Itsenäinen Suomi

101. itsenäisyyspäivä. Tulin juuri Kuopion Sankarihautausmaalta pidetystä perinteisestä juhlahetkestä. Oli hienoa kuorolaulua, seppeleenlaskua, ja itse sain olla pitämässä taas kerran puhetta parinsadan hengen vierasjoukolle. Oli kyllä juhlallista! Veteraanien uhraus oli taas hienolla tavalla läsnä. Tuntui jotenkin oudolta saada olla tuossa tilaisuudessa vielä nykyaikana ainoana puheenpitäjänä ja rukouksen lukijana, siis minä, joka edustan luterilaista kirkkoa; nykyään kun kristillinen perinne on miltei karsittu pois yhteiskunnallisista tilaisuuksista.

Mutta kyllähän kirkko, ja usko Korkeinpaan, on ollut vaikeina aikoina tuki ja turva suurimmalle osalle suomalaisista. Siniristilipussa on risti keskellä. Tästä en koskaan malta olla puhumatta. Vaikka kuinka olisimme ylpeitä maastamme, lippumme risti korostaa sovintoa ja anteeksiantoa. Se kuvastaa nöyryyttä. Sitä, että toiset ja erilaisetkin on syytä ottaa huomioon, kuten Jeesuskin teki.

Eilen, 5.12., saimme kuulla ja lukea uutisista, että pari kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta miestä yritti suistaa bussin päin vastaantulevia. Aivan järkyttävää, mutta toisaalta niin ymmärrettävää. Voisi kuvitella, että nuo miehet olivat niin turhautuneita tilanteeseensa, että halusivat kostaa suomalaisille pahimmalla keksimällään tavalla.

Itse tunnen monia nuoria turvapaikanhakijoita, jotka tulivat siinä suuressa ”ryysiksessä” tänne Suomeen muutama vuosi sitten. Monet heistä ovat turhautuneita pitkään hakuprosessiin. Eräs hyvin tuntemani iranilaispoika tuli Suomeen 17 vuotiaana. Hän oli turhautunut omien sanojensa mukaan iranilaiseen ”kovaan” elämään, jossa erilaisuutta ei hyväksytä. Hän oli kyllä islamilaisen koulunsa käynyt, mutta ymmärtämättä opetuksesta mitään. Hänen äidinkielensä on näet farsi ja opetus tapahtuu aina arabiaksi. Hän oli tavallaan muslimi ilman islamia. Iranissa ei voi olla kuin muslimi, jos on valtaväestön tavoin syntynyt islamilaiseen perheeseen. Tuo poika sai kuulla Suomessa vähän aikaa oltuaan isänsä kuolleen. Poika meni puhumaan surussaan luterilaiselle papille. Ja sai avun. Kristinusko, sen vapaus ja armo, valkeni pojalle niin, että uskosta tuli elämän kantava voima. Sain ”rippikouluttaa” hänet. Hän osaa suomea jo hyvin, ja hän ”imi” Raamattua, niin suomalaisesta kuin farsinkielisestäkin versiosta, ja oli hyvin onnellinen. En ole yhtä kohteliasta poikaa koskaan tavannut.

Tuo poika, nyt jo nuori mies, opiskeli, teki kesäisin vapaaehtoistyötä vanhainkodeissa ja oli töissä ravintolassa. Vapaa-aikaa ei juuri ollut. Turvapaikkaprosessi kuitenkin jatkui ja jatkui, poika masentui, antoi periksi ja lähti lopulta takaisin Iraniin omalla kustannuksellaan. Nyt hän elää siellä piilotellen jossakin maaseudulla, ettei häntä kristittynä teloitettaisi (kuten eräs tuntemani kristityksi kääntynyt nuori irakilaismies).

Niin, saamme kyllä olla todella ylpeitä itsenäisestä Suomesta. Itsenäisyyteen kuuluu myös erilaisuuden hyväksyminen. Kyllä tänne maahanmuuttajiakin sopii. Ja nuoria miehiäkin. Työvoimapaula on jo nyt totta. Ei ole tietystikään helppoa tehdä päätöksiä, kuka tänne saa jäädä ja kuka ei, mutta turha on pelätä tai alkaa kostonkierteisiin joidenkin ahdistuneiden ja aivopestyjen ”terroristien” vuoksi.

Heikki Hyvärinen, Männistön seurakunnan kappalainen

Jätä kommentti

*