Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Hiljennä tok

 

Luonto valmistautuu talven tuloon. Kesän vehreys katoaa. Lintujen laulu vaimenee. Lisääntyvä hämärä pehmentää ääriviivoja.

Luonto rauhoittuu. Ihminen vain on melkoinen vastarinnan kiiski. Kun muu luomakunta hiljenee,ihminen lietsoo kiirettä ympärilleen. Pimeyden kasvaessa kalenterit täyttyvät. Monelle hyvälle asialle ja harrastukselle on varattava oma aikansa ja paikkansa. Vaan etteivät vain olisi pimeyden töitä monet kiireemme.

Kiireellä kun on niin hyvä perustella monia asioita, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Kiire tuntuu pätevältä selitykseltä, kun jotain on jäänyt tekemättä tai on tullut tehtyä huonosti. Välinpitämättömyys, laiskuus tai huono ajanhallinta eivät tunnu ollenkaan niin hyviltä selityksiltä.

Toisaalta jokaisella riittää aikaa siihen, mitä pitää tärkeänä. Siksi on hyvä pysähtyä kysymään itseltään, onko kaikki kiire välttämätöntä. Jääkö jotain tärkeää huomaamatta kiireen keskellä?

Ympäröivä luonto kutsuu pysähtymiseen, itsensä kuuntelemiseen.

Oman elämänrytminsä kautta luonto kutsuu löytämään tasapainon työn ja levon välille. Vuodenajat vaihtelevat. Kevät ja kesä ovat uloshengityksen aikaa. Syksyllä elämä luonnossa rauhoittuu. Luonto hengittää sisään. Talvella hengitys suorastaan pysähtyy.

Rukous on kristityn hengitystä. Hengitämme ulospäin, kun puhumme Jumalalle. Sisäänhengityksessä tahdomme kuulla mitä Jumala puhuu meille. Pieni pysähdys on aika, jolloin tahdomme tyhjentyä kaikesta, olla hiljaa, avautua elämän ihmeelle, Jumalan läsnäololle tässä hetkessä.  

Ismo Haapanen, kirkkoherra Suonenjoki

Jätä kommentti

*