. Olen päässyt onneksi siihen ryhmään työntekijöitä, joille lomalle jääminen ei enää aiheuta räjähdysmäistä ilon ja huojennuksen tunnetta eikä loman loppuminen ja töihin palaaminen ole synkkä ja myrskyinen yö. Kadehdin niitä, jotka osaavat jättää työasiat työpaikalle ja laittaa lomavaihteen päälle – taustapeili ei kuulu siihen kyytiin.

Suurin osa ihmisistä odottaa heti loman päätyttyä jo seuraavaa lomaa. Työelämän arki on seuraavan loman suunnittelua, etenkin kesäloman, koska silloin ollaan yleensä lomalla monta viikkoa. Syksyllä suunnitellaan syyslomaa ja talvilomaa ja talvella kesälomaa. Suunnittelu on parasta, ja harvoin mikään toteutuu.

Loma on irti arjesta olevaa aikaa, jolloin tehdään asioita, joita 11 kuukauden aikana työelämän arjessa ei ole mahdollista, tai vaikka osa olisikin mahdollista toteuttaa, niin ne jäävät helposti pintapuolisiksi.

Loma ei mielestäni kuitenkaan ole eskapismia, se on arkea sellaisena aikana, jolloin tehdään muuta kuin töitä. Eskapismi on taivaiden tavoittelua, siis jotain sellaista, joka on haaveiden tasolla tavoitettavissa, mutta ei realismia. Siitä hyvä esimerkki on taide. Kuinka usein tunteet vievät meidät sinne, missä ei ole arkea, on vain jotain selittämätöntä.

Niin pitkään kun on kaipuu sinne missä en ole, on toivoa.

isä Harri Peiponen
Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Hyvää asiaa! täytyypä selvitellä lisää

    Onkohan ammattilaisten mielestä esim. syrjäytyminen yhteiskunnasta todellisuuspakoa?

    Pohdiskelin äskettäin viihteisiin kaiketi luettavia hippi- ja musiikkikulttuureja rinnan huumeidenkäytön ja nk. yhteiskuntavastaisuuden kanssa.
    Toisaalta, politiikassa kommunismin ideologi Marx taisi kyllä luokitella uskonnonkin tähän kategoriaan – oopiumia kansalle – ehkä kuitenkin uskonto on sopivassa määrin ‘elämän sokeria’ tai sitä tärkeintä kutsuttua ‘elämänsuolaa’ ?

Jätä kommentti

*