Identiteettiä etsimässä

Lukemalla oppii. Jopa ns. naistenlehdissä on myös meille miehille hyvää luettavaa, kuten äskettäin itselleni kävi. Pääjutun haastateltava totesi naulan kantaan mieleeni jäävän lauseen ” Ole oma itsesi, älä muiden tulkinta itsestäsi!”. Siinäpä hyvä neuvo, sillä valitettavan usein toimimme ikään kuin ulkoa ohjatusti koettaen miellyttää muita. Silloin lähtökohtana ovat juuri nuo toisten tulkinnat tai odotukset. Vaarana on itsensä kadottamisen ohella myös se, että kumartaa väärään suuntaan ja tuleekin pyllistäneeksi toisaalle.

Mikä minä – tai sinä- sitten olen (olet)? Kuinka määritän itseni? Mikä on identiteettini eri aikoina? Hyviä kysymyksiä, joita kannattaa silloin tällöin puntaroida. Kirjassaan ”Vanhuus” Antti Eskola näkee taaksepäin katsoessaan itsessään kolme minuutta tai vaihetta: ”Yksinäinen koulupoika”, ” Tunnettu sosiologian tohtori”, ” Ikääntyvä mies”. Näinhän se osapuilleen elämä menee- lapsuus, nuoruus, miehuus, vanhuus. Tie on harvoin suora ja taka-askeleet sekä poikkeamat sivupoluille yleisiä.

Tapasin vuosien jälkeen tutun ihmisen, joka aikoinaan oli ollut aika läheinen. Yllätyin kuinka hän näki itsensä ja identiteettinsä. Kysyessäni, mitä kuuluu, hän alkoi luetella omaisuuttaan: ”300 neliön omakotitalooni hankittiin kallis sohvakalusto, uudessa autossani on paljon hevosvoimia jne”. Ihme ettei hän ruvennut pankkitilinsä saldoa avaamaan!

No aikani kuunneltuani kerroin omat terveiseni – ”kolmevuotias lapsenlapseni Elina sanoi aamulla syövänsä ukin, kun tykkää hänestä niin paljon” ja ”kesäsuunnitelmana on kiertää Suomen lapsinähtävyydet Linnanmäeltä Muumimaahan”.

Kolmissa kymmenissä ollessani uskoin lujasti henkiseen kasvuun ja etenemiseen kohti pysyvää ”viisautta” ja ”mielenrauhaa”. Moni filosofi ja hengen mies sanoi kirjoissaan samaa, joka vahvisti uskoani. Nyt yli tuplavuodet eläneenä en ole asiasta suinkaan varma. Tavoitteena ne kuitenkin lienevät relevantteja. Rauhallisen etenemisen kohti seesteyttä sijaan tuntuu monesti vallanneen epätietoisuus ja hämmennys. Oleminen on välillä melkoista siksakkia – moneen suuntaa hapuilua ja palaamista lähtöpisteeseen. Mikä tähän on johtanut? Onko kyse henkisestä laiskuudesta ja mukavuudenhalusta? Onko oleminen liikaa rutinoitunut eikä innostavia virikkeitä ja tulevaan vetäviä näkyjä esiinny? Onko liiallinen ärsyketulva ja jatkuva infopommitus turruttanut mielen ja ajanut henkiseen poteroon. Vastauksia voi jokainen kohdallaan pohtia mikäli tunnistaa samoja tuntoja itsessään.

Keväällä Helsingin Sanomien haastattelussa Timo Soini puntaroi tilannettaan ja tulevaisuuttaan poliittisen haaksirikon jälkeen. Hän korosti henkisen tasapainon ja elämän mielen kaipaavan uskoa ja sen harjoittamista. Siksipä hän esimerkiksi joka aamu rukoilee. ”Usko laimenee, ellei sitä harjoita”. Elämä ei vain vie eivätkä asiat tapahdu itsestään. Omat valinnat, päätökset ja elämäntapa ohjaa pitkälti ja antaa sisältöä. Ei riitä että valitsee kerran, vaan toisto ja pitkäjänteisyys tuovat pysyviä vaikutuksia.

Aikoinaan oli tapana kysyä ”kerro kenen kanssa seurustelet, niin kerron kuka olet”. Siinäkin lienee vinha perä, mutta ehkä oleellisempaa on katsoa sisäänpäin ja tutkailla, missä ajatuksesi ja mielesi liikkuu, mikä on sinulle tärkeää, mihin uskot ja mistä et voisi luopua. Hyvä olisi jopa päivittäin tällaista itsetutkiskelua harjoittaa eikä vain loma-aikana kesämökin rauhassa lämpiminä kesäöinä.

Upi Heinonen, lut. Kuopio, luottamushenkilö

 

Jätä kommentti

*