Meillä Varkaudessa alkoi joitain viikkoja sitten seurakuntamme toimintana Lapsiparkki, torstaisin pari tuntinen hoitoa alle kouluikäsille; jotta äiti tai/ja isi pääsisi vaikka kauppaan. Kun oma 9-vuotiaani kuuli tästä hän mietti, että millaistahan tuo toiminta on. Ehdotin hänelle, että entä jos menisit sinne vapaaehtoisena lasten leikittäjänä mukaan? Ja niin hän meni, viimeviikolla ensimmäisen kerran. Rohkeasti, uuden äärelle. Kysyin jälkeenpäin fiilistä; tuli kuulemma hyvä mieli.
Hyvä mieli. Varmaan monen vapaaehtoisen tavoite. Hyvä mieli itselle. Hyvä mieli mahdolliselle autetulle. Hyvä mieli porukalle, jonka kanssa jotain saadaan aikaan. Hyvä mieli uuden äärellä olemisesta, hyvä mieli vanhasta tutusta jutusta. Hyvä mieli siitä että voi vaikuttaa, saada aikaan jotain hyvää.
Lapsen kanssa mietittiin myös mitä kaikkea vapaaehtoisena voi tehdä. Hämmästys oli suuri pohdinnan laajuuden äärellä –melkeinpä mitä vaan! Monen monituisen tahon kautta, pienillä ja isoilla teoilla. Vaikka yhteisöllisyys toisaalta on yhteiskunnassamme murentunut, niin vapaaehtoistyön voima ja vaikuttavuus jyllää joka saralla. On vapaaehtoisia ystäviä, mummoja, hoitajia, ulkoiluttajia, lukijoita, viihdyttäjiä. On vapaaehtoisia ryhmien vetäjiä, tilojen aukipitäjiä, tapahtumien järjestäjiä, järjestysmiehiä, leipojia, kahvittajia, siistijiä, myyjiä, valmentajia, ohjaajia. Rinnallakulkijoita, vertaisia.
Miksi vapaaehtoistyötä sitten tehdään, mietti uuden äärellä oleva lapseni; muutenkin kuin hyvän mielen takia? Tuskin tähän oikeaa vastausta on, syitä on varmaan yhtä paljon kuin tekijöitä. Toinen tekee vapaaehtoistyötä oman työnsä vastapainoksi, toinen taas aikansa kuluksi. Kolmas hoivavietin vuoksi, neljäs jonkun vakaumuksen takia. Viides ehkä itsensä vuoksi, kuudes ihan muuten vain. Yksi haluaa pelastaa maailman, yksi edes pienen siivun siitä. Joku siksi kun on aina tehnyt, joku opittuna mallina. Toinen antaa takaisin sitä hyvää, mitä joskus on itselleen saanut.
Lopuksi tultiin siihen tulokseen, että ihan jokainen teko, pieni tai iso, vapaaehtoisena tässä maailmassa tehtynä, antaa hyvän mielen lisäksi uskoa tulevaan ja yhdessä tekemiseen. Siihen, että hyvät teot tulevat takaisin joskus jotain kautta, että kun antaa itsestään toiselle niin se joskus palkitaan. Ja että ihan jokainen voi tehdä jotain. Että se yhdessä opittu, meidänkin perheen tärkein ohjenuora elämässä pätee tässäkin; tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän!
Mitä vapaaehtoistyötä olet itse viimeksi tehnyt? Mitä uutta voisit kokeilla? Monella kunnalla on jo käytössä sivusto, joka tätä areenaa kokoaa, sieltä voi halutessaan saada hyvää vinkkiä ja myös hakea apua: https://vapaaehtoistyo.fi/
Hyvää mieltä vapaaehtoisuuden parissa!
Katja Saraketo, Varkauden ev.lut. seurakunnan luottamushenkilö