Hiljentyisinkö?

Pääsiäinen tuntuu olevan kanttorille hullumpaa aikaa kuin joulu. Jouluna tapahtumat jakaantuvat koko kuukaudelle, mutta pääsiäisenä kaikki merkittävä ja ihmisille näkyvä asia tapahtuu reilun viikon sisällä. Sitä on edeltänyt monta viime tippaa, yömyöhään istuttuja tunteja tietokoneen ääressä, satoja sähköposteja, suunnittelua, harjoittelua, palavereja – ja unohduksiakin. Illalla viimeisenä täytyy kirjoittaa ylös asiat, jotka on pakko muistaa hoitaa heti aamulla, ettei yöllä yhtäkkiä herää vaikkapa orkesterilaisten erityisruokavalioihin. Kiireen saa aikaan helposti ja viime tipan ihmiselle tästäkin pääsiäisestä on opittavaa.

Tämän hulabaloon keskellä on kuitenkin helpottavaa huomata, että olen varmasti oikealla alalla. Minusta ei olisi pyörittämään tällaista rumbaa ympäri vuoden, jossa suurin osa työajasta (jota meillä kanttoreilla ei tosin ole) kuluu hektisesti tietokoneruudun ääressä. Takamus ei kestäisi – eikä pää. Rakastan monipuolista työtäni musiikin parissa, jota saan tehdä erilaisissa paikoissa ja tilanteissa, ihmisten iloissa ja suruissa.

On onni saada olla tekemässä tänäkin vuonna pääsiäisen ajasta juhlaa arjen keskelle, mutta se ei kuitenkaan synny yksin. Työkavereiden kanssa hymy ei hyydy, vaikka eri tilaisuudet pyörivät päässä suloisena sekamelskana. Pääsiäisen aika on erityistä juhlaa myös kuoroille. Iloitsen kahdesta kuorostani, jotka omalla tavallaan ovat hyvin erilaisia, mutta molemmat täynnä ihania ihmisiä, jotka viikosta toiseen käyttävät vapaa-aikaansa rakkaan harrastuksensa parissa ja antavat kallisarvoisen panoksensa seurakunnan musiikkielämään.

Palmusunnuntaista pääsiäiseen on ympäriinsä tarjolla runsaasti musiikkia, jonka eteen sadat ihmiset ovat tehneet töitä. Olisiko nyt hyvä hetki hiljentyä ja antaa musiikin puhua?


 

Riikka Haapamäki, Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kanttori

Jätä kommentti

*